Plaza

Dome

Tulilinjalla: The 69 Eyes

31.1.2008

Helsinki, aurinkolasit, Los Angeles, Hollywood, Sin City, Klassikot, valkosipuli, hiukset, Marilyn Manson, tyyli

120 keikkaa ja 200 päivää tien päällä! Viime vuonna The 69 Eyes ei liiemmin Suomi-neidon helmassa pyörinyt, mutta nyt Helsingin pimeiden kattojen yllä voi jälleen nähdä vilauksen kiiltävää nahkaa, mustia hiuksia ja tummia aurinkolaseja. Kuulla yön väreissä pauhaavan melodian, joka viettelee pahaa aavistamattoman uhrinsa kulmahampaisten sähisevään maailmaan. Kyllä, The 69 Eyes on palannut Suomeen.

Viime vuosi oli The 69 Eyesille jatkuvaa keikkailua, mutta veri vetää edelleen hien ja savun täyttämille lavoille. “Skulattiin just Levillä Pororockissa Amorphiksen kanssa. Hullu Poro Areena on kyllä iisisti meidän suosikkikeikkapaikkoja world-wide”, hehkuttaa laulaja Jyrki 69. Helmikuussa vampyyribakkanaaleja pääsee todistamaan niin Helsingin Tavastialla kuin Kuopion Street Bar 41:ssä. Eikä siinä vielä kaikki: Lepakkoluolan synkistä onkaloista on kantautunut puheita uudesta levystä, jonka äänitysten tulisi alkaa ensi kesänä, festivaali-keikkojen yhteydessä. Fanit voivat lieventää uuden levyn odotusta pari viikkoa sitten julkaistulla The 69 Eyesin livelevyllä Hollywood Kills – Live t The Whisky A Go Go, joka on äänitetty vuoden 2006 maaliskuussa Los Angelesissa.

Koska kuusysit ovat nyt ainakin hetken koto-Suomen kamaralla, otti Kaista asiakseen kolkutella Jyrki 69:n leposijaa. Toimitus on vampyyrioppaansa lukenut, joten laulajan hauta-arkkua lähestyttiin krusifiksit tanassa ja valkosipulilta löyhkäten.

1. Mikä on maailman paras live-levy, jos omaa ei lasketa?

- Skidinä kuunnelluimmat livet oli Elviksen  ’68 Comeback Special, joka tosin on tv-show-live mutta kuitenkin ja Hanoi Rocksin All Those Wasted Years, jonka osaan ihan välispiikeistä lähtien ulkoa. Muita lujaa luurit ruvelle luukutettuja oli Fuzztonesin Leave Your Mind At Home ja Smackin Live Desire. Livejä pitää kuunnella luureilla ja lujaa - niitten kautta ikään kuin siirtyy sinne keikalle. Ja tietty rupisuuskin kuuluu asiaan, näin myös tossa meidän livellä. Nykyäähän livet on enemmänkin dvd-hi-fi-kamaa, Rolling Stonesien vikat live-dvd-laitokset on kyllä ihan v*tun mageita!

2. The 69 Eyesin live-dvd on kuvattu Helsingissä ja livelevy äänitetty Los Angelesissa. Missä kaupungissa olisi siistiä tehdä seuraava tallenne?

- Onhan noita klassikkokaupunkeja: Lontoo, Pariisi tai Berliini vois sopia tyyliin, toisaalta joku Mexico City vois olla rankka!

 3. Mikä näistä asutuskeskuksista on kaikkein pelottavin: Sin City, Gotham City vai Alaskassa sijaitseva Barrow’n kylä kaamoksen aikaan?

- Kaikkien noitten tunnelmaan voi muuten samaistua aika hyvin ihan Stadissakin loka-helmikuun välillä! Vastaan Helsinki!

4. Kuvaile kauhuleffaa, jonka tekijätiimi näyttäisi seuraavalta: ohjaus - Jyrki69, käsikirjoitus - Wednesday 13, tuottaja - Marilyn Manson?

- Tosi asiallinen idea! Kiitos! Leffassa olisi aimo annos rock’n’rollia, julmia naisia ja vampyyreitä! Danny Trejo olisi taatusti jossain roolissa ja Kiefer Sutherland ylipuhuttaisiin jatkamaan siitä mihin Lost Boys jäi. Doom Generation-Desperado-Lost Boys-Devil’s Rejects -tyyppistä tyylikästä roisia huttua!

5. Olet julkaissut sarjakuva-albumin ja rumpalinne Jussi 69 vetää nykyään omaa radio-ohjelmaa. Miten Bazie, Archzie ja Timo-Timo käyttävät aikansa, kun The 69 Eyes ottaa iisimmin?

- Bazie vääntää kovaa vauhtia uusia biisejä seuraavaa levyämme varten, Archzie on purkanut prätkänsä osiin ja kasaa sitä ja Timo-Timo yrittää löytää edelleen sitä maailman dramaattisinta näppäilyriffiä.

6. Mistä tuntee hyvät aurinkolasit?

- Siitä et sä koet olevas ”cool” ne päässä. Klassikko malli Ray-Ban Wayfarer, joka viimeks oli 80-luvulla cool, on se kovin juttu taas just nyt.

The 69 Eyesin Hollywood Kills – Live t The Whisky A Go Go arvostelussa Kaistalla viikolla 6/2008.

www.69eyes.com/angelsite

Akseli Heikkilä

1.

the 69 eyes kaikille terveisiä…

2.

Hyvä haastattelu ja tiukkoja kysymyksiä. Loistavaa!

3.

I would do it! DT

4.

Hyvä haastattelu!
Kaikki 69 eyes fanit, liittykää suomen viralliseen 69 eyes street teamiin: www.theteam69.com ja foorumille www.theteam69.forumsvibe.com

5.

Jee! I love The 69 eyes!

6.

Hyvä haastattelu, The 69 eyes is the best!! Forever!

7.

koko bändin touhut on niin väsynyttä kauraa. Smell the glove!

8.

The 69 Eyes on maailman paras!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! oon 10v. pääsin sen keikalle. JES!!!!!!!!!!

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös