Plaza

Dome

Tulilinjalla: Embreach

26.11.2008

Slayer, rock, kilpailut, jäähallit, seksikaupat, Demot, raskasmetallit

Live Nation, Radio Rock, MTV ja Inferno-lehti järjestivät kuluvana syksynä ”Win 15 Minutes of Fame” -demokilpailun, jossa etsittiin lämppäriä Suomeen kuluvalla viikolla saapuvalle Slayerille. Kilpailun voittajaksi selviytyi hiljattain Deafening Silence -ep:n julkaissut Embreach. Kaista heilutti tuliluikkua Embreachin laulaja Sami Honkosen nenän alla ja sai selville yhtä jos toista syksyn puhutuimmasta lämppäribändistä.

Sen pidempää introa yhtyeeseen tai sen toimintaan ei tällä kertaa ole syytä laatia, sillä Sami Honkonen onnistui jo ensimmäisessä vastauksessaan kertomaan Embreachista varmasti kaiken olennaisen. Tai jos ei olennaista, niin melkoisen mielenkiintoisia asioita ainakin…

Kerropa viidellä lauseella ihmiselle, joka ei ole koskaan bändistänne kuullut, millainen pumppu Embreach oikein on?

- Embreachin biisi on ollu strippariopetusvideon taustamusana. Embreachin ensimmäisen biisin nimi oli Kiss My Tears Away. Embreachin ensimmäisen demon paras biisi on instrumentaali. Embreachin ensimmäisellä keikalla laulajalla oli hopeiset kiiltävät housut ja kitaristilla Garfield-Metallica-paita. Embreachin perustaja omistaa seksikaupan.

Voititte Radio Rockin Unholy Alliance -kilpailun ja pääsette sen myötä lämmittelemään Slayeria. Yleensä kukaan ei pidä lämppäribändeistä, eli millaisia terveisiä lähettäisit ihmisille, jotka aikovat tulla paikalle vasta kun illan varsinainen isäntä astuu lauteille?

- Aika pitkä iltahan siinä on tiedossa, kun on viisi bändiä, joten en sinänsä yhtään ihmettele, jos ihmiset haluavat vähän viivyttää saapumistaan. Itse varmastikin tsekkaisin lämppäribändin etukäteen netistä ja sen perusteella tekisin päätöksiä, että haluanko mennä kyseistä aktia näkemään. Näin voisin suositella muidenkin tekevän. Eihän sitä kannata paskan musan takia liikahtaa vaan mieluummin sitten kittaa himassa kamomillateetä.

Kävitkö kuuntelemassa muiden bändien kilpailukappaleita Radio Rockin nettisivuilla? Mitä mieltä olit niistä - eikä nyt mitään diplomaattista neiteilyvastausta, kiitos.

- Todella monia loistobändejä oli kyllä messissä ja tuli äänesteltyä jonkun verran kymppejäkin. Ei se tosin yllättänyt yhtään, Suomessa on aivan jäätävän kova taso metalligenressä. Joistain popeimmista bändeistä vähän ihmetteli, että mitenhän nää Slayeria lämppäisi, mutta toisaalta varmasti moni kelasi samaa meidänkin kohdalla *hymyilee*

- Mikä tuossa kisassa kyllä otti pikkasen alusta asti päähän oli se yleinen keskinäinen vittuilumeininki bändien välillä. Porukka käy haukkumassa toisia ja äänestämässä ykköstä, jotta itse pärjäisi. Yleensä kuitenkin Suomen metallipiireissä on kohtuu veljellinen ja asiallinen meininki, mutta jotenkin toi skaba tuntu tuovan monista sen pahan puolen esille. Joten yritetääs nyt taas olla kunnolla. Kritiikkiä saa ja pitää antaa, mutta toisten mollaaminen nostaakseen omaa tuotosta esille on kyllä noloa.

Ja jotta ei oo ihan neiteilyvastaus niin: Johanna Tukiaisen ”playboy”-kuvat oli rumia. Mut varmasti sekin on hieno tyyppi, jos sen tapaa.

Miten läheinen bändi Slayer oikeastaan on teille? Olisitteko osallistunut kilpailuun, jos Radio Rock olisi hakenut lämppäriä esimerkiksi Mamban jäähallikeikalle?

- Ehkä ei genremme takia oltaisi Mamballe yritetty lämppäriksi. Just tossa oltiin perjantaina yllärimeiningillä soittamassa keikka yhdessä pikku kuppilassa, ja kun pääbändi oli rokkia, niin oli hieman hölmö olo kyllä siinä sitten niitä ennen räimiä. Kesken keikan tuli peräti eräs yleisön edustajakin ilmoittamaan, että sanoista ei saa selvää *hymyilee* Jos Mamban fanit olisivat niin avomielisiä, että haluaisivat raskasta metallia soittavan bändin lämppäriksi, niin sitten toki. Pyyhi kyyneleet on loistobiisi. Jos oltais vähän fiksumpia, niin coveroitais se.

Jos Slayer, Trivium, Mastodon, Amon Amarth ja Embreach tappelisivat, kuka voittaisi ja miksi?

- Varmastikin Amon Amarthin viikingit. Ja jos olis mahdollista, niin haluaisin kyllä nähdä kun Slayer ja Trivium tappelee. Kävi miten kävi, Mastodontti varmaan vaan seuraisi vierestä viisaana.

Mikä on Embreachin viisivuotissuunnitelma?

- Pyrimme minimoimaan finanssikriisin negatiivista vaikutusta metallibändien tuotosten laatuun. Ja ainakin yks levy voitais tehdä.

Unholy Alliance: Slayer with Trivium, Mastodon and Amon Amarth

26.11. Tampere, Jäähalli 44 euroa (+ Embreach)
27.11. Helsinki, Jäähalli 44 euroa (+ Embreach)

http://embreach.net/music/

 

Tatu Junni

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös