Tulilinjalla: Lapko - osa 2
15.3.2010

Suomessa Lapko on nauttinut mukavasta suosiosta melkeinpä koko levyttävän uransa ajan. Ulkomailla yhtye on sen sijaan pysynyt pienemmän sisäpiirin indie-salaisuutena. Viime viikon keskiviikkona julkaistun New Bohemia –albumin myötä Lapkon reppu on täynnä maailmanvalloituseinestä. Levyllä on iso soundi, mahtipontinen titteli ja takapiruna häärii newyorkilainen tuottaja D. James Goodwin.
New Bohemia tuuttaa rytmejä, säveliä ja räminää korviin sellaisella voimalla, että kaitavartaloisempi indie-hemmo on kumossa heti kaoottisen I Don’t Even Kill –raidan jälkeen. Lapkon rumpalimies Janne Heikkonen kertookin olevansa erinomaisen tyytyväinen yhtyeen neljänteen pitkäsoittoon. Levystä tuli jopa odotuksia parempi paketti.
Heikkonen kertoi Kaistalle myös Lapkon sekoiluista Saksan-maalla ja paljasti millä konsteilla trendikkäitä jenkkituottajia oikein järkytetään.

Lapko on ilmeisen demokraatinen orkesteri, jossa jokainen soittaja tuo oman panoksensa musiikin tekemiseen. Millainen on sinun taiteellinen osuutesi Lapkon musiikissa?
- Meidän homma perustuu siihen, että me tavallaan tuotetaan toistemme ideoita. Soppa on kyllä aika sekava, joten en ihan suoranaisesti tiedä mikä se mun panos siihen on. Ehkä mä olen meidän bändistä se soittaja, jolla on punainen lanka koko ajan hallussa. Eli biisinkirjoitusvaiheessa pyrin pitämään junan raiteillaan. Tämä varmasti ärsyttää kahta muuta jäsentä välillä erittäin paljon. Kyllä mulla joskus tulee jopa ihan suoria kitarariffejä, mutta enemmän se on sellaista fiilistelyä.
Laulaja Ville Malja kirjoittaa teidän kaikki lyriikat. Mistä aiheista haluaisit itse kirjoittaa, jos väsäilisit lauluntekstejä?
- Mä olen miettinyt tuota asiaa lähiaikoina. Musta tuntuu, että kirjoittaisin sellaisia muka-poliittisia kannanottolyriikoita. Olen meidän bändistä se jätkä, jota vituttaa aika huolella tämä nykymaailman meininki. En mä mitään rakkauslauluja osaisi kirjoittaa.
Millä suomalaisilla traditioilla järkytitte newyorkilaista tuottajaanne D. James Goodwiniä, kun hän kävi Suomessa viime kesänä?
- Varmaan paikallisella kahvilla. Newyorkilaiset ovat aikamoisia kahvifriikkeja. Meillä oli kämpässä sellainen aika hikinen vanha keitin. Vaikka sillä keittäisi maailman kalleinta kahvia, siitä ei saisi hyvän makuista millään. Eipä oikeastaan muuten sitä järkytetty. Ei tosiaan lähdetty retostelemaan minkään mämmin kanssa.

Olette kertoneet, että ruotsalainen liveyleisö on ottanut Lapkon keikat vastaan hyvin yrmeästi. Miksi ruotsalaiset suhtautuvat niin nihkeästi suomalaisiin rockbändeihin, vaikka ruotsinrokkarit ovat niin rakastettuja täällä härmässä?
- Se on kyllä hauska juttu. Musta tuntuu, että siinä on sellainen Suomi vs Viro –juttu. Ruotsalaiset pitävät suomalaisia varmaan vähän juntteina. Jos mä kelaan suhtautumistani virolaisiin bändeihin, niin kyllä mulla tulee sellainen fiilis, että mistä nuo nyt ovat kotoisin. Ruotsissa me ollaan soitettu 6-7 keikkaa ja täytyy sanoa, että on se kyllä vaikea yleisö. Ei lämpene millään, ei edes pakolla.
Kerro Lapkon ikimuistettavin Spinal Tap –hetki?
- Vuosi sitten oltiin Saksassa rundilla ja hengattiin Frankfurtissa. Ville ja lavateknikko Joni lähtivät etsimään autolle parkkipaikkaa, kun lähistöllä oli paikkoja aika huonosti. Jäbät tuli aika nopeasti takaisin ja selittivät, että kylläpäs löytyi hyvä parkkipaikka autolle. Jonkin ajan kuluttua lähdettiin sitten käymään siellä autolla ja Ville toteaa parkkiruudun edustalla, että tuohon me se ihan varmasti jätettiin, mutta nyt ei näy autoa missään. Siinä vaiheessa oli jo vähän kiire Muncheniin keikalle. Ruvettiin sitten kyselemään, että missä meidän auto on. Siinä selvisi, että vapaa ruutu oli ollut Frankfurtin poliisipäällikön henkilökohtainen parkkipaikka. Meidän auto oli hinattu siitä välittömästi pois, kun poliisisetä oli tullut töihin. Siitä seurasi aika armoton säätö.
Levyn nimi on New Bohemia. Voisitko vielä tähän loppuun kertoa, että mitä tämä Uusi Bohemia oikein tarkoittaa ?
- Se edustaa sellaista ajatusmaailmaa, että kuljetaan desingkengät jalassa ja lennetään Ryanairilla.
Lapkon keikat & lisäinfoa bändistä: www.myspace.com/lapko
Akseli Heikkilä





Kommentit
Keskustelut
Facebook