Plaza

Dome

Jenkkisuosikki Shinedown hurmasi Tavastialla

2.2.2009

hitit, Tavastia, albumit, kattaus, mikrofonit

Yhdysvaltalainen Shinedown esiintyi sunnuntai-illan ratoksi loppuunmyydyllä Tavastialla. Devour-hitin ja Sound of Madness -albumin myötä suosiota saavuttanut bändi esiintyi komeasti, pienistä ääniongelmista huolimatta. Keikka tarjoili kattauksen tuoreinta materiaalia, ja kourallisen makupaloja vanhemmasta tuotannosta.

Shinedown ja Tavastia kohtasivat toisensa varsin lämpimissä tunnelmissa. Keikka oli myyty loppuun jo hyvissä ajoin ja yleisön reaktioiden perusteella laulaja Brent Smithin johtama nelikko lunasti odotukset ja lipun hinnan. Keikka tarjosi oivan tilaisuuden tutustua bändin vanhempaan tuotantoon, vaikka pääpaino olikin luonnollisesti tuoreemmassa materiaalissa. Muun muassa kappaleet 45, Save Me ja Fly from the Inside aiemmilta levyiltä ovat meilläpäin tuntemattomampia, mutta valtameren takana ehdottomia hittejä.

Ilta alkoi energisellä Cry For Help -kappaleella ja aiempaa tuotantoa olevalla Heroesilla.

Brent Smithillä oli alussa selviä teknisiä ongelmia mikrofonin kanssa, tai sitten miehen ennen keikkaa manaama flunssa sai hetkeksi niskaotteen. Jatkossakaan kaikilta ääniongelmilta ei täysin vältytty, mikä on sääli, sillä Shinedownin vahvuus on nimenomaan Smithin laulu. Keikka olisi myös voinut olla muutamaa kappaletta pidempi.

Illan loppusuoralle oli säästetty varsinainen hittikimara. Bändin menestyssinglet Save Me, 45 ja Devour päättivät varsinaisen setin ja encoressa kuultiin vielä uusin singlejulkaisu Second Change, sekä illan päättänyt, Shinedownin ensimmäinen hitti Fly from the Inside. Koko settilista löytyy kuvagalleriasta.

Viime kesänä julkaistu Sound of Madness on avannut monia ovia, mukaanluettuna myös vanhan mantereemme areenat. Tätä ennen Shinedown saavutti tasaisesti kasvavaa suosiota albumeillaan Leave a Whisper (2003) ja Us and Them (2005), mutta ennenkaikkea energisenä livebändinä.

Illan aloitti paikallinen Clarkkent, joka oli varsin onnistunut valinta. Bändin railakas esiintyminen lämmitteli mukavasti ennen varsinaista pääesiintyjää.

Teksti ja kuvat: Henri Lassander

Lue myös bändin haastattelu: Shinedown uuden alun kynnyksellä

 

Kuvagalleria

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös