Plaza

Dome

Tulilinjalla: Jalankulkuämpäri

24.5.2007

Jalankulkuämpäri, tanssi, albumit, Helsinki, pesukoneet, viinit, Provinssirock, hiukset, viina, sinkut

jalankulkuampariJalankulkuämpäri on jo 10 vuotta vanha rouvaretkue, joka julkaisi toukokuussa ensimmäisen pitkäsoittonsa. ”Koska olen hyvä rouva” ei ehkä vaaleanpunaisilla kansillaan ja maatuskanukeillaan heti voita puolelleen ainakaan kaikkia miehiä, mutta mieli kannattaa pitää kuitenkin avoimena. Levyllä karjuu mukana nimittäin myös Kotiteollisuus-yhtyeen Jouni Hynynen, jonka rooli ”isänä” laajentaa karvanaaman repertuaaria huimasti. Lisäksi Jalankulkuämpärin ämmissä (hei, ei noin voi sanoa, vaikka se hyvältä kuulostaakin, pitää sanoa ”neideissä”, toim.huom.) on enemmän munaa kuin monissa äijäretkueissa.

Kuten sanottua, Jalankulkuämpäri sai alkunsa vuonna 1997. Alkuaikojen tuotanto oli pitkälti englanninkielistä, mutta sittemmin esiintymiskieleksi on vakiintunut suomi. Jo vuodesta 1998 lähtien Jalankulkuämpäri on laatinut ahkerasti sinkkuja, mutta kokopitkä valmistui vasta tänä keväänä.

Levyn tiimoilta Jalankulkuämpäri heitti julkaisukeikan Helsingin Bellyssä 16. toukokuuta. Seuraavan kerran yhtyeen musisointia pääsee todistamaan 27. toukokuuta Helsingissä (On The Rocks), 2. kesäkuuta Vantaalla (Louhela Jam), 9. kesäkuuta Helsingissä (Liberte) ja 16. kesäkuuta on puolestaan luvassa Provinssirock Seinäjoella.

Neitiseurueesta kun on kyse, jätämme tällä kertaa aseen holsteriin ja pyydämme herramiehen elkein ystävällisesti neideiltä vastauksia muutamaan kysymykseemme.

1) Miksi jengin pitäisi ostaa teidän uusi albumi, kun samalla rahalla saa yli korillisen kaljaa?
Pinja: - Koska meidän musiikin kuuntelemisesta voi saada yhtä hyvät ellei jopa paremmat känät.
Sanna: - Meidän uusi levy tuottaa upean eufoorisen tilan ja päihteitä ei tarvita. Levyn voi soittaa aina vaan uudestaan ja tila uusiutuu. Koska olen hyvä rouva on vähän niinkuin kierrätyspäihde, ja siitä riittää koko porukalle!
Eeva: - Kun sijoitat nyt hyvään levyyn, olet henkisesti niin rikas sitä kuunnellessasi, että kuvittelet juoneesi korillisen kaljaa. seuraavan palkan saat käyttää miten huvittaa.
Tuija: - Kalja kuluu, levy jää.

 

 

 

 

 

 

 

 


2) Teiltä meni 10 vuotta saada eka albumi valmiiksi. Kauanko teillä menee sunnuntaipäivällisen valmistamiseen?
Pinja: - Dr. Ötker -pitsat uuniin niin eiköhän se ole siinä.
Sanna: - Pitsa paistuu vartiss!
Eeva: - Kun laittaa samalla pesukoneen pyörimään, ehtii pilkkoa kasvikset ja ehkä imurinvarteenkin joutaa… aika on suhteellinen käsite ja ruuanlaitto meditatiivista puuhaa joten päivällinen vie sen minkä vie, mutta kyllä sitä sitten myös ilolla syö.
Tuija: - Riippuu hyvin paljon sunnuntaista, että onko kaupat auki vai. Mikäli ne on kiinni ja sopivan väriset servetit puuttuu, valmistus voi hyvinkin venähtää maanantaiaamun puolelle. Kattaus on puoli ruokaa.

3) Sopiiko Jalankulkuämpäriä kutsua rouvarockiksi?
Pinja: - Todellakin!
Sanna: - Sopii! Niitähän me ollaan. Joskin naimattomia.
Eeva: - Otetaan nyt levy kerrallaan, eihän sitä tiedä miksikä sitä muututaan seuraavan levyn tiimoilta.. ja aika vetreitähän tässä ollaan ja ehkä välillä vähän hupsujakin joten sovitaan että ollaan ihan rokkareita näin suomeksi.
Tuija: - Sopii.

4) Mitä mieltä vanhempanne ovat siitä, että yritätte elää tekemällä humpuukia?
Pinja: - Valitettavasti me joudutaan vielä käymään perus-töissä, mut vanhemmat on innoissaan jos niitten tyttäret on radiossa tai telkkarissa, kuten isäni totesi Superfarmissa esiintymisemme jälkeen: ”no ni, nyt tyä ootte beatlekset”
Sanna: - Eihän tällä kukaan elä. Siis ei tällä itseään ruoki. Vanhemmat ovat tottuneet ettei heidän tyttö aina tee asioita perinteiseen Myllykoskelaiseen malliin, mutta uskon heidän olevan ihan ylpeitä. Ja humpuukia tämä ei ole.humpuuki on huijausta ja me ei huijata.
Eeva: - Äiti on erittäin tyytyväinen että tyttärellä on menestyksekäs ura aluillaan. häntä harmittaa vain, että värjäsin hiukseni. Anteeksi, äiti. Isä kuuntelee levyä mielellään ja on varmasti keksinyt jonkun uuden tanssinkin.
Tuija: - Mikäli humpuukilla viitataan meidän loistavaan musiikilliseen materiaaliimme, sanoisin, että onneksi kaikilla on pätevä päivätyö, joten säästämme vanhempamme meidän elättämiseltä. Jää niillekin sitten rahaa ostaa meidän levyjä koko suvulle.

5) Kuinka pahassa humalatilassa olitte keksiessänne bändinne nimen?
Pinja: - Ei me uskallettu vielä 15 vee vetää käniä Sannan kaa joten olimme vain sekaisin peruskoulun päättymisestä. Kenties Anjalankosken tehtaiden höyryillä oli myös osuutensa asiaan.
Sanna: - Ehkä kaksi kaljaa oli tullut otettua. Viina ei vaikuttanut asiaan.
Minä olen tehtaan varjossa kasvanut ja Pinja on juonut vettä kuralätäköstä tehdasalueella, selittäiskö se jotain…
Eeva: - Oi sitä nuoruuden hulluutta! kyllähän rouva ruuan kanssa viiniä tarjoilee mutta mikähän se siinä iässä maistui… mehukatti?
Tuija: - Ei kai meistä kukaan ole käyttänyt alkohoolia ennen kasitoistikää!!!

6) Täydentäkää lause ”Jalankulkuämpärin keikoilla miehet voisivat…”
Pinja: - …ottaa paidat pois ja tanssia ja daivata lavalta”
Sanna: - …tanssia ja soittaa ilmamelodicaa!”
Eeva: - …laulaa mukana!”
Tuija: - …tanssia lambadaa”.

Jalankulkuämpärin ”Koska olen hyvä rouva” -albumin arvostelu Kaistalla

Jalankulkuämpärin kotisivu

Tatu Junni

1.

Kaistaa jengii.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös