Plaza

Dome

Twisted Sister tahtoo vieläkin rokata

13.11.2007

rock, Lordi, tyyli, musiikkivideo, elokuva, jäähallit, musiikki, lyhytelokuvat, albumit

Jenkkiläinen kasaripaukku Twisted Sister kävi Helsingin jäähallissa rokkaamassa ja muistelemassa menneitä. Parikymmentä vuotta sitten suosionsa huipulla ollut hard rock -yhtye muistetaan parhaiten kappaleistaan We’re not gonna take it ja I wanna rock, sekä tietenkin laulajansa räikeästä lava-asusteesta. Kaista kävi kuvaamassa konkareiden shown.

Twisted Sister julkaisi 80-luvulla yhteensä viisi albumia, joiden teemoina olivat usein yksilö oman tien valitseminen ja rockin kapinallisuus. Moni 80-luvulla musiikkia seurannut varmasti muistaa lämmöllä yhtyeen musiikkivideot, joissa sama (aikuinen) heppu yrittää kovistella nuorukaisia armeijakurilla. ”What do you want, who are you, what do you wanna do with your life?” hän karjui, johon nörtähtävä teini vastasi uhmakkaasti: ”I wanna rock!” Twisted Sister olikin niitä, jotka ehtivät ensimmäisten joukossa hyödyntämään upouutta MTV:tä tekemällä videoistaan lähes lyhytelokuvia, joissa rokkarit paiskovat hölmöjä kalkkiksia. Sanoma oli selkeä: vapauta sisäinen teinisi!

Yhtye on mainittu esikuvaksi monelle tunnetulle artistille, kuten Overkillille ja Anthraxille - sekä meidän ikiomalle Lordillemme. Lisäksi bändin nokkahahmo Dee Snider on tehnyt yhteistyötä Putaansuun kanssa Lordin elokuvan merkeissä.

Bändin ura päättyi ensimmäisen kerran jo 80-luvun lopulla, mutta se kokosi rivinsä jälleen seuraavan vuosikymmenen lopulla. Viime vuoden oli jälleen tarkoitus olla se vihoviimeinen, mutta veri veti vielä lavalle. Tällä hetkellä ei liene tiedossa, onko bändi vielä jatkamassa studioonkin vai nakataanko meikkipussi lopullisesti naulakkoon. Pelkästään keikkailun merkeissä bändi ei tätäkään paluuta tehnyt, vaan viime vuoden julkaistiin yhtyeen soundilla höystetty joululevy, joka kelvannee lahjaksi vielä tänäkin jouluna. Levyn ohessa tehtiin myös uusi video, joka parodioi mainiosti yhtyeen aiempaa tyyliä.

Itse en nähnyt bändiä sen huippuvuosina, mutta eilisen perusteella kunto oli vielä kohdallaan ja lavataidot hallussa. Varsinkin bändin keulahahmo Dee Snider jaksoi keikan alussa hyppiä pitkin lavaa. Jäähalli ei ollut lähellekään loppuunmyyty, mutta ainakin seisomakatsomossa riitti elämää ja bändi toivotettiin äänekkäästi tervetulleeksi.

Toivottavasti paikalla olleet kertovat kokemuksistaan allaolevaan kommenttiosioon, sillä allekirjoittanut ei nähnyt kuin kuvaajille sallitun kolmen ensimmäisen kappaleen verran. Harmi, meno vaikutti varsin hyvältä.

Teksti ja kuvat: Henri Lassander

 

Kuvagalleria

1.

Ihan peeeeeerkeleen hyvä keikka, sen voin sanoa :D

2.

Ihan VITUN huono keikka!!!! VITTU OTTAKAA IRON MAIDENISTA MALLIA !!!!

3.

Älä viitsi, kuitenkaan et ollut edes paikalla, pelle!

4.

Twisted Sister,come out and play..

5.

Klassikobiisit toimivat upeasti ja välispiikit olivat loistavia. Ei nyt mikään mieltä räjäyttävä keikka mutta paremmasta päästä kumminkin.

6.

Perkules kun oli kova keikka! Dee on kyllä niin äijä :D

7.

Sairaan hyvä keikka! Äijämeininkiä!

8.

Äijämeininkiä vaikka laulaja on transu???

9.

Aivan mahtava keikka. Nuo äijät eivät tee mitään flanellipaitavirkamieskeikkoja, vaan antavat kaikkensa yleisölle, oli sitä sitten 200 tai 20000. Jään kaipaamaan tuota karismaa, jos keikka oli viimeinen Suomessa nähty - THE FIRE STILL BURNS!

10.

Hyvä keikka!! Olihan tätä odotettu parikymmentä vuotta ja odotus kyllä palkittiin! Paikkakaan ei olisi voinut olla legendaarisempi kuin Jäähalli jossa edellisen kerran tuli käytyä katsomassa mm. Dio '86.
Jos jollain on lisää kuvia TS keikalta esim. ylisön joukosta niin olisin kiitollinen: dimi6000(at)yahoo.com

Twisted forever!

11.

Oli aivan v….n hyvä keikka. Toivottavasti tulevat taas ensi vuonna.

Huonosti oli keikkaa mainostettu…ainakin tampereella päin, miksi?

12.

Erittäin kova keikka!!!! Täydellinen viihde-elämys!!!! Dee Sniderin karismaa ei voida tarpeeksi ylistää!!!! Jumalainen bändi…

13.

Loistava keikka, ei voi muuta sanoa. Oli suorastaan uskonnolliseen herätykseen verrattava kokemus laulaa 2500 ihmisen kanssa yhdestä suusta Were not gonna take it Dee Sniderin johdolla. Ei h*****i, tuosta keikasta olisi maksanut reilusti yli sen 48 esaa. Odottaessa meinasi kohdata hypotermia ja elämä vilisi silmien edestä, mutta kyllä Twisted Sister maksoi sitten kaiken koroilla takaisin.

14.

oli mahtava keikka.. tosin ois saanu olla paljooon enemmän porukkaa.. kyllä oli törkeetä kun vanha kunnon hard rock bändi tulee ja vaan vaivaiset 2500 katsojaa… :S

15.

Dee ja kumppanit hoiti homman ja on kyllä ihan täysiverinen livebändi. Studiossa voi kikkailla mitä vaan mutta lavalla näkee totuuden. Price oli kunnioitettava kannanotto Jokelan tapahtumiin. A.J Peron rumpusoolo kruunasi setin.

16.

Snider: Joo, itsekin odotin että paikalle olisi tullut enemmän populaa. Ihan vaan bändinkin kannalta. Voisivat harkita Suomessa vierailemista mahdollisesti toisenkin kerran, jos katsomoissa olisi kunnolla porukkaa. Kyllä se tyhjä tila siellä hallissa hiukan hävetti. Ihme musiikkimaku nykysuomalaisilla…

17.

Hyvää kasarimeininkiä, välispiikit parhaimpia mitä olen koskaan kuullut. Kyllä edellenkin huomaa, että ”Viinaa kotona keitin, join ja henkeni heitin” on yhä monelle SE nuoruusajan biisi!

18.

Hyvää kasarimeininkiä, välispiikit parhaimpia mitä olen koskaan kuullut. Kyllä edellenkin huomaa, että ”Viinaa kotona keitin, join ja henkeni heitin” on yhä monelle SE nuoruusajan biisi!

19.

Niin,eipä tätä paljoa mainostettu,sääli sinällään.

20.

Itsellänikin yli 20 vuoden piiiiitkä odotus palkittiin aivan huikealla keikalla!

Avausraidaksi tosin olisin toivonut Come out'tia -olis keikka noussut 110% tasolle heti kättelyssä. Yleisön vähyys oli yllätys mutta paikalla olleiden keski-ikä ei -enpä ollut ainoana muistelemassa lapsuusajan (!) ehdotonta suosikkia…

Muidenkin kehumat lavaspiikit saivat itsenikin hymyilemään -Deellä & co ei itseironiaa puuttunut =) ja se joululevyn biisin veto ”kieli poskella” -naughty mama!!!

Kaikkinensa keikka ehkä ylitti kaikki odotukseni, sen verran hyvin yli viiskymppiset ukot veti puolitoista tuntia kestäneen setin. Biisien tempo oli kuin levyltä kuuntelisi, äänentoisto ehkä hieman liian kovalla mut aamuksi tuntui korvat palautuneen vanhalle ( vaimon mukaan sille valikoivalle ) tasolle…

Setin parhaimmistoa; Come out and play, The Price, We're not gonna take it, SMF…

21.

”Avausraidaksi tosin olisin toivonut Come out'tia …”

Joo no bändi on avannut What You Don't Know:lla jo 70-luvun lopulta, joten ei tullut yllätyksenä. Ja hyvä niin…

Mutta keikka oli tosiaankin hyvä, mutta Sauna Open Air-2006 tasolle ei ylletty. Deen ääni on kyllä loistavassa kunnossa muutaman vuoden takaisen kurkkuleikkauksen jälkeen. Harmi vaan, ettei Dee enää suostu soittamaan Lady's Boy- biisiä.

22.

Vieläkin menee kylmiä väreitä kehossa eilistä keikkaa muistellessani.. Muistaako joku biisien järjestyksen??? Itse elin niin siinä hetkessä etten pysty muistamaan kaikkea..:)
Dee on kuningas!!!!

23.

MIIITTÄÄÄÄ!!!!

24.

sääli kun en tienny,tosi huonosti mainostettu,olisin kyllä menny ehdottomasti!!näin viimeksi bändin olisko ollut -85 tai86 alavuudella??
no..juhannusfestareilla kuitenkin,ja silloin oli yksi parhaista keikoista!! vanha muistaa vieläkin..eka rivi.I WANNA ROCK!!

25.

Oon nähny parinkymmenen vuoden aikana noin parisataa keikkaa monilta eri bändeiltä ja täytyy sanoa että Twisted Sister oli yks parhaita keikkoja koskaan missään, millä mittarilla tahansa mitattuna.
Oli elämäni onnellisin ja paras päivä kaikin puolin varmaan kymmenen vuoteen.
Toivottavasti eivät lopeta ja saisivat esiintyä Suomessa vaikka joka päivä.
Vittu että vois olla ihan tappo kamaa jossain pienemmässä paikassa esim.Pakkahuoneella.
Unelmien tättymys, tän jälkeen mikään ei tunnu miltään.

26.

SETTILISTA ( Suomi24:lta lainattua tietoa ):

What You Don't Know Sure Can Hurt You
The Kids Are Back
Stay Hungry
The Beast
We're Gonna Make It
You Can't Stop Rock'n'Roll
The Fire Still Burns
We're Not Gonna Take It
I Saw Mommy Blowing Santa Claus
I Believe In Rock'n'Roll
Under The Blade
The Price
Burn In Hell
Drum Solo
I Wanna Rock

encore

Come Out And Play
SMF

27.

AIVAN TIMANTTIA, NIINKUIN NÄIDEN HERROJEN KEIKAT AINA!!!

STAY HUNGRY!!!

28.

Onneksi laulaja kuuluu seksuaaliseen vähemmistöön….!!! Taas ME!

29.

hävytöntä suomalaiset ku ette paikalle saapunu, noloo, hyi. no omapa on häpeenne, oli kyllä meinaan vuosisadan rockshow… no eiköhän pojat vielä meitä korpieläimiä tänne tuu viihdyttään, sen verran tiukas vedos edellen on. parasta antia oli ehdottomasti jokellalle omistetun price jälkeen vedetty burn in hell!!!

30.

”you thought it was gone
but the fire goes on
and i thought you knew me
i told you before
'til i settle the score
that i'll never run free”

THE FIRE STILL BURNS!

Dissiä kaikille jotka eivät vaivautuneet paikalle. Oli varmasti vuoden kovin keikka!

31.

Loistava keikka! Toivottavasti ei jää viimeiseksi!

32.

Helkkarin hyvä keikka.
Ite näin twistarit eka kerran Alavuudella -86. Ei ole poikien tahti paljoa siitä hiipunut, jos vaikka vertaa säälittävää Wasp:iin Sauna Openissa edelliskesänä. Mahtoi waspin jätkät katsoa häpeissään lavan takana oman settinsä jälkeen kun Dee pisti menemään..
Oli myös mahtava seurata keikalla kun oma poika 12v heilutti nyrkkiä musiikin tahdissa.
You Can't Stop Rock'n'Roll..

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös