Killing Joke toi synkeät dystopiansa Nosturiin

12.10.2010

Killing Joke, Kotiteollisuus

Taitaa olla jokunen vuosi siitä, kun Kotiteollisuus on viimeksi nähty asemassa, jossa se lokakuisessa maanantai-illassa Nosturin lavalla oli: alkuiltaan sijoittuvassa 30 minuutin arki-illan lämppärislotissa hiljalleen täyttyvän puolitäyden Nosturin edessä. Suomalaisen rock-musiikin kuninkuusluokassa normaalisti päivää paistatteleva kolmikko oli saapunut Lappeenrannasta asti ”kattomaan kun jotkut britit virittää rumpuja”.

Lämppäriasemastaan ja lyhyestä setistä huolimatta Kotiteollisuus ei henkilökohtaisesti ole koskaan tehnyt niin suurta vaikutusta kuin tässä ahtaassa raossa. Syynä varmasti monella tavalla on se positiivisen nöyrryttävä vaikutus, joka oman suosikkibändinsä lämppäröimisestä syntyy. Onhan kansantaiteilija Jouni Kalervo Hynynen tunnustautunut monessa käänteessä Killing Joken erittäin intohimoiseksi faniksi. Pääsipäs vielä Nosturin lavaltakin rehentelemään nähneensä idolinsa viikkoa aiemmin Prahassa.

Mutta ei lämppäreistä tällä erää sen enempää…

Illan pääaktista ei nimittäin ollut mitään epäselvyyttä. Olihan keikka myyty hyvissä ajoin loppuun ja vielä Prince-henkisesti siirtynyt pariinkin otteeseen, tämän kuitenkaan lannistamatta yhtyeen intohimoista kuulijakuntaa, jolle toissakesäinen päivänvalosta hieman kärsinyt Killing Joke -annos ei missään tapauksessa ollut tarpeeksi.

Eikä kenenkään varmastikaan tarvinnut Nosturissa pettyä. Jos ainoa edes ajateltavissa oleva kritiikin aihe on keikan hieman turhan pitkä kesto, ovat pullat aika vahvasti uunissa.

Jopa Killing Joken musiikkiakin mielenkiintoisempi elementti yhtyeen live-esityksissä on vokalisti-nokkamies Jaz Colemanin maaniset välispiikit, jotka eivät tälläkään kertaa jättäneet pätkääkään kylmäksi. Miehen intohimoiset synkän dystooppisten lähitulevaisuudennäkymien maalailut pankkiirien hallitsemasta tulevaisuudesta ja Euroopasta suurvaltojen väliin puristuvana taistelukenttänä ovat tavallaan herkullisen koomisia, mutta Colemanin kiihkeän presentaation takia myös äärettömän jäätäviä. Yhdessä yhtyeen tinkimättömän musiikin kanssa ne muodostavat erittäin toimivan yhdistelmän, joka jättää nuoremman polven teennäiset angstailijat harrastelijateatterimaiselle tasolle.

Coleman on muutenkin yhtyeen itsestäänselvä uniikki voimavara. Ilman miehen synkeää karismaa ja presenssiä putoaisi Killing Joken esiintymisistä pohja pois ja homma jäisi helposti kelvollisen läpisoiton tasolle.

Maailma on taas yhden Killing Joke -keikkan verran synkeämpi paikka. Hyvä niin.

Teksti ja kuvat: Tommi Forsström

Kuvagalleria