Tulilinjalla: Kotiteollisuus
19.3.2007
Kotiteollisuus - tuo koko humalaisen kansakunnan retkuemaskotti. Liki 16 vuotta enemmän tai vähemmän kasassa ollut lappeenrantalaiskolmikko on tullut tunnetuksi mm. humalaisista chat-lähetyksistä, hurmeisista keikoista ja häikäiseviä roolisuorituksia sisältävistä musiikkivideoista. Useiden mielestä Kotiteollisuuden suurin ansio on kuitenkin uskomaton kyky levyttää yhtä ja samaa biisiä levy toisensa jälkeen. Yhtyeen tuorein tuotos on viime syksynä julkaistu Iankaikkinen, joka nousi parhaimmillaan virallisen albumilistan sijalle kaksi.
Levyjen ohella Kotiteollisuus on tullut tunnetuksi myös mm. No Sori! -lehdestä sekä Ilosaarirockin sivuilta löytyvistä laulaja-kitaristi-naavanaama Jouni Hynysen juoppohulluutta kosiskelevista päiväkirjoista. Lavalla Kotiteollisuuden voi nähdä seuraavan kerran mm. 23. maaliskuuta Turussa (Giggling Marlin), 5. huhtikuuta Helsingissä (Tavastia) ja 20. huhtikuuta Tampereella (Yo-talo). Muut keikkapäivämäärät voi tarkistaa yhtyeen kotisivuilta, jotka ovat lutuisuudessaan eittämättä Suomen ihanimmat.
Se esittelyistä. Herra Hynynen saa itse jatkaa maineensa pilaamista vastauksillaan…
1. Mitä sinunkin bändisi on muka saanut aikaan?
- Ei mitään. Kotiteollisuus on vain rokkibändi, ei meiltä pidä vaatia liikoja. Tai yleensäkään yhtään mitään.
2. Miksi olet tuon näköinen?
- Huono perimä, paskat geenit. Mitä muuta kahden savolaisen maalaistalon lapsen kupeiden hedelmältä voi odottaa? Ei niistä lähdökohdista mitään Johnny Deppiä saa.
3. Mikä on sinun tai bändisi paskin tuotos koskaan?
- Kyllä se on meidän ensimmäinen levy Hullu Ukko ja Kotiteollisuus. En suosittele kenellekään.
4. Kerro jotain sellaista mitä kukaan muu ei tiedä sinusta.
- Olen hellä rakastaja.
5. Täydennä lause ”Jouni Hynynen pelkää…”
- …sitä, että biisihanat sulkeutuvat joskus.
6. Minkä median haastattelusta olet viimeksi kieltäytynyt ja miksi?
- Ilta-Sanomat Emma-gaalan jatkoilla. En jaksanut kuunnella sitä naistoimittajan vouhotusta. Sitä paitsi se kyseli liian henkilökohtaisia. Uteleva narttu.
Kotiteollisuuden kotisivut
Kohti rokkia - Jouni Hynysen päiväkirja
Teksti: Tatu Junni
Kuva: Mika Vuoto
- 1.
-
Jouni on ihq <3!
- 2.
-
Hynynen on ”laulaja” ja naamakin on täys naavaa, mut millo se on bassoa alkanu soittamaan?
- 3.
-
Kah, perkeles! Sitä kutsutaankin näemmä nykyään kitaraksi. Kiitos korjauksesta. Ota tikkari!
- 4.
-
jaa jaa hynynen taas turmelee itteänsä kun menee näihin turhanpäiväsiin haastatteluihin. Et kai sä vitti ole vaan raitistumassa?
- 5.
-
Mitä sortteja ois tarjolla? Löytyykö Jallu-Kolaa?
- 6.
-
Hellä rakastaja… Voi viddu…
- 7.
-
Hynynen ON tosiaan hellä rakastaja…….
- 8.
-
Mikä tämä orkesteri oikein on?
- 9.
-
Vitun paska haastattelia… ”mitä teidän bändi MUKA?!”…
- 10.
-
Vitun paska haastattelia… ”mitä teidän bändi MUKA?!”…
- 11.
-
Jeah, onneksi to1kka näytit tolle haastatteLIAlle! Kundi otti varmasti opikseen!
- 12.
-
”vitun paska”
- 13.
-
Siis nämä tän yhden kommentit. Kaveri ei osaa edes kirjoittaa
- 14.
-
Hei Esko Lemin, Hynynen ”soittaa” kitaraa… :D no pakko tähä lisätä että en kyllä muita bändejä kuuntele ku KT:ta, ja lisään niille jotka sanoo että Hynynen ei osaa soittaa kitaraa tai laulaa, ni kyllä se on perkeleen hankalaa laulaa ja soittaa komppia samaan aikaa jos komppi ei mee laulun tahtii.
- 15.
-
Onpa aika vaikeeta joo. Huhhuijjaa. Ei se ole.





Kommentit
Keskustelut
Facebook