Tulilinjalla: The Rasmus

26.11.2009

The Rasmus, Lauri Ylönen, Anette Olzon

Noin kymmenen vuotta sitten Rasmus–yhtye oli kriisissä. Rumpali Janne Heiskanen jätti bändin ja kansansuosio oli hiipumassa. Ahdinko käännettiin kuitenkin voitoksi. Uusi rumpali löytyi, musiikki muuttui hittihakuisemmaksi ja imago tummentui The-etuliitteen myötä goottisävyiseksi.

Uudella vuosikymmenellä The Rasmuksesta on tullut yksi kansainvälisesti menestyneimpiä suomalaisbändejä kautta aikojen. Nyt yhtyeen ura on jälleen taitekohdassa. UudenThe Rasmus - Best Of 2001 - 2009 -kokoelman jälkeen bändi on vailla levytyssopimusta ja ensi vuoden suunnitelmat hyvin auki.

Sen verran laulaja Lauri Ylönen kuitenkin tietää, että uusia biisejä väsäillään ja muutamia ulkomaankeikkoja on luvassa muun muassa Intiassa. Muutenkin solisti katselee tulevaisuuteen hyvin toiveikkain mielin. Murrosvaiheesta voi seurata jotain uutta ja ihmeellistä. Aivan kuten seurasi vuosikymmen takaperin.

Täytit viime huhtikuussa 30 vuotta. Oletko nyt iso, mutta et vielä aikuinen?

- Tuskinpa se varsinainen numero on mitään vaikuttanut, mutta kyllä tässä iässä miettii, että mitä on tullut tehtyä. Sain lapsen puolitoista vuotta sitten ja halusin tehdä tiettyjä muutoksia elämässä. En esimerkiksi tule himaan kännissä. Pitää kunnioittaa sitä mahdollisuutta, että on voinut saada lapsen. Olen itse viettänyt hyvän lapsuuden ja haluan tarjota omalle lapselle vähintäänkin yhtä onnellisen lapsuuden.

Olette nyt The Rasmuksen kanssa studiossa tekemässä äänityksiä. Millaista musiikkia on luvassa?

- Nyt me ollaan puuhailtu sellaista aika koneellista musaa. Elektrovivahteita löytyy paljon. Viime levy antoi suuntaa tulevasta. Musan soisi mennä vielä radikaalimmin eteenpäin. Vielä on kuitenkin aikaista puhua mitään, kun on vasta muutama biisi kehitysvaiheessa. Lopullisen levyn kokonaisuus voi olla toisenlainen.

- Saamme nyt tehdä töitä hyvin itsenäisesti. Meillä ei ole levytyssopimusta tällä hetkellä. Omalla studiolla pyöritään. Jos mieleen tule hyvä idea, voi vain painaa rec-nappulaa ja äänitellä. Tällaista meininkiä on ollut ikävä. Nyt ollaan tavallaan tehty paluu juurille. Saadaan itse säheltää musaa miten halutaan, mutta äänityskamat ovat huippuluokkaa.

Viime levyn tuotti hittimestari Desmond Child. Aiotteko nyt palkata huipputuottajaa levyä väsäämän?

- Nyt tuotetaan levy itse. Kävimme kokeilemassa hienoa Amerikan meininkiä - legenda-äijä ja vitun kalliit studiot ja hirveät liksat. Se oli jollain tapaa maksimi mitä bändi voi saavuttaa. Siinä oli hämärän paljon paineita jopa pelkkien kustannuksien takia. Nyt tehdään levy ikään kuin ilmaiseksi.

Uudelta kokoelmalevyltä löytyy kappale October & April, joka on duetto Anette Olzonin kanssa. Oletko käyttänyt inspiraationa Nick Caven ja Kyle Minoguen Where The Wild Roses Grow –biisiä?

- Se on yksi mun lempiduetoista ja se on hyvin pitkälle versioituna tuossa kokoelmalla. Juuri sellaista murhaballadifiilistä olen hakenut. Klassinen Päivänsäde ja Menninkäinen –stoori on myös vahva vaikuttaja. October & April on luonteeltaan miltei tuutulaulu. Koen biisin sopivasti ulkopuolelta, koska se on hyvin pitkälle päivitetty versio monista asioista, mitkä ovat mulle tärkeitä.

Teidän varhaistuotanto on hyvin leikkisää ja kokeilevaa musiikillista ilottelua. Onko soittamisessa enää lapsenomaista innostusta, kun toiminta on ollut jo niin pitkään ammattimaista?

- Kyllä mä edelleen rakastan musiikkia ja instrumentteja ihan itsessään, enkä pelkästään bändin soittajana. Ostin juuri eräästä espanjalaisesta pikkukaupungista hienon akustisen kitaran. Olen nuorena opiskellut klassista kitaransoittoa ja uudella skeballa olen niitä fiilistellyt. iPodista löytyy paljon klassista kitaramusiikkia.

The Rasmuksella on ollut muutama vuosi takaperin leikkimielistä kisailua HIM:in kanssa siitä kumpi menestyy paremmin. Onko tällaista kisailua vielä olemassa?

 - En ole nähnyt Villeä pitkään aikaan. Kaasuun mä törmään punttiksella kun treenataan samassa mestassa. Nyt on ollut kilpailua Apocalyptican Eican kanssa. Ne tekee uutta levyä seinän takana ja sieltä jymisee kaikenmaailman sellot betoniseinän läpi. Me sitten hakataan betoniseinää, että olkaa hiljempaa.

Teksti: Akseli Heikkilä