Laura Pausinin konsertti oli silkkaa nautintoa
21.5.2009
Laura Pausini esiintyi Suomessa kuluvalla viikolla kolmen konsertin verran ja tarjosi tuttuun tapaansa jumalaista laulua, hienot konsertit ja runsaasti kappaleita vuosien varrelta. Osa maailmanlaajuista kiertuetta ollut Suomen vierailu huipentui keskiviikkona Helsinkiin Hartwall Areenalle, jossa Kaista kävi nauttimassa italialaistähden upeasta esityksestä.
Jo huhut ja arviot Tampereen ja Turun keikalta lupasivat herkullista konserttia, eikä Hartwall Areenalla tarvinnut pettyä. Pausini esitti kolmisenkymmentä kappaletta vuosien varrelta ja kiiltävimmät helmensä. Italiankielisen musiikin ystäville ilta oli varmasti herkkua, mutta musiikista oli helppo nauttia myös ilman kielitaitoa. Pausinin musiikki toimi erinomaisesti livenä ja hänen lauluaan oli nautinto kuunnella.
Viime viikonloppuna 35-vuotissynttäreitään viettänyt Pausini aloitti laulamisen 8-vuotiaana muusikko-isänsä kanssa paikallisissa baareissa. Kuten hän itse totesi konsertin lomassa, siitä lähtien laulaminen on ollut hänen elämänsä - ja aika pitkälle se on hänet vienyt.

Ensimmäisen levynsä Pausini teki jo 13-vuotiaana isänsä tuottamana ja varsinainen ”oikea” levy julkaistiin kuusi vuotta myöhemmin 1993. Suosio espanjankielisissä maissa houkutteli levyttämään myös espanjaksi, kun kielitaitokaan ei ollut ongelma: vaikka suomeksi Pausinilta ei taipunut kuin muutama sana, laulaa hän italian ja espanjan ohella sujuvasti myös englanniksi, portugaliksi ja ranskaksi.
Tuorein levy, Primavera in Anticipio, julkaistiin viime marraskuussa, jälleen kahdella kielellä, minkä jälkeen Pausini on kiertänyt maailmaa.
Konsertti tarjoili laajan skaalan Pausinin tuotannosta, aina ensimmäsestä levystä viimeisimpään. Yksittäisten kappaleiden väliin oli rakennettu myös medley- eli sekamelskasessioita, joissa kappaleita rallatettiin iloisesti peräjälkeen. Tämä toimi hienosti ja toi konsertin rytmiin piristävää vaihtelua, varsinkin, kun kaksi ensimmäistä sessiota (rock ja pop) nostivat tunnelmaa hienosti kattoon. Suurin ongelma näissä sessioissa oli kuitenkin mainion ”Bellissimo cosin” jääminen nysäksi ja turhan vähälle huomiolle, mutta ehkei tällaisen illan jälkeen tarvitse ruikuttaa yhdestä kappaleesta. Varsinkin, kun ilta alkoi mahtavalla ”Invece no” -kappaleella.

Kolmas, pehmeämmistä lauluista koostuva ns. soft medley jäi hieman rikkonaiseksi, kun Pausinilla oli niin paljon kerrottavaa yleisölle. Pausini vaikutti varsin puheliaalta ja se osaltaan vaikutti merkittävästi illan hienoon tunnelmaa. Laulajattaren lavakarisma on
sopiva yhdistelmä tähteyttä ja välittömyyttä, aitoa läsnäoloa. On suorastaan herttaista, että miljoonia levyjä myynyt artisti katsoo tarpeelliseksi perustella yleisölle, miksi laulaa italiaksi.
Erityisesti visuaalisiin puitteisiin oli satsattu, mutta välillä hieman liikaakin. Valoilla osattiin loihtia hienosti Pausinin musiikkiin sopivaa fiilistä, oli kyseessä sitten kaunis rytmikäs ”Come se non fosse” tai tunnelmallinen ”Sorella Terra”. Sen sijaan
musiikkivideoiden pyörittäminen joidekin kappaleiden taustalla oli lähinnä ärsyttävää. Iso kuva vei huomiota itse artistista, jota katseli paljon mieluummin. Paikoitellen toki kuvakin tuki hienosti esiintymistä. Samoin pari lyhytelokuvaa tuntuivat hieman
ylimääräisiltä, niin tärkeää asiaa kuin niissä käsiteltiinkin.
Väkeä oli paikalla jokunen tuhat. Jos aiemmissa istuttavissa konserteissa on kuullut jälkeenpäin soraääniä tunnelman puuttumisesta, ainakin nyt yleisö uskaltautui useampaan otteeseen nousta seisomaan.

Tuoreimman albumin nimikkobiisi, ”Primavera in Anticipo”, oli valittu itseoikeutetusti varsinaisen setin päätösnumeroksi. Ihme kyllä, rytmikäs kappale ei saanut yleisöä jalkeille aiempien kohokohtien tapaan, mutta encoressa riitti jälleen tunnelmaa, erityisesti ”Io Canton” aikana. Illan vihoviimeinen sen sijaan, Pausinin ensimmäinen hitti ”La Solitudine”, oli hieno päätös hienolle illalle.
Lauran laulut:
Invece no
Ascolta il tuo cuore
come se non fosse
Medley Rock:
- Spaccacuore
- Benedetta passione
- La prospettiva di me
- Parlami
Emergenza d’amore
Un fatto ovvio
Strani Amori
E ritorno da te
Vivimi
La geografia del mio cammino
Medley Pop:
- Dove sei
- Siamo noi
- Il mio sbaglio piu grande
- Gente
- Bellissimo cosi
Sorella Terra
Le cose che vivi
Medley Soft:
- Anche se non mi vuoi
- Nel modo piu sincero che c’è
- Surrender
- In assenza di te
- Incancellabile
Tra te e il mare
Resta in ascolto
Primavera in anticipo
Io canto
Non c’e’
La solitudine
Teksti ja kuvat: Henri Lassander
Kuvagalleria
- 1.
-
Brava Laura! Tyylisi paranee vuosi vuodelta :) …Saluti : Una donna chi piace almeno una canzone di Laura Pausini
- 2.
-
Aamen, kyllä oli yhtä juhlaa kaikki kolme konserttia.
Tällaista laatua lisää.
Sitä vaan en ymmärrä miksi tosiaan suomalaiset istutetaan penkkeihin, tämähän on kuitenkin pop & rock -konsertti eikä mikään Andrea Bocelli.. Merkillistä.
- 3.
-
Lol @ ylempi
- 4.
-
Mitä helvettiä ja missä kaikki oli Lauran esiintyessä?
Olin toisen kerran katsomassa Pausinin liveä ja tästä kerrasta ei voi sanoa mitään hyvää.
Äänentoisto oli kaikkialla salissa ( helsinki ) nolo eli epäselvä ja viimeisen kolmen vuoden aikana kaikki naisen kappaleet ovat olleet kaikkea muuta kuin hyviä.
Niitä keskin kertaisia vollotuksia olikin onneksi vain vähän livekeikassa.
Mutta pitää ylistää naista joka oli hyvä ja keikka silti aivan kamala. Ei ole kovin järkevää julkaista näin epätodellista juttua ja mietinki missä kohdassa toimittaja oli itseään hyväilemässä.
Pausini oli hyvä mutta kappaleet ja toteutus aivan älyttömän tylsiä. Jos tämä oli hyvä niin kertokaa mikä on huono!! jos taas ette tajuakaan kielestä mitään vaan kuolaatte vaan niin tällaisia juttuja voi sitten lukea.HERÄTKÄÄ TYPERYKSET!
- 5.
-
siis aivan loistava konsertti ja loistava tunnelma!!! paras konsertti jossa ikinä olen ollut!!! tämä kaveri kuka valitti äänistä yms. älä työnnä niitä korvatulppia niin syvälle korvaasi niin kuuluu ehkä paremmin ;) itse en korvaani työntänyt mitään ylimääräistä, ja istuin keskellä toisessa rivissä. Laura näytti suomalaisille mitä tarkoittaa musiikin ammattilainen. Uskomatonta viihdettä. en jaksa odottaa seuraavaa konserttia, jos tulee liian pitkä aikaväli seuraavaan konserttiin, niin pakko lähteä ulkomaille katsomaan ;) KIITOS LAURA USKOMATTOMASTA KONSERTISTA!!!




















Kommentit
Keskustelut
Facebook