Kent Hartwall Areenalla - Autolautallinen jäähallin kokoisia tunteita

9.3.2010

Kentin oli määrä esiintyä Helsingissä perjantaina 5. maaliskuuta. Yhtyeen soittokamat jäivät kuitenkin jumiin keskelle jäitä, ja konsertti siirtyi sunnuntaille. Hyvää kannatti kuitenkin odottaa.

Johtunee hitaasti lämpeävästä satakuntalaisesta luonteestani, mutta minulta meni kymmenen vuotta Kentin läpimurrosta ennenkuin pystyin tunnustamaan pitäväni yhtyeen musiikista, edes itselleni. Onnekseni keski-ikää vääjäämättömästi lähestyvä mies minussa on joutunut etsimään väyliä joiden kautta prosessoida liian isoiksi käyviä tunteita, ja tästä syystä Kentin kaksi viimeisintä, kenties hieman kompleksisempaa levyä on tullut kuunneltua hyvinkin tarkkaan.

Samaisesta hitaasta sytytyksestä johtuu myös se, että minulla meni näin pitkään päästä kokemaan Kent elävän yleisön edessä. Olin ennen keikkaa hieman skeptinen, keikan siirtyminen perjantailta sunnuntaille ei varmasti ollut otollinen lähtökohta. Tiedän Kentin viihtyneen livetilanteissa jo vuosikaudet isoissa puitteissa, mutta uskalsin silti epäillä miten pohjoismaiden mestari täyttää Hartwall Areenan kokoisen tilan jossa maailmanluokan tekijöilläkin on tekemistä. Lisäksi huomasin ennen keikkaa ajattelevani jotain mitä länsinaapurissa ei vastaavassa tilanteessa varmasti ihmeteltäisi: ”onko siellä laulettava mukana?”

Kaikki epäilykset osoittautuivat kuitenkin aiheettomiksi. Yleisöä oli lähes hallin täydeltä ja sali oli ensi tahdeista lähtien mukana. Koko salin yhteislauluun asti ei sentään päästy, mutta tahdin hakkaaminen ja tanssahtelu sujui huomattavalla varmuudella. Settilista oli pääpiirteissään sama kuin kiertueen aiemmilla keikoilla, vaikka variaationvaraa varmasti löytyykin.

Klassisista kitaravetoisista suosikeista kuultiin esimerkiksi FF, Kärleken väntar sekä Dom andra, joka päätti varsinaisen setin ja jonka lopussa nähtiin se pyrotekniikka jonka saaminen Helsinkiin tällä kertaa osoittautui sangen hankalaksi. Huomasin, että minulle toimi paremmin uudempi koneiden voimin säksättänyt tuotanto, mutta se olikin pääosin juuri sitä dramaattisempaa ja jähmeämpää suurta tunnetta, jonka avulla olen päässyt yhtyeen musiikkiin sisään. Illan kovin veto oli viipyilevän Ingentingin perään viskaistu aivan häpeilemättömän svengaava versio Vy från ett luftslottista. Sen aikana jopa lehdistöaitiossa oli havaittavissa estotonta nykimistä.

Kentin kaltaisen hittitehtaan ja isossa mittakaavassa suvereenin lavaesiintyjän pitäisi kaiken järjen kiertää maailmaa myyden Wembleyt ja Madison Square Gardenit täyteen, eikä missään nimessä tulla Tukholmaa lähemmäksi Suomea. Onneksemme Jocke Berg kollegoineen kuitenkin epäonnistui aikanaan maailmanvalloituksessaan ja on sittemmin tyytynyt palvelemaan skandinaavista yleisöä. Näin meillä on aina jäähallin ongelmitta täyttävä esiintyjä vain autolauttamatkan päässä, ainakin säiden salliessa.

Teksti: Toni Laakso
Kuvat: Tommi Forsström