Plaza

Dome

Kaista vietti illan sirkuksessa Egotripin kanssa

14.10.2008

sirkukset, maailmanloppu, musiikki, anniskeluoikeudet, hiukset, Tuure Kilpeläinen, konsertit, keski-ikä, kilpailut, musiikkiohjelmat

Egotrippi juhlisti maanantaina 13. lokakuuta viisitoistavuotista uraansa keikalla Sirkus Finlandian teltassa Kaisaniemen kentällä. Samalla bändi julkaisi uuden levynsä Maailmanloppua odotellessa.

Sirkus Finlandian teltta istui keikkapaikaksi ainakin Egotripin yleisölle mainiosti, sillä keski-iältään päälle 30-vuotiaasta porukasta tavallista suurempi osa saattoi nauttia musiikista istualtaan ja näki silti lavalle hienosti. Samalla seisoma-alueella, lavan edessä sirkusareenalla oli mukavan väljää ja tilaa jammailla. Keikka ei ilmeisesti ollut loppuunmyyty, ja teltassa olikin mukavan intiimi tunnelma.

Sirkus Finlandialla ei ole anniskeluoikeuksia, mutta kuivin suin ei kuitenkaan tarvinnut musiikista nauttia, sillä kioskista saattoi ostaa limonadia ja muita virvokkeita sekä tavallisella keikalla harvinaisempia herkkuja, kuten popcornia ja hattaraa. Hattaroita ei kyllä yleisön joukossa juurikaan näkynyt, mikä lieneekin viisasta, sillä tahmainen herkku saattaisi keikkatungoksessa osoittautua vaaralliseksi ainakin naapurin hiuksille. Ikärajattomuuden ansiosta oli yleisössä muutamia lapsiakin.

Sirkusteltan tähtikatto loi hieman maagisen tunnelman, kun illan musiikkiohjelman aloitti Tuure Kilpeläinen kosketinsoittaja Jiri Kurosen kanssa. Kilpeläisen sympaattiset biisit olivat mukava alku illalle, vaikka esitys kestikin vain puolisen tuntia.

Sitten päästiinkin itse asiaan, kun lavalle astuivat illan tähdet. Koska kyseessä oli levynjulkkarikeikka, soitti Egotrippi uuden, seitsemännen levynsä Maailmanloppua odotellessa kokonaan. Uusien kappaleiden väliin oli kuitenkin onneksi siroteltu bändin vanhempia suosikkeja, joten yleisö pääsi tasaisin väliajoin laulamaan täysillä mukana.

Maailmanloppua odotellessa ei nimestään huolimatta ole mollivoittoinen levy. Nimikappale on levyn sympaattisimpia ja kuvaa hyvin hauskoilla sanoituksilla höystettyä kokonaisuutta. Surullisistakin aiheista huolimatta levyn sanoituksista löytyy aina toivon kipinä ja sävellykset ovat kautta linjan mukaansa tempaavia. Vaikka bändi piti uusia kappaleitansa vaikeasti livenä esitettävinä, olivat sovitukset onnistuneita ja meininki keikalla hieno.

Parituntiseen esitykseen oli saatu mukaan bändin hittibiisit koko uran ajalta aina Unihiekasta uudempiin Matkustajaan ja Älä koskaan ikinä. Lisäksi saatiin nauttia muista keikkojen kestosuosikeista, kuten Käytettyä ilmaa ja Polkupyörälaulu. Keikka ei päättynytkään Tänään ei kukaan vastaa -kappaleen mahtavaan revittelyyn, vaan ympyrä sulkeutui, kun lopuksi päästiin vielä kuulemaan maailmanparannushenkinen Gloria-kappale Egotripin ensimmäiseltä levyltä, joka bändin keikkafanien joukossa kuuluu ehdottomiin suosikeihin.

Keikkateltasta poistuessa vieressä pärähti suurehko posetiivi soittamaan marssihenkistä musiikkia. – Ai niin, nythän ollaan sirkuksessa!

YLE Teema ja YleX esittävät taltioinin konsertista myöhemmin syksyllä.Maanantaina 20.10. Sirkus Finlandiassa päästään nauttimaan PMMP:n keikasta. Voita Kaistan kilpailusta liput keikalle!

Teksti: Hanna Näsänen
Kuvat: Henri Lassander

 

Kuvagalleria

1.

en ole niinkään tätä kuunnellu mut vissii ihan hyvä kaverit kehuu että kannattaa kuunnella joskus itte en oo kuunnellu

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös