Snoop Dogg tarjosi rahoille vastinetta Helsingin jäähallissa

29.8.2008

Helsinki, Like, rap, jäähallit, tukkukauppa, kitaristit

Hyvään tottuu turhankin helposti. ”Vastahan Snoop Dogg oli täällä” -mieliala tuntui vallitsevan Nordenskiöldinkadun hallin yleisössä torstai-iltana. Helmikuussa 2007 Hartwall Areenalla järjestetty Snoopin ja P. Diddyn yhteiskeikka jätti hyvin harvan kylmäksi, ja Snoop sai tuvantäyteisen yleisön syömään kädestään luvatessaan keikan loppupuolella tulevansa pian uudelleen.

Kun Snoop lunasti lupauksensa – ja vielä odotettua aikaisemmin – katsomosta oli kuitenkin vaikea löytää väkeä, jolla olisi kiilunut silmissään sama innostuneisuus kuin puolitoista vuotta aiemmin.

Vaikka rap-musiikin suosio on viimeisen vuosikymmenen aikana kasvanut tasaisesti, rap ei edelleenkään ole Suomessa suuren yleisön musiikkia. Kun Snoop ilmoitti tulevansa uudelleen Helsinkiin, en voinut olla ajattelematta, miten lähes jokaviikonloppuiset rap-kemut käyvät pääasiassa teini-ikäisistä koostuvan rap-yleisön kukkarolle. Iron Maidenin ja Metallican kaltaiset bändit saavat mellastaa Helsingissä vaikka harva se päivä, sillä 1980-luvulla hevikasvatuksensa saanut ex-nuoriso lähentelee nyt neljääkymmentä.

Valistunut arvaus osui oikeaan. Jäähallin ilmoitettu katsojamäärä oli 4300. Katsomo ei suorastaan ammottanut tyhjyyttään kuten taannoisella Ice Cuben Helsingin vierailulla, mutta tyhjiä penkkirivejä löytyi kiusaksi asti ja kymmenesosan paikoista täyttivät alaikäisten katsojien huoltajat, jotka yrittivät parhaansa mukaan taputella reisiinsä biisien tahdissa. Keikan alkuperäisen alkamisajankohdan tienoilla eli iltayhdeksältä yleisö oli laskettavissa käytännössä kahden käden sormilla, joten aikataulun venyttäminen tunnilla osoittautui kaikin puolin onnistuneeksi ratkaisuksi.

Lokakuussa 37 vuotta täyttävän Snoop Doggin uraan mahtuu niin tukkukaupalla killeribiisejä kuin pahoja virhearvioitakin. Jälkimmäiseen kategoriaan lukeutuvat mm. herran 1990- ja 2000-lukujen taitteessa No Limit -levymerkille julkaisevat levyt, jotka saivat Doggystyle-debyytistä (yhä kaikkien aikojen parhaita rap-levyjä) innostuneet kuulijat mutisemaan jotain siihen suuntaan, että länsirannikon rap kuoli 2Pacin myötä.

Pharrell Williamsin kanssa loppuvuodesta 2004 julkaistu Drop it like it’s hot -single palautti kertarysäyksellä Snoopin rap-teollisuuden eturiviin. Epäilijöille, jotka totesivat Snoopin pehmenneen, artisti totesi, että on älykkäämpää tehdä rehellisesti hyvää pop-musiikkia lahjakkaiden artistien (Justin Timberlake, Pharrell) kanssa kuin yrittää olla katu-uskottava ja saada itsensä tapetuksi. Jotkut olivat valmiit hylkäämään Snoopin lopullisesti tämän toteamuksen myötä, mutta perinteisestä rapista poispäin suuntautunut R&G The Masterpiece sai tavallisesti rapia hyljeksivätkin innostumaan.

Keväällä 2006 ilmestynyt Tha Blue Carpet Treatment jatkoi edeltäjänsä linjaa, viitoittaen Snoopin musiikillisen renessanssin (tai dekadenssin, riippuu keltä kysytään) jatkuvan. Sittemmin Snoop on puhaltanut seokseensa lisää kuplia esiintymällä Bollywood-elokuvassa ja ilmoittavansa olevansa kiinnostunut bluegrass-levyn tekemisestä edesmenneen Johnny Cashin malliin.

Jäähallissa Snoopin eri musiikillisista vaiheista innostuneet koulukunnat istuivat kuitenkin sulassa sovussa keskenään. Pari vuotta sitten Snoop totesi tahtovansa kiertää lavoja vielä seitsenkymppisenä kuten Frank Sinatra, eikä kahden Suomessa nähdyn keikan perusteella uhkaus ole lainkaan perätön. Snoop osaa viihdyttää, kädet alas. Tähden luontainen karisma on samaa luokkaa kuin rock-musiikin superstaroilla, eikä yleisöä tarvinnut huudattaa, hypyttää tai laulattaa yhtään sen enempää, kuin oli tarpeen.

Setin rytmitys oli täsmälleen kohdallaan. Keikan alkupäässä kuultiin vanhan liiton hoppipäiden riemuksi Doggystyle-levyn parhaat palat, jonka jälkeen naisväki (jota muuten oli paljon) sai luvan kirkua That’s That Shitin ja I Wanna Fuck Youn tahdissa. Vanhempi ja uudempi materiaali cover-biisejä (Hail Mary, Jump Around) unohtamatta soljui tiiviisti kasassa jättämättä väelle yhtään ylimääräistä aikaa tasata pulssiaan. Odotettuun tapaan setti päättyi Drop it like it’s hotiin ja What’s my nameen, mutta ennalta-arvattavuus tuskin haittasi ketään kahden illan odotetuimman biisin ollessa kyseessä.

Tuttuun tapaansa Snoop ei tyytynyt pelkistetyimpiin ratkaisuihin, vaan oli Tha Dogg Poundin ja dj:nsa L.T.:n ohessa tuonut kiertuekalusteeksi myös kokonaisen rytmisektion rumpaleineen, kitaristeineen ja basisteineen. Setin ensimmäisen viiden tai kuuden kappaleen aikana soundi oli kuitenkin täyttä puuroa, ja hyvä idea tuntui kuivuvan kasaan kättelyssä. Desibelit eivät laskeneet jatkossakaan, mutta setin loppupäässä kokonaistilanne luojan kiitos parani ja instrumentit saattoi erottaa toisistaan sen sijaan, että kokonaisuus olisivat vyöryneet päälle yhtenä paksuna vallina.

Setin päätyttyä muutamat väittivät Snoopin viihtyneen lavalla aivan turhan lyhyen ajan. Kokonaisuudessaan tunnin kestänyt setti oli kuitenkin intensiivisyydeltään sitä luokkaa, että sen venyttäminen puolikin tuntia pidemmäksi olisi vaikuttanut kokonaisuuteen ratkaisevasti. Biisilistaakin selaillessa tulee sellainen olo, että Snoop keskittyy Euroopan kiertueellaan antamaan rahoille vastinetta ja jättää diivailun vähemmälle. Ainakin allekirjoittanut olisi ollut valmis maksamaan vaaditut 49 euroa pelkästä Deep Coverista. Pressilippu is a bitch.

Biisilista

Intro: Carmina Burana

1. Murder was the case
2. Tha Shiznit
3. Staxxx in my jeans
4. Gin n juice
5. I wanna fuck you
6. That’s that shit
7. What would you do?
8. Deep cover
9. Nuthin’ but a ”G” thang
10. Hail Mary / America’s most wanted
11. Ain’t no fun
12. We can freak it
13. Sensual seduction
14. Snoop’s upside yout head / Tom tom
15. Lodi Dodi (boogie-versio) / Next episode
16. Pump pump
17. Jump around
18. Drop it like it’s hot
19. Who am I (what’s my name)

Teksti: Sörkan Kierkegaard
Kuvat: Henri Lassander

Kuvagalleria