Plaza

Dome

Tuulta ja tummia pilviä - Luonto kääntyi Kivenlahtirockia vastaan

14.6.2010

Kivenlahtirock, Espoo, Jarkko Martikainen

Voi Kivenlahtirock-parkaa! Harvoin kohtelee luontoäiti yhtä kaltoin festivaalin järjestäjiä kuin kesäkuun toisena viikonloppuna Espoossa. Ikään kuin pelkkä sade ja kolea ilma eivät olisi olleet tarpeeksi, tuuli yltyi Marin satamassa lähes myrskylukemiin.

Kelien puolesta Kivenlahden karmeimpana päivänä eli lauantaina alueen portit aukesivat myöhässä, kun rakennelmien pelättiin tippuvan festivaalivieraiden niskaan. Pitkin päivää alueen kauppiaat joutuivat roikkumaan kynsin ja hampain metalliputkissa kiinni ja irrottamaan pressuseiniään, jotta kioskit ja kojut eivät olisi lentäneet ilmaan. Allekirjoittaneen etnoateria lensi riiseineen ja lihoineen syvälle sisämaahan jo ennen ensimmäistä haarukallista.

Tuuli lennätti päähineitä ja hiuslisäkkeitä, ja hiekkaa sai kaivaa hampaista joka tuopin jälkeen. Jarkko Martikainen puolestaan ilmoitti pysytelleensä artistiteltasta poissa, koska pelkästi päätyvänsä sen mukana taivaalle. Rok rok? No ei tod.

Kurjan kelin myötä Kivenlahtirock jäi tänä vuonna kävijätavoitteestaan. Espoossa toki rokataan, mutta vain, kun keli on kelpo. Jos puut moshaavat kuin piripolkan askeleet oppineet entit ja ratkiriemukas sixpack-päähine lentää päästä jo kotikynnyksellä, voi olutta ryystää paremmassakin paikassa kuin vetoisella festivaalialueella.

Koska kurjat kelit kiusasivat tapahtumaa myös viime vuonna, on ymmärrettävää, että Kivenlahtirockissa liikkui pitkin viikonloppua huhuja sen tulevaisuudesta - tai oikeastaan tulevaisuuden puutteesta. Sääli sinänsä, jos tapahtumaa ei enää järjestetä, sillä letkeä Kivenlahtirock on parhaimmillaan ollut erinomainen alkukesän pikkufestivaali. Esimerkiksi helteinen Kivenlahtirock 2007 on jäänyt muistiin erittäin mainiona tapahtumana. Tosin: laskut on maksettava ja ilman kävijöitä ei yksikään festivaali Suomessa kauaa porskuta.

Itse festivaalissa ei ollut vikaa tänäkään vuonna. Artistitarjonta oli laadukas ja monipuolinen, henkilökunta ystävällistä ja anniskelualueita riitti. Ismo Alanko & Teho-osasto, Kolmas Nainen, PMMP, Disco Ensemble, Herra Ylppö & Ihmiset, Eppu Normaali, Chisu ja Sonata Arctica ovat kaikki esiintyjiä, joihin isompikin festivaali voisi olla tyytyväinen – Espoon syrjäisemmässä kolkassa syntyneestä korttelirockista puhumattakaan.

Edellä mainittujen isompien nimien ohella Kivenlahtirockissa esiintyivät myös mm. Waltari, Blake, The Winyls, Jukka Poika, HalooHelsinki! ja The Capital Beat - sekä tietenkin Kuukoirat, josta on tullut koko tapahtuman maskotti.

Teksti: Tatu Junni
Kuvat: Henri Lassander

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös