Plaza

Dome

Liki 15 miljoonaa levyä myynyt 3 Doors Down palasi Suomeen

10.11.2008

hitit, Like, Helsinki, Eurooppa, teatteri, draama, tavarat, Tavastia, albumit

Reippaat kahdeksan vuotta sitten Tavastialla nähtiin melko tuntematon amerikkalainen yhtye, joka kantoi omituista nimeä 3 Doors Down. Bändi, joka oli samana vuonna julkaissut ensimmäisen levynsä ”The Better Life”, esiintyi ensimmäistä kertaa Euroopassa ja yllättyi positiivisesti kylmässä pohjolassa saamastaan huomiosta.

Jos vastaanotto oli jo tuolloin riemukas, vieläkin riemukkaampi se oli isänpäivänaattona Helsingin jäähallissa. Laulaja Brad Arnoldin puheista tulikin tunne, että Suomi on saanut erityisen sijan bändin sydämessä, vaikka kuluneen kahdeksan vuoden aikana on ehditty valloittaa maailmaa 15 miljoonan myydyn levyn verran.

3 Doors Down perustettiin triona 12 vuotta sitten pienessä Escatawpassa keskellä Amerikan Mississippiä. Ensimmäisten vuosien aikana yhtyettä täydennettiin viisihenkiseksi ja ensimmäinen levy synnytettiin 2000. Sen jälkeen vauhti on ollut melkoinen: kasassa on neljä levyä, läjä menestyneitä hittejä ja keikkoja ympäri maailmaa.

Helsingin keikka oli bändin Euroopan-kiertueen viimeinen, mutta mistään väsymyksestä ei todellakaan voi puhua. Viisikko esiintyi hyväntuulisesti ja jaksoi rento ote näkyi hauskanpitona lavalla. Arnold oli luonnollisesti rapeahkolla laulullaan illan keskipiste - jamikäs siinä ollessa.

Poikamaisen miehekäs ja niin kovin ihq Brad jaksoi herkutella eturivin valloittaneen murkkuyleisön riemunkiljahduksilla ja tuli mieleenpainuvasti myös vastaan hyppäämällä keikan lopussa palvovien käsien hipelöitäväksi. Kun hän jätti lavan viimeisen kappaleen aikana hakeakseen kynän vielä yhtä nimmaria varten, voi jo puhua vuorovaikutuksesta.

3 Doors Downin keikka koostui enimmäkseen tutuista hiteistä, jotka toimivat varmasti. Ilta alkoi Champion in me -olympiakappaleella ja varsinaiseen settiin mahtui muun muassa sellaiset hitit kuin Be Like That, Kryptonite ja Here Without You, mutta kaikki settilistankappaleet ovat kivaa radiokelpoista tavaraa.

Ilta huipentui selkeästi encore-osuuteen, jossa Train, Not My Time ja When I’m Gone nostivat draaman kaaren huippuunsa. Lisäpisteet myös siitä, että kappaleet soitettiin tasaisesti kaikilta levyiltä, vaikka tuore 3 Doors Down -albumi julkaistiin vasta toukokuussa.

Ei keikka silti nälkää vienyt. 15 kappaleen setti oli kovin lyhyt, vaikkei yhtyeeltä ainakaan materiaalia puutu. Myös intensiivisyyttä olisi saatu pari astetta lisää ilman suurta tyhjää lavaa, jonka taustalla pyöri näytönsäästäjiä ja pari tunnelmavideota.

Kuusituhatpäinen yleisö viihtyi kuitenkin erinomaisesti eikä bändin suorituksesta löydy moitittavaa. Mieluummin sitä katsoo rehellistä ja rentoa vuorovaikutusta kuin viimeisen päälle suunniteltua teatteria ja rutiinipuristusta.

Olitko sinä keikalla? Kerro mielipiteesi illan annista kommenttikenttään!

3 Doors Down Helsingissä 8.11.2008 / biisilista

Champion in me
Citizen/Soldier
Away From the Sun
Duck and Run
Be Like That
It’s Not Me
Landing in London
Kryptonite
Let Me Be Myself
Behind Those Eyes
Here Without You
Loser

Train
It’s Not My Time
When I’m Gone

Teksti ja kuvat: Henri Lassander

 

Kuvagalleria

1.

ihan best :D nam <<<<<<<<<<<<<<<<33333333333333333

2.

Keikka oli odotetusti niin hyvä kuin vain voi olla. Brad oli valloittavan hyvännäköinen hihattomassa paidassa ja farkuissa, hyvä laulaja ei tarvitse kummemmin rekvisiittaa. Vaikka puitteet olivat aika koruttomat, en kaivannut missään vaiheessa valojen räiskettä tai ylimääräisiä ohjelmanumeroita. Nautin joka hetkestä ja lauloin akikki biisit läpi, tykkäsivät vieressä olijat tai eivät… :)

Ensi kerralla (jos sellaista tulee) toivon, että muutkin ihmiset jotka ovat ahtautuneet ihan eteen, viitsisivät eläytyä hieman paremmin eikä vain seisoisivat kädet taskuissa.

3.

Keikka oli ihan kiva… Ei siis mitään ihmeellistä, mutta ei mitään suurta moitittavaa. Kun on ollut Aerosmithin keikalla niin mikään ei enään tunnu yhtä mahtavalta…

4.

Keikka oli ihan mahtava, vauhdikas, hyväntuulinen ja energinen, päihitti mielestäni jopa Bruce Springsteenin keikan v. 2003 Olympiastadionilla mennen tullen!!! Energiaa ja intoa yhtyeellä riitti niin, ettei olisi todellakaan uskonut Helsingin keikan olleen Euroopan keikkaputken viimeinen!!! Laulaja Brad Arnold sai yleisön hyvin mukaan menoon, ja osoitti olevansa erittäin karismaattinen frontman, naisyleisön iloksi!!! :))))) 3 DD:n biisit on huippuja levyllä, mutta livenä ne kuulosti vielä monta kertaa paremmilta!!! Annan keikasta arvosanan 10+!!! Lämppäribändi oli tosin aika surkea, mutta se on taas asia erikseen…

5.

Oiiii oli kyllä ihan mahtava keikka!

6.

Itselläni merkkaa todella paljon se, että bändi pystyy levynveroiseen suoritukseen myös livenä - tässä pojjaat onnistuivat enemmän kuin loistavasti. Seuraavaa kohtaamista odotellessa!!!

7.

joo olihan se lava aika karu eikä videot mitään kovin ihmeellisiä mutta kyllä oli energiaa ja karismaa bändillä niin paljon, että enpä jäänyt rekvisiittaa kaipaamaan :) ite en kanssa lämppäristä tykännyt, 3dd:n aloitusbiisi lämmitti hitosti enemmän. pikkusen pitempi keikka ois kyllä saanu olla :)

8.

Kyllä, aivan täydellinen keikka oli.

Tulisivat vaan pian uudelleen Suomeen!

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös