Plaza

Dome

Tulilinjalla: Danko Jones

15.2.2008

Danko Jones, Tavastia, uutuudet, maailmanloppu, loma, YouTube, orkesterit, Marilyn Manson, Nokia, vankila

Danko Jones ampaisi isojen poikien rock-kentälle viimeistään Born A Lion -levyllään vuonna 2002.  Siitä lähtien bändi oli lähes jatkuvasti kiertueella ja äänitti siinä sivussa pari mukavasti menestynyttä albumia. Kanadan uhmakas rock-pantteri ja hänen uskolliset alamaisensa päättivät pitää ansaitun tauon vuoden 2006 lopulla.

Vaikkei bändi viime vuonna lavalla liiemmin hikoillutkaan, studiossa ja treenikämpässä kuitenkin säpistiin. Siitä on todisteena 27. helmikuuta julkaistava pitkäsoitto Never Too Loud.

Danko Jonesin ärhäkkä soundi on nyt astetta seesteisempää kuin aikaisemmin. Bändin pyrkimys pysyä Motörheadin, AC/DC:n, Slayerin ja Ramonesin kaltaisena orkesterina ei kuitenkaan ole vaarassa, vaikka musiikillinen linja onkin hieman päivittynyt. Jos olet pitänyt aikaisemmista Danko-kiekoista, ei Never Too Loudin pitäisi merkitä maailmanloppua. Vanha kunnon Danko-twist toimii tämänkin levyn selkärankana. Uutuuden on tuottanut maineikas musiikkimies Nick Raskulinecz (Foo Fighters, System Of A Down ja Marilyn Manson).

Fanien kannattaa tarkastaa myös Youtubessa pyörivä DankoTv, jossa sankarimme listaa muun muassa viime vuoden parhaat levyt. Kaista jututti 6. huhtikuuta Helsingin Tavastialla musisoivaa artistia.

1. Kerro meille urasi suurin rock’n’roll -hetki ?

- Wow, vaikea sanoa näin suoralta kädeltä. Monet varmaan kertovat tarinoita totaalisesta irstailusta, ja sitä varmasti odotetaankin. Sori vaan, mutta minulle kaikkien aikojen rock-hetkiä ovat olleet ne, jolloin olen saanut tavata ihmisiä, jotka ovat inspiroineet minua. Olen ollut onnekas ja saanut tutustua moniin mahtaviin rock’n’roll -muusikoihin vuosien aikana.

2. Mikä on viimeinen asia jonka teet ennen nukkumaan menoa?

- Luen, tai pelaan Playstationia.

3. Onko olemassa sellaista musagenreä jota todella vihaat?

- Hmm, pidän lähes kaikista musiikkityyleistä. Jos pitäisi valita yksi  genre, se olisi “uusi country”. Se on aikamoinen vitsaus.

4. Kuvaile unelmaloma?

- Hmm….. ei sähköpostia, ei puheluita, vain täydellinen hiljaisuus. Toisaalta tuollainen loma varmaan ajaisi minut hulluuden partaalle parin päivän sisällä. 

5. Oletko ikinä selvinnyt tilanteesta, josta olisit saattanut joutua vankilaan?

- Taivaan tähden! Miksi vastaisin tuollaiseen kysymykseen?

6. Olet soittanut maassamme useaan otteeseen. Kerro viisi parasta asiaa Suomesta?

- Hanoi Rocks, Nokia, Tavastia, kuumat naiset ja Hesseburgerin lohihampurilaiset ( Herra Danko Jones tarkoittaa todennäköisesti hampurilaisketju Hesburgeria.).

www.dankojones.com

 


 

Aiheesta lisää Kaistalla:

Danko Jones: Ehdottomuus ennen kaikkea

Akseli Heikkilä

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös