Motörhead toi joulutunnelman Suomeen
17.12.2008
Brittiläinen metallitrio Motörhead Lemmy Kilmisterin johdolla ilahdutti painavilla ja syvällisillä bluessävelmillään Helsingin Jäähallissa tiistaina 16. joulukuuta. Kiertueen potkurina toimi tänä vuonna julkaistu henkevä Motörizer, mutta toki Nordenskiöldin Salissa kuultiin muitakin trion sävellyksiä vuosien varrelta.
Motörhead on kaikille vähänkään musiikkia seuraavilla tuttu ja isokokoinen nimi. 1975 perustettu orkesteri on myynyt maailmanlaajuisesti yli 42 miljoonaa levyä, joita on julkaistu jo parikymmentä. Yhtyeen lauluilla on tunnetusti monipuoliset elämään, sukupuoliyhdyntään ja rock-musiikkiin liittyvät teemat. Motörhead on lisäksi osallistunut erilaisiin kulttuuritapahtumiin, kuten Yhdysvaltalaiseen Wrestlemania-showpainitapahtumaan.
Helsingissä kuultiin 19 sävellystä, joista tunnetuimmat ovat tietenkin Killed By Death, Ace of Spades ja Overkill. Salissa oli arviolta nelisen tuhatta kuulijaa, ja ainakin nuoret näyttivät viihtyvän konsertissa.
Motörhead yhdistetään usein hyvästä syystä sen laulavaan bassonsoittajaan Lemmy Kilmisteriin, joka on joukkueen ainoa alkuperäisjäsen. Lemmy onkin suomalaisille vanha tuttu ja kiva kaveri, sillä on hän käynyt täällä pohjolassa jo kolmisenkymmentä kertaa. Lemmyn vierellä soittaa kitaristi Phil Campbell ja rummunlyöjä Mikkey Dee.
Parhaiten Motörhead tunnetaan kuitenkin Lemmy Kilmisterin viiksistä.
Kilmister on monien mielestä ristiriitainen persoona, sillä toisten luonnehtiessa häntä oikeistoradikaaliksi natsien ihailijaksi, on hän itse sanonut itseään anarkistiksi. Suomessa herra Kilmister yhtyeineen sai aikoinaan paheksuvaa huomiota, kun pukuhuoneeksi tarkoitettu asuntovaunu meni epäkuntoon, ajautui järveen ja syttyi palamaan. Juorut kannattaa kuitenkin jättää omaan arvoonsa ja uskoa omiin silmiinsä. Eilen salissa nähtiin kohtalias ja ystävällinen englantilaismies, joka kiitti paikallesaapuneita ja oli muutenkin rupattelevalla tuulella. Joulumieltä, selvästikin.
Illan ohjelma:
Iron Fist
Stay Clean
Be My Baby
Rock Out
Metropolis
Another Perfect Day
Over The Top
One Night Stand
I Got Mine
Thousand Names
Chase is Better…
Trageday
Power
Brazil
Killed By Death
Bomber
Whorehouse Blues
Ace of Spades
Overkill
Teksti ja kuvat: Henri Lassander



















Kommentit
Keskustelut
Facebook