N.E.R.D kruunasi keikkavuoden Kulttuuritalolla 17.12.2008
18.12.2008

Rockia, funkia ja rapia ennakkoluulottomasti yhdistelevä N.E.R.D esiintyi keskiviikkona 17.12. ensimmäistä kertaa Suomessa. Muusikko-tuottaja Pharrell Williamsin luotsaama 9-henkinen bändi huudatti tauotta täyttä Kulttuuritaloa tunnin ajan, eikä jättänyt ainuttakaan sielua kylmäksi.
Kolme levyä tehneen bändin vanhemman tuotannon faneille keikan musiikillinen puoli saattoi olla pettymys. Tunnin keikasta suurin osa kului uusimman levyn, Seeing soundsin, kappaleista nautiskellessa. Pharrell rikkoi kaikki mahdolliset desibelirajoitukset huudattaessaan yleisöä kertomalla suomalaisten olevan Euroopan paras ja aidoin yleisö. Kerrankin tuntui, että artisti on aikuisten oikeasti tosissaan. Pieni puhe aitouden tärkeydestä sai yleisön hurraamaan vieläkin kovempaa.
Keikasta teki erinomaisen kolmen vokalistin kirjaimellisesti käsin kosketeltava läsnäolo, jollaista ei usein ulkomaisilta supertähdiltä löydy. Eturiviin ehtineet saivat kerrankin palkkansa, kun keikan keskivaiheilla laulajakolmikko alkoi kiskoa yleisöä lavalle. Noin 15 miespuolista fania pääsi tanssimaan, laulamaan ja stagedaivailemaan Kultsan lavalle parin biisin ajaksi. Nörteille se ei kuitenkaan riittänyt, vaan vielä parempaa oli luvassa. Seksisymboliksi tituleeratun Pharrellin syleilyyn pääsi keikan parin viimeisen biisin aikana noin 15 ikionnellista tyttöä, jotka todellakin sheikkasivat kaiken mikä lanteista lähti. Uuden levyn ensimmäinen sinkku Everyone Nose (All the girls standing in the line for the bathroom) ja N.E.R.D:n mahdollisesti tunnetuin biisi She wants to move, kruunasivat lavalle nostettuine tyttöineen täydellisen rockfunkrap-ekstaasin.

Tuntuu jopa halveksunnalta kirjoittaa keikasta, joka olisi pitänyt jokaisen itse kokea ymmärtääkseen, kuinka ainutlaatuinen tilaisuus oli kyseessä. Kerrankin voin ilokseni todeta, että keikka oli sanoin kuvailemattoman mahtava. Muun bändin poistuttua lavalta Pharrell teki parhaansa aiheuttaakseen kulttuuritalolliselle ihmisiä kipeän kurkun ja käheän äänen: ”What is the most energetic place in the whole world?” ”FINLAND!!!!”
N.E.R.D-fani: jos luet tätä ja et ollut Kulttuuritalolla, otan osaa. Missasit ehkä vuosikymmenen parhaan keikan. Jos taas olit keikalla ja luet tätä, olen pahoillani. Kirjoitus ei anna lähellekään täydellistä kuvaa kokemastamme tunnelmasta ja tunteiden kirjosta. Täten palkitsen N.E.R.D-yhtyeen 2008 vuoden ylivoimaisesti parhaasta ja aidoimmasta keikasta.
Teksti: Elsa de Campos
Kuvat: Henri Lassander
(Edit. Chad Hugon osalta 18.12.2008 klo 18.50)
- 1.
-
joo keikalla todellakin olin ja sanoisin että aikamoista sontaa se oli. äänentoisto oli huono.
- 2.
-
Oli kyllä niin paskat soundit!
En ymmärrä missä kohtaan toimittaja on seissyt, jotta on saanut näin paljon keikasta irti?? Ihan älytöntä hallisoundia, mistään ei saanut selvää.
Ei pelkkä ihku Pharrellin näkeminen riitä, pitää myös kuulostaa hyvältä. Älytöntä suitsutusta täysin tyhjästä keikasta. - 3.
-
Toimittajan odotukset soundeista olivat juuri sillä tasolla mitä ne sitten olivatkin, Kultsa kun ei ole tunnettu Suomen parhaana keikkapaikkana soundiensa puolesta. Sääli, jos ne ovat jonkun keikkakokemuksen pilanneet…:/ On tullut kuunneltua jos jonkinnäköistä säätääjää jos jonkinmoisilla soundeilla ja olen todennut, että keikan taso ei ole kiinni pelkästään soundeista.
Terv. Toimittaja
- 4.
-
Kyllä, paskat soundit pilaavat keikkakokemuksen.
Esimerkiksi Roisin Myrphy kuulosti Kulttuuritalolla täysin erilaiselta, eli hyvältä. Soundeja oltiin hiottu ja otettu huomioon Kulttuuritalo soittotilana.
N.E.R.D: in yleisönhuudatus oli ihan kiva lisä, mutta kyllä se on musiikki jota mielellään keikalla kuulisi. Itseasiassa se taitaa olla pääasia!? - 5.
-
samaa mieltä kaikkien kanssa:
- keikka oli hyvä = bändi teki parhaansa ja yleisökin oli kivasti mukana
- soundit oli karmeat = huonoimmat mitä kulttuuritalossa olen kuullut … ihme ettei niitä juurikaan saatu keikan aikana paremmaksi ruuvattua. Jos ei biisit olisi ennestään olleet tuttuja, niin eihän siitä hutusta olis mitään selvää saanut - varsinkaan lyriikoista. - 6.
-
ai juu - unohtui nauraa ”chad hugon kirjaimellisesti käsin kosketeltava läsnäolo”, hmmm .. haa ha ha. Ihqu-Pharrellin fanitus voi ilmeisesti sumentaa monia aisteja.
- 7.
-
Aivan mieletön keikka, vaikka olenkin aina arvostanut hyviä soundeja, nyt oli fiilis niin katossa, että eipä ole valittamisen sanaa.Vaikka tunnin saikin venata että jätkät edes tulisivat lavalle, niin kaikkensa he antoivat ja sain itse ainakin kokea ikimuistoisen keikan.Olin myös lavalla ja bäkkärillä, joten i´m completely satisfied. Thank You N.E.R.D.
- 8.
-
Hugo vokalisti? Läsnäolo?
- 9.
-
oli hyvä keikka,mut äänentoisto aika kökkö,mut oli aivan mahtava meininki….
- 10.
-
Kyllä oli ihan odotukset kattava keikka. VAIKKA soundit oli, ainakin alussa, pelkkää puuroa, niin ei se silti koko tapahtumaa pilannut. Camoon. Musa-nörtit: don't bother.
Chad Hugon läsnäolo oli havaittavissa VAIN SILLOIN kun mies asteli lavalle ottamaan
muutaman valokuvan. Tämä siis Lapdance-biisin aikana. Muutoin hän ei stagella poseerannut, saati mikkiin koskenut. Yep. All-in-all, Pharrell onnistui ja yritystä riitti suuren maailman malliin. Kiitos siitä. - 11.
-
Chad Hugo ei ollu ees koko keikalla messissä. Se kinkki joka kameran kanssa heilu oli joku ihan toinen.
- 12.
-
äänentoisto oli niin huono, ettei saanu selvää. aluks järkyttävää puuroa ja jossain vaiheessa hiukan parani, mut silti huonoo. ei todellakaan päässy oikeuksiinsa musiikillisesti.
keikalla oli hyvä tunnelma, mut aika sekoilua se oli. - 13.
-
Jussi-Hki: Älä siteeraa, jos et osaa. Itselläsi on näköaisti ja ehkä lukutaito sitä myöten kadoksissa.
- 14.
-
hyvä Mölö - siteeraukseni oli sen kirjoittamishetkellä oikein, mutta arvoisa toimittaja on päättänyt editoida tekstiänsä sen jälkeen. Mikäli tietotekniset taitosi riittävät voit sivuhistoriasta todeta saman.
- 15.
-
Kuten tekstin perästä voi lukea, erheellinen kohta on korjattu. Editoinnin on tehnyt Kaistan toimitus, ei jutun kirjoittaja. Pahoittelemme mahdollisia väärinkäsityksiä ja siteerausharhoja.
- 16.
-
Keikka oli pettymys. Äänestä ei saanut mitään selvää. Tosiaan Hugo ei ollut edes koko keikalla paikalla! Kyllähä se että maksat keikasta vain nähdäksesi Pharrelin varmasti riitti monelle teinille siellä, mutta näin vanhempana se ei ole ihan järkevä syy maksaa keikasta 45€..





Kommentit
Keskustelut
Facebook