Plaza

Dome

Pet Shop Boys on yhä täydellinen popduo

3.7.2009

Helsinki, hitit, laatikot, albumit, Klassikot, tyyli, käsikirjoitukset, lavastus, hiukset, popmusiikki

Pandemonium-kiertueensa Suomeenkin tuonut Pet Shop Boys esitti vakuuttavan hittiputken Helsingin jäähallissa torstaina 2. heinäkuuta. Show oli jälleen visuaalisuudessaan minimalistisen hurmaava.

Yli kymmenen vuotta sitten Suomessa edellisen kerran vieraillut Pet Shop Boys on ikääntynyt tyylikkäästi niinä vuosina, joina me emme ole heitä nähneet. Vanheneminen näkyy tosin vain Neil Tennantin kasvoista ja hiusten väristä, sillä lavalla PSB on yhä nuorekas, soundimaailma moderni ja musiikki ei suostu vanhenemaan.

Pandemonium-kiertueen ilme myötäilee viimeisen Yes-albumin värikylläistä kuutiolinjaa. Toteutus on erittäin yksinkertainen ja toimiva eli lavalle on tuotu kymmenittäin kuution kokoisia sekä pienempiä laatikoita. Valkoisista laatikoista muodostetaan niin taustascreenit kuin korokkeetkin, mutta pääosa on vain rekvisiittaa. Kun näihin valkoisiin lavasteisiin heijastetaan neljällä tykillä niin kuvamateriaalia kuin värikylläistä grafiikkaakin ja lisänä ovat kymmenet (vain kymmenet) liikkuvat valonheittimet, niin popshow saa tarvittavat raaminsa.

PSB-konsertti alkoi yli 20 vuotta vanhalla Heart-hitillä, joka yhtyeen tyylin mukaan oli uudistunut Pandemonium-kiertuetta varten. Duo osoitti tosin jo toisella kappaleellaan, että uusikin materiaali toimii keikoilla, kun Did You See Me Coming? sekä Pandemonium tanssittivat yleisöä. Uudelta Yes-albumilta kuultiin myös Love Etc., All Over The World, The Way It Used To Be sekä Building A Wall, jonka aikana lavastus ensimmäisen kerran kaadettiin ja palikoita alettiin järjestelemään uudelleen.

Perusrungon keikoilla muodostaa tietenkin klassikkoröykkiö, josta kuultiin mm. Love Comes Quickly, King’s Cross, Go West, Suburbia, Always On My Mind, Se a vida é, It’s A Sin sekä viimeisenä encorena West End Girls. Näiden klassikoiden lisäksi PSB on Pandemonium-keikoilleen kaivanut erikoisuuksia, kuten Two Divided By Zero, Do I Have To? sekä Coldplay-coverin Viva La Vida.

Pet Shop Boys –repertuaarissa riittäisi hittejä tunneiksi, mutta Pandemonium-käsikirjoitus on tiivis. Helsingissä kuultiin lähes sama setti kuin aiemmilla 13 keikallakin ja tämän kokonaisuuden yhtye puristaa noin puoleentoista tuntiin. Yleisön koostuessa pitkälti PSB-koulutuksen pitkän oppimäärän käyneistä on jokseenkin ihan sama mitä yhtye keikoillaan esittää, sillä jokainen hetki niin tutuista kuin tuntemattomammistakin raidoista kelpaa missä tahansa muodossa.

Kaksikko ei saanut Helsingissä tällä kerralla täytettyä jäähallia, vaan tyhjää tilaa oli vielä sadoille. Tämä tietenkin harmittaa, mutta vain siksi, että ihmisiltä jäi näkemättä yksi vuoden hienoimmista livekeikoista. PSB oli hyvä niin musiikillisesti kuin visuaalisestikin eikä edes Nordenskiöldinkadun hallin aika-ajoin vaivaava soundiongelma tuntunut PSB-illassa miltään.

PSB ei tarvitse pommeja, taustayhtyettä tai hien hajua tehdäkseen illasta upean. Riittää, että on nerokkaat lavasteet, neljä kovan iltapuhteen tekevää tanssija-laulajaa, verratonta popmusiikkia sekä The Pet Shop Boys.

Pet Shop Boysin keikkasetti Helsingissä:

Heart
Did You See Me Coming?
Pandemonium vs. Can You Forgive Her
Love Comes Quickly
Love Etc.
Building A Wall
Go West
Two Divided By Zero
Why Don’t We Live Together
Always On My Mind
Closer To Heaven (intro)
Left To My Own Devices
Do I Have To?
King’s Cross
The Way It Used To Be
Jealousy
Suburbia
All Over The World
Se a vida é
Discoteca
It’s A Sin

Encoret:

Being Boring
West End Girls

Teksti: Anssi Järvinen
Kuvat: Henri Lassander

1.

Sanokaa ihan mitä tahansa, mutta omassa kategoriassaan varmasti erittäin hyvä pläjäys. Aloitus raastoi sielun heti vereslihalle ja liikutuksen kynnyksellä tuli poljettua lattiaa rytmin tahdissa. Tänään pohkeet kipeät. Mutta korvat eivät.

2.

Paikan päälle en päässyt ja siksi mieltä raastaa tämänkin jutun lukeminen. PSB on nähtävästi säilyttänyt vankan tyylitajunsa, jossa musiikki ja visuaalinen tyylikkyys yhdistetään hienosti. Kaivanpa esiin jälleen kerran biisit kotioloissakin ja kuuntelen silmät kiinni kuutioita ajatellen. Kiitos järjestäjille ja jutun kirjoittajallekin.

3.

En olisi uskonut miten kova PET SHOP BOYS onkaan. Eka live jonka näin ja parasta vuosikausiin. Hieno oli totta vieköön. Kiitos keikasta ja kiitos kun olitte paikalla.

4.

Pet Shop Boys oli fantastinen. Melkein 18-vuotisen elämäni suurin kohokohta oli heidän Suomen-keikkansa. Heidän levynsä on kuunneltu jo kotona suorastaan puhki, joten keikka oli enemmän kuin tervetullut. Kyyneleet valuivat ja kurkku tuli huudettua käheäksi ja kädet ovat kipeät kovasta taputtamisesta. Aivan mahtava keikka! Neil ja Chris olivat uskomattomia molemmat ja he nauttivat esiintymisestä sielunsa pohjasta. Oli mahtavaa nähdä sellaista menoa! Tulen aina iloiseksi heidän musiikistaan ja keikan jälkeen olo on ollut aivan mahtava! Olen aina rakastanut Pet Shop Boysia ja he eivät todellakaan pettäneet minua keikalla. Kiitos Neil ja Chris!

5.

Itse näin 3 keikkaa tämän kiertueen aikana. Hesaa edelsivät Tukholma ja Göteborg. Tunnelma oli Hesassa paras. Ehdin tavata pojat 5 kertaa koko 6 päivän aikana. Ääni lähti ja kuntokin siinä samalla, mutta haittaakos tuo. :D Täytyypi ottaa uusiks seuraaval kiertueel.

6.

Näin vuoden päätteeksi tuli vain mietittyä vuoden konserttikeikkoja ja eittämättä heinäkuinen PSB keikka oli vuoden kohokohta(hyvänä kakkosena Kraftwerk ja kolmosena ehkä Motörhead)!Oli vain jotenkin niin uskomattoman ”kaunis” setti ja yleisönkin keskuudessa oli rakkautta ilmassa.En ole varmaan ikinä nähnyt yhtä pitkää jonoa jäähallin ulkopuolella ja silti kaikki malttoivat rauhassa odetella vuoroansa.hieno keikka!

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös