Plaza

Dome

Rockin legenda Neil Young Helsingissä - mitäs piditte?

8.8.2008

Helsinki, grunge, tyyli, rock, legendat, konsertit, Hartwall Areena

Pitkän ja kunniakkaan uran tehnyt Neil Young esiintyi Helsingissä Hartwall Areenalla ääriään myöten täydelle tuvalle. Lämmittelystä vastasi kotimainen Von Hertzen Brothers.

Kanadalaissyntyisen Youngin ura alkoi jo 60-luvun puolivälissä, ja siihen on mahtunut vuosikymmenten aikana monenlaisia kokeiluja eri musiikkityylien parissa. Eri tyyleistä huolimatta Ypung on ollut huipulla oikeastaan koko ajan.

Neil Young on sooloilun lisäksi soittanut lisäksi sellaisissa tunnetuissa yhtyeissä kuin Buffalo Springfield ja Crosby, Stills, Nash & Young. Young on myös ristitty 90-luvun grungen kummi-isäksi.

Kaista kävi hakemassa kuvallista todistusaineistoa Neil Youngin odotetusta konsertista, mutta keikka-arviota toimitus ei ole kirjoittanut, sillä tällä kertaa lava on avoinna teille. Hyvät lukijat: mitäs tykkäsitte Neilin keikasta?

Kuvat: Henri Lassander

 

Kuvagalleria

1.

Vaikuttava artisti, oman tiensä kulkija.
Keikka ihan ok, ainahan just SITÄ biisiä ei kuullut, mutta monta muuta hyvää.
Nostan herralle hattua. Alkavat nämä todelliset artistit olla vähissä nykyään.

2.

Soundit melko hyvät, settilistakaan ei ollut hassumpi ja mies itse varsin vetreässä kunnossa. Varsinkin Cortez the Killer oli hieno yllätys! Se soitettiin vasta 4. kerran kuluvan vuoden kymmenien keikkojen aikana. Vain pitempi encore jäi uupumaan.

3.

Hieno konstailematon ilta. Ei turhia höpötyksiä vaan musiikki puhui puolestaan. Upea herrasmies ja toivon vielä näkeväni livenä….
Vanhat biisit kolahtivat ja tuntemattomammat veivät mukana.
Oli mahtava olla mukana!! Kiitos Niilo!

4.

Hu huh!.Neilin kaltaiset ,todella upeat pitkänlinjan artistit ovat valitettavasti katoavaa perinnettä.Ketä me mennään katsomaan ja kuulemaan kun näistä äijistä ja ämmistä aika jättää. Andy Warhol oli oikeassa .valitettavasti.

5.

Oli mahtavaa! Eiks kukaan oo tajunnu että oltiin ekoja jotka kuuli sen Just singing this song, wont change the world…

6.

Ai oltiin? Oli nimittäin hyvä biisi. Oli hieno keikka. ”Eturivin” paikalla tuli kylmätväreet.

7.

Yhtä hienoa, kuin edellisellä kerralla. Turhat puheet jätettiin taas pois, ja keskityttiin itse asiaan. Kun soittaa isolla sydämmellä (ja isolla säröllä) omaa juttua, ei tarvita muita tehosteita. Parhaimmillaan kulki kylmät väreet selässä,
oli kuin myrskyn keskellä. Ja siitä huolimatta ei tarvittu tulppia!! Musiikkia voi esittää myös niin, että basson lisäksi erottuvat muutkin soittimet. Tämä tiedoksi lämppäribändille.

8.

Hienoa! Loistavia keikkoja kaikki nelljä jotka olen nähnyt 1993-2008. Neil jaksaa tykittää!!! Illan parasta antia oli Cortez The Killer aivan mahtava revitys.

9.

Hienoa kuulla myös positiivista palautetta. Itse kuulin keikan jälkeen vaan pettyneitä puheita. Olin ensimmäistä kertaa kuuntelemassa … pidin konsertista todella paljon. Mahtavaa!!

10.

oli kerrassaan upea biisi valikoima ja niitähän häneltä riittää valikoitavaksi.kyllä siinä karvat nousi pystyyn mutaman kerran.todella upeaa soitantaa ja kunnon kitara revitystä.olin sivussa alhaala 10 metriä lavasta.näkyi hyvin kaikki yksityiskohdat.kiitos neil.

11.

Konsertti ei todellakaan tuottanut pettymystä aidolle Niilon musiikin ystävälle. Biisi valinta oli oikein osuva kuvaamaa Niilon musiikkia. Soundit olivat edelleen rockbiiseissä ennallaan. Toivottavasti Niilo jaksaa niin pitkää tehdä konserttikiertueita, että sais nähdä miehen livenä vielä Suomessa.

12.

Hieno ilta, vaikka vanhat rymistelykappaleet jäikin soittamatta niin hieno biisilista silti ja Cortez soi taas niin mahtavasti, uusi biisi oli mukava yllätys. Seuraavaa suomen vierailua odotellessa…

13.

Youngin rock-henkinen musiikki soundeiltaan ja revityksineen sen verran rankkaa kuunneltavaa, että joko siitä pitää ihan mielettömästi tai ei voi sietää. Todennäköisesti pettyneet olivat henkilöitä, jotka olivat tutustuneet vain Niilon toiseen puoleen. Mieheen pelkän akustisen kitaran kanssa, eikä tienneet, mikä Niilo on oikeasti miehiään. Niilolta on syntynyt biisejä monelta musiikin alueelta, sillä Niilo on ollut varsin tuottelias. Todellinen Niilon ystävä vasta syttyy, kun vanha musta sähkökitara ”murisee rupisia soundeja”. (Kannattaa tutustua ainakin levyihin Neil Young ja Crasy Horse: Year of The Horse Live ja Weld jne..).

14.

Neil Young tai paremminkin Neil Old. Takuuvarmasti parantuu vanhetessaan kuin viini.

15.

enpä olisi uskonut neil hyppi ja pomppi kuin kumi ukko ottakaa nuoret esimerkkiä lava karismasta kaikki kunnioitus vika piisille ja johnny lenolille.

16.

tosi hienoa ,että tänä kesänä näiden mainstream brucejen ja jon bowien jälkeen kunnon rehellistä musaa .eikä mitään joululauluja yleisön nuoleskeluun . terv.oka

17.

”Like a hurricane” ja ”Comes a time” jäi puuttumaan täydellisestä. Ruissalo 96 ympäristönä esitykselle oli parempi. ”back to the country, where it all began..”
Ajattele silti - kanadalaissyntyinen amerikanpoika lopettaa jonkun liverpoolais pojan kertomukseen päivästään.

18.

Kyllä konsertti lämmitti suuresti. komas kerta oli kun kyseisen ukkelin keikkaa olin katsomassa enkä aio jättää väliin mikäli vielä tulee..joka kerralla on ollut hieman erilainen meiniki mutta aina täyttä tavaraa!!!se singin a song won't change the world-esitys taisi olla TOSIAAN ENSI-ILTA! ja olihan se hyvä biisi..akustinen osuus oli todella hyvä. luulen, kuten joku jo mainitsi, että pettyneet eivät ehkä olleet tietoisia tästä rujommasta sähköisestä puolesta, joka on kyllä itselleni oikein tarvetullutta. words ja needle and the damage done olivat kyllä unohtumatonta kamaa!!!!
rust never sleeps!!!

19.

Olimme 51v.-17v. kuuden hengen kokoonpanolla paikalla ja kaikki erittäin vaikuttuneita keikasta, itselläni kokemusta 38v Neilin musiikista ja nuorimmalla 1v ja silti yhtä hienoa. Kuulimme keikan jälkeen kommentteja jankkaavasta kitaran vingutuksesta, mutta NE eivät todellakaan tajua mitään todellisesta rock-kitaran soitosta. Todellinen rock never dies…

20.

Hienoja esityksiä olivat: Words, I've been waiting for you, Cortez the Killer, Heart of gold ja pari muuta. Mutta monet biisit loppu kuin kesken ja No hidden place oli liian pitkä. Old Man , siinä jäi kaipaamaan bassopuolta. Suomessa näkemistäni neljästä keikasta tämä oli kyllä huonoin. Silti kannatti ehdottomasti olla paikalla!

21.

joopa juu, ei voi muuta kun toivoa että olisi itsekin noin luova ja jaksava ”hullu” kuin Neil tuossa iässä. Miettikää itse kun arvostelette. Millä latauksella ja energialla Neil veti Areenan keikan! Von Hertzen ihan hyvä mutta mikä oli message? Vastasikohan Niilo siihen. Oliko kuuntelemassa taustalla?

22.

Yhdyn ylistäjiin ja nauttineihin. Viime hetken paikkani lavan sivulla katveessa osoittautui erittäin tärkeän persoonan paikaksi olosuhteiltaan; näkyi lava ja tapahtumat, myös avustajien toiminta ja -mikä henkeä salpauttavinta- vanha mies ihanneammatissa, nauttimassa, välittämässä viestiä (tämän päivän elämästä ja vähän kauempaakin) kaukaisen pohjolan maan väelle. Ja se kitaran ääni kuului ja näkyi! Mielestäni komeaa myös että vanha mies on ottanut nuoria töihin ja olisiko oppisopimussuhde kun saavat tehdä mieluisaa iltaa kokeneempien seppien kanssa. Ja vaimokin samassa työpaikassa!
Hieno ilta.

23.

Näin Neilin ensimmäistä kertaa livenä - ja olipa yllätys miten hyvä sessio. Aika monta esiintyjää ja esitystä elämän aikana olen nähnyt mutta tässä oli selvästi jotain muuta kuin muilla ja se jokin muu ei ollut pelkästään karismaa.

24.

Odotukset olivat kovat, mutta ne myös täyttyivät. Vuonna 1996 Ruissalossa nähty Crazy Horse -keikka oli ensikertalaisen kokemuksena järisyttävä, mutta kauaksi ei jää tämäkään. Itse asiassa miellytti kovasti se, että tämä kokoonpano ja sen sointi oli luonteeltaan jokseenkin erilaista.

Ja setti itsessään oli mitä mainioin. Niilon kataloogista voisi tietysti toivoa yhtä ja toista, mutta ei noista valinnoista oikein voi motkottaa. Oli harvinaisempia helmiä ja yleisönpalvelua klassikoilla riittämiin. Ja kuultiinhan sitä kitaravalliakin, vaikka Horse oli kotipilttuuseen jätetty.

Tällaisia keikkoja katselisi mieluusti useamminkin.

25.

No harmi että en ollut paikalla mutta tiedän että mies on täyttä terästä ja muut tulee kaukaa perästä,onneksi heitä vielä kuitenkin on Nautitaan Siskot ja Veljet.Se tulee Sydämmestä.

26.

Oli mieletön fiilistelykeikka. Oma paikkani lähes eturivissä paljasti Neilin tiukan asenteen. Aiempien näkemieni keikkojen jälkeen akustinen setti oli kiva yllätys ja ensikertalainen vaimokin viihtyi paremmin. Hidden Path ei mielestäni ollut liian pitkä ainakaan Chrome Dreams Vol 2:n versioon verrattuna, pidin siitä

27.

akustinen setti oli mahtava. joskus tuntui että biisit loppuivat kuin kesken. encore oli lyhyt. johtuisiko siitä, että suomalainen yleisö on maailman pliisuinta. lavalla on rockin suurin legenda ja yleisö on kuin hautajaisissa. jos yleisö olisi innostuneempi olisi niilo soittanut vielä tunnin. tämä mies ei höpise turhia vaan antaa kitaran puhua.

28.

Yllättävän hyvä keikka, tasapainoinen setti ja ei liian uusiin protesti-biiseihin painottuva kuten pelkäsin! Words oli mielestäni kohokohta. Kuitenkin Ruisrock 96 oli ehkä hieman tykimpi, tai sitten oli vaan ensikertalaisen huumaa…
Toista encorea jäin kaipaamaan, mutta eipä tainnut muillakaan euroopan lavoilla kaikua kahta encorea!

29.

ihana keikka! minua henk koht häiritsi Niilon vaimon käsien vatkaus joka vei huomion Niilon omasta esityksestä! Mitä merkillistä rouva vatkasi ja nyki koko ajan…alkoi todella syömään moinen touhu!

30.

Itse en paljon vaimoa katsellut.Silmät oli useammin kiinni kuin auki.Cortez The Killerin takia jo kannatti maksaa koko raha.N.Young on vaan niin HYVÄ.Kolme keikkaa nähneenä en osaa pistää paremmuusjärjestykseen.Kaikki aivan loistavia.
Herra on todella Maailman Paras ”huono” kitaristi :)
Forever Young

31.

Newer sleeps sano hyvin. N.Oldin
konsertti oli oikeesti MAHTAVA!!!
Eikä niitä tulppia sittenkään tarvinnu…
Just singing the song, se uus kappale,
oli HYVÄ…

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös