Plaza

Dome

The Birdhouse Factory - Akrobatiaa ja hulluttelua Savoyssa

1.12.2009

Cirque du Soleil, The Birdhouse Factory, Moskovan Sirkus, Savoy

Las Vegasista Suomeen matkanneen Cirque Mechanicsin esitys Savoy-teatterissa vie katsojan vuoteen 1935. Toinen toistaan taidokkaammat akrobaatit, näyttelijät ja tanssijat hurmaavat esityksellään niin aikuisen kuin lapsenkin.

The Birdhouse Factory on tarina pienessä tehtaassa työskentelevistä ihmisistä. Joukkoon mahtuu niin jäyhä johtaja kuin nuori hassuttelijakin, jolle aina sattuu ja tapahtuu. Milloin hän astuu ämpäriin, milloin suututtaa johtajan toilailuillaan. Klovnimainen hahmo naurattaa non-verbaalisella tai pikemminkin “kielettömällä” huumorillaan niin aikuisia kuin lapsia. Hauska heppu vilahtaa jo ennen esitystä Savoyn tyylikkäässä salissa ja antaa esimakua tulevasta parituntisesta. Esityksen mittaan hänen onnistuu villitä jäyhät suomalaisetkin osallistumaan aidosti interaktiiviseen show’hun.

The Birdhouse Factoryn esiintyjäkaarti on kerätty Cirque du Soleil’sta, Moskovan sirkuksesta ja muista sirkustaiteen suurimmista instituutioista. Kullakin on omat erikoistaitonsa, joita he pääsevät esittelemään omissa numeroissaan. Yksittäiset esitykset kuitenkin nivoutuvat mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi, jota kehystarina tehtaaseen eksyvästä linnusta vie eteenpäin.

Akrobaattien ammattitaito on eittämättä ensiluokkainen. Yksi kieputtaa kehollaan suurta metallirengasta, jonka keskellä hän roikkuu kuin Leonardo da Vincin Vitruviaan mies, toinen jonglööraa herkullisen punaisilla palloilla kuin ohimennen ja kolmas pyörii trapetsillaan kuin hyrrä.

Hauskinta seurattavaa on kolmen trampoliinilla pomppivan huimapään pelleily. Huiminta jännitystä puolestaan tarjoaa tasapainoilija, joka kasaa tasapainoilulautansa alle yhä korkeampia ja epävakaampia torneja.

Huimimmaksi taituruuden osoitukseksi nousee kuitenkin ehdottomasti itseään mitä kummallisimmille solmuille vääntelevän naisakrobaatin suoritus. Tuollaisille kiemuroille ei ihmiskehon yksinkertaisesti pitäisi kiertyä. Villeimpiä temppuja tekee suorastaan pahaa katsoa.

Esityksen lavastus on minimalistinen, mutta välittää onnistuneesti vaikutelman 1900-luvun alkuvuosikymmenistä, jolloin liukuhihnatyöskentely oli uusinta uutta. The Birdhouse Factoryn luoja Chris Lashua on kertonutkin saaneensa esitykseen vaikutteita muun muassa Charles Chaplinin Nykyaika-elokuvasta. Puvustajakin on osunut nappiin, ja on hauskaa nähdä sirkustaiteilijoita kerrankin jossain muussa asussa kuin iänikuisissa kiiltävissä trikoissaan.

The Birdhouse Factory -esitystä tahdittava musiikki on mainio sekoitus sirkusperinteitä ja ajankuvaa. Toisaalta muutama lähes äänetön kohtaus nousee entistä vaikuttavammaksi, kun mikään ei vie katsojan huomiota esiintyjän käsittämättömästä taituruudesta.

Tulevat esitykset Savoy-teatterissa:

Ti 1.12 klo 19.30
Ke 2.12 klo 19.30
To 3.12 klo 19.30
Pe 4.12 klo 18

Esityksen kesto on taukoineen n. 1h 45 min.
Liput Lippupalvelusta: www.lippupalvelu.fi

www.birdhousefactoryshow.com

Teksti: Hanna Näsänen
Kuvat: Henri Lassander

 

Kuvagalleria

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös