Kris Kristofferson, trubaduuri Teksasista
5.8.2008
Jenkkilegenda Kris Kristofferson tarjoili Helsingin Finlandia-talolla 4. elokuuta kelpo annoksen perinteistä kantria. Lukuisia suuria hittejä sekä itselleen että muille tehnyt konkari ei kikkaillut vaan esitti keikkansa vaatimattomin puittein, kitaran ja huuliharpun kera. Iltaan mahtui 30 kappaletta vuosien varrelta ja täyslaidallinen hienoa musiikkia.
Kristofferson esiintyi Helsingin Finlandia-talolla juuri kuten neljäkymmentä vuotta musiikkia tehneen kehäketun sopii odottaakin: vuoroin herkkien ja humorististen kappaleiden väliin mahtui runsaasti hyväntuulisia kommentteja. Tunnelma oli läpi illan leppoisa. Maailmantähti esiintyi yksinkertaisesti ja antoi musiikilleen, sekä ennenkaikkea sanoituksilleen, pääosan.
Jo keikan alkuvaiheilla Kristofferson esitti suurimman hittinsä ”Me and Bobby McGee”. Kappale on tosin tullut kuuluisaksi muiden esittämänä, ennenkaikkea Kristoffersonin entisen tyttöystävän Janis Joplinin versiona. Keikkaan mahtui myös muita suuria: ”Sunday Morning Coming Down”, ”Help Me Make It Through The Night” ja hieno ”For The Good Times”, joka myös päätti varsinaisen kaksiosaisen setin. Myös miehen uusimmalta albumilta, ”This Old Roadilta” kuultiin vain pari kappaletta.
Kristoffersonin muusikonuraan mahtuu myös melkoinen bändiviritelmä, The Highwaymen, jossa soittivat hänen lisäkseen Johnny Cash, Willie Nelson ja Waylon Jennings. Erityisesti Johnny Cash on ollut Kristoffersonille paitsi hyvä ystävä, myös tärkeä musiikillinen vaikuttaja. ”Here Comes That Rainbow” oli omistettu Cashille, joka oli itse maininnut kappaleen suosikikseen.
Vaikka kantrimusiikki ei olisikaan lähellä sydäntä, Kristoffersonin nimi ja naama ovat monelle tuttuja: mies on tehnyt mittavan uran myös valkokankaalla ja televisiossa. Viime aikojen tunnetuimmat ovat Blade-trilogian tuhnut, mutta lista elokuvista, joissa Kristofferson on näytellyt tai säveltänyt, on pitkä ja kattaa useamman vuosikymmenen.
Yhdysvaltain presidentinvaalien tiimellyksessä myös Kristofferson on kantanut kortensa kekoon ja julistautunut Barack Obaman tukijaksi. Illan aikana istuva presidentti saikin pariin otteeseen verbaalista luunappia, muun muassa kappaleen ”Nobody Wins” yhteydessä, jota ”Bush ja Cheney hoilaavat Valkoisen Talon suihkussa”. Encoren aikana Kristofferson 
innostui politiikasta jo enemmänkin ja kertoi kannattavansa Obamaa paitsi maansa presidentiksi, myös tulevaisuuden toivoksi ja sai ylimääräiset aplodit - ei sillä, ettei niitä olisi jo ennestäänkin tullut reippaasti. Yleisö vaikutti viihtyvän tunnelmallisessa konsertissa varsin hyvin ja Kristofferson palkitsikin eturiviä konsertin jälkeen kädenpuristuksilla.
Jos Kristoffersonin esityksestä pitäisi jotain sanoa yhdellä sanalla, niin mieleen tulee ”vaatimaton” - sanan positiviisessa merkityksessä. Lavalla ei ollut mitään ylimääräistä, eikä oikeastaan mitään. Harva muusikko pystyy tai uskaltaa luottaa pelkän akustisen kitaran ja huuliharpun voimaan, vaikka Kristofferson itsekin totesi, ”ettei tämä mitään Dylania ole, mutta nyt ei ole muutakaan tarjolla”.
Kappaleet toimivat hienosti tekijänsä käsittelyssä, ja Kristoffersonin musiikin ystävät saivat varmasti rahoilleen vastinetta - tai voihan sen toisinkin nähdä, kuten nuhainen artisti itse huomautti: ”Maksoitte sitten itsenne kipeäksi - vain nähdäksenne, kun joku vanha pieru niistää nenäänsä lavalla”.
Settilista:
Love Is The Way
Shipwrecked In The Eighties
Darby’s Castle
Me & Bobby McGee
Best of All Possible Worlds
In The News
Here Comes That Rainbow
Help Me Make It Through The Night
Casey’s Last Ride
Love Don’t Live Here Anymore
The Heart
From Here To Forever
They Killed Him
Loving Her Was Easier
Billy Dee
Nobody Wins
Broken Freedom Sog
From The Bottle To The Bottom
Just The Other Side Of Nowhere
Jody & The Kid
The Pilgrim, Chapter 33
To Beat The Devil
This Old Road
The Promise
Sunday Morning Coming Down
Silver-tongued Devil
For The Good Times
Moment of Forever
Don’t Let the Bastards
Please Don’t Tell Me
Kuvagalleria
- 1.
-
”Maksoitte sitten itsenne kipeäksi - vain nähdäksenne, kun joku vanha pieru niistää nenäänsä lavalla”.
Minun mielestäni Kristofferson kylläkin sanoi ”farting through his nose”.
- 2.
-
Ensinnäkin liput olivat kohtuuhintaisia ja vanha viini paranee aina vuosien kuluttua. Me kaikki vanhenemme, myös sinä. Katsotaakon, miten sinun elämäsi sujuu yli 70-kymppisenä. Kuitenkin hyvät laulut eivät katoa koskaan ja niitä on ilo kuunnella, vaikka tekniikka onkin ehkä vähän kärsinyt.
- 3.
-
Suomessa mennään katsomaan vaan sen kuuluisuuden takia, kunhan on maailmantähti. Sinne ne tango-ja iskelmän vääntäjät menevät mukamas oppiakseen jotakin, mutta takanapäin haukkuvat, ettei tunnu niin pahalta laulaa sitten tuolla susirajan takana lavoilla.
Eihän meillä kukaan edes kuuntele countrymusiikkia. Ei sitä radioissa ainakaan soiteta.
Kuinkakohan moni maksoi itse lippunsa?
- 4.
-
Kyllähän tuolla Finlandia-talossa tuntui olevan aika hemmetin monta countryn ja Kristoffersonin ystävää, toki mukana oli varmasti myös näitä gloryhuntereita.
Itse nautin keikasta ihan älyttömän paljon, ja näin jälkeenpäin sanottuna olisin voinut maksaa 50e lipusta vaikka nelinkertaisesti. Hienoa tietysti ettei countryn ystäviä imetty kuiviin celinedionmaisilla hinnoilla.
Onhan se häpeällistä että Suomen radioissa kuulee country-musiikkia lähinnä perjantaiyön ohjelmassa. Tuossakin ohjelmassa saa monesti kuunnella Toby Keithin ym. nashville-pellejen pop-musiikkia.
PS. Milloin saadaan Willie Nelson Suomeen?
- 5.
-
…kun ei ollut nyt varaa mennä katsomaan Kris Kristoffersonia! Toivottavasti hän tulee joskus vielä uudelleen Suomeen.
Konsertin vaatimattomuus kuulosti erittäin hyvältä.
- 6.
-
Olin Kristoffersonin Tampereen keikalla ja kokemushan oli aivan loistava. Kerta kaikkiaan. Ja vaikka en olekaan ns. country-mies, niin tunnen artistin tuotantoa melko hyvin. Tulihan sieltä toki kuitenkin 5-6 biisiä, joita en ollut aikaisemmin kuullut, ja ihan hyvä niin: olipahan jotakin uutta pureskeltavaa! Itse hieman mietin miten miehen ääni kestää, mutta sehän oli aivan loistavassa kunnossa: laulujen teksteistä sai hyvin selvää; hän ei harrasta Sinatramaista fraseerausta tai monien country-laulajien tapaista lähinnä ulvonnalta kuulostavaa ääntelyä, josta en myöskään pidä jne. (makuasioistahan ei tietenkään voi/pidä kiistellä…!). Miehen ääni oli kuitenkin ennen kaikkea selkeä, ja se kesti yllättävän hyvin koko keikan ajan.
Mutta voitteko uskoa, että olen kuullut muutamilta paikalla olleilta soraääniäkin: ”Olisipa laulanut enemmän Me and Bobby… - kaltaista tavaraa”, tai ” Pidän enemmän oikeasta countrystä, en tuollaisista balladinomaisista lauluista…” jne. Mitäpä tuollaisille enää voi muuta sanoa kuin Kristoffersonin omin laulun sanoin (ulkomuistista!): ”… If you waste your time talking to the people who don’t listen… jne.”
Niin, ja siellä Tampere-talon aulassa oli hänen jälkikasvuaan myymässä Kristofferson-tuotteita! Ostin jotain, enkä jälleen kerran saanut pidettyä suurta suutani kiinni kun huomasin selkeää yhdennäköisyyttä artistin nuoruuden kuvissa, ja tuotteita myyvässä vanhimmassa pojassa. Ilmeni että hän – ja muut nuoret - olivat toden totta hänen lapsiaan. Nuoret olivat kohteliaita ja muutenkin fiksunoloisia. Jep, tuo tapaaminen oli mukava lisä muutenkin ikimuistoiseen iltaan!
- 7.
-
”Eihän meillä kukaan edes kuuntele countrymusiikkia. Ei sitä radioissa ainakaan soiteta.”
Herää pahvi ja lopeta yleistäminen sen perusteella ettei radiosta tule countrya. Netin kautta kuulee radiosta countrya aamusta iltaan. Ja aika moni maksoi ihan itse lippunsa ja keikka oli loistava.
Kommentit
Keskustelut
Facebook