2010: Xboxin vuosi
11.1.2010
Jukka O.
Aihealueet: Xbox 360, Retro, Peliala, Yhteisöt
Microsoftin isojehut Steve Ballmer ja Robbie Bach kehuivat viime viikonloppuna CES-messuilla, että vuosi 2009 oli Xboxille mahtavaa aikaa. Ja että 2010 se vasta tuleekin olemaan upea. Todella upea.
Microsoftin oman kertoman mukaan:
Vuonna 2009…
- Xbox myi yli 10 miljoonaa konsolia vuoden aikana. Laitetta on myyty kaikkiaan jo 39 miljoonaa.
- Xbox LIVE jatkoi tehtäväänsä sosiaalisten pelien ja viihteen uudelleenmäärittelijänä:
- Xbox LIVEssä vietettiin joulunaikana historian ruuhkaisin viikko, kun palveluun rekisteröityi uusi jäsen joka sekunti.
- Xbox LIVEssä rikottiin samalla ennätyksiä, kun 2,2 miljoonaa jäsentä oli samaan aikaan kirjautunut palveluun.
- Uudet sosiaaliset ominaisuudet kuten Facebook, Twitter ja 1080p elokuvien suoratoisto, ovat olleet huikea menestys. Lähes 10 miljoonaa jäsentä on kokeillut niitä Xbox LIVEssä.
- Yli miljoona ystävää on löytänyt toisensa Facebookin Xbox LIVE –julkaisun jälkeen.
Entäpä tulevaisuudessa?
Vuonna 2010…
- Project Natal ilmestyy jouluksi 2010. Se toimii jokaisen Xbox 360:n kanssa ja tuo olohuoneeseen täysin uuden pelien ja viihteen muodon, jossa SINÄ toimit peliohjaimena.
- Vuoden aikana julkaistaan suurin ekslusiivisten hittipelien valikoima. Ensimmäisellä vuosipuoliskolla kauppoihin saapuvat Splinter Cell Conviction, Crackdown 2, Mass Effect 2 ja Alan Wake. Syksyllä on odotettujen Fable 3:n ja Halo: Reachin aika.
- Xbox LIVEn sosiaalisen viihteen uudet kasvot paljastetaan.
- Xbox LIVEn Game Room on äärimmäinen kohtaamispaikka, jossa pääsee kokemaan uudelleen 1980-luvun arcade-pelien gloorian. Game Room tarjoaa alkuun 30 pelin kirjaston legendaarisia arcade- ja konsoliklassikoita, kuten Centipede, Asteroids Deluxe ja Super Cobra, kaikki alkuperäisversioina. Yhdellä ja samalla ostoksella pelin saa sekä Xbox 360:lle että Windowsille.
Oijoi. Sosiaalisen viihteen uudet kasvot. Herramunjee. Kuulostaa melkoiselta. Odotamme jännityksellä.

Lue myös
Arvostelu: Bayonetta (PS3, Xbox 360)
Greenpeace: Nintendo tuhoaa maailman
Microsoft ei tarvitse vielä uutta konsolia
Rockstar sortaa työntekijöitään?
Jukka O. Kauppinen
- 1.
-
Natal Feilaa!
- 2.
-
aikamoinen mainospuhe, toisinsanoen täyttä liibalaabaa.
- 3.
-
Onks tuo acrade homma vähän, kun PS-Homessa?
- 4.
-
Kaikki ovat pitäneet kohua tuosta natalista, laitteen kehittäjät pitävät ideaa todella hyvänä pelaajat eivät. Olen tullut tulokseen että pelaajat jotka eivät pidä laitteesta ennenkuin laite on edes ilmestynyt ovat he joko fps -pelin ystäviä tai heillä on suppea ajatus maailma. En itse näe kuinka laitetta voitaisiin hyödyntää esim Call of duty tapaisissa peleissä järkevästi, mutta kai tuohonkin joskus vastaus löytyy laitteen ilmestyessä tai sitten ei. Ennen tykkäsi pelata kovasti strategia pelejä ja kun AoE:n kehitys lopetettiin ja muut menivät laser sodaksi lopahti innostus ja aloin pelaamaan konsoleilla tänään halusin testata vanhoja kunnon strategia pelejä ja mietin miksei näitä voi pelata konsolillani? No vastaus löytyi nopeasti ja ongelmana oli ohjain vaikka kuinka koittaisi ei sillä pysty vain samaan kuin hiirellä, mutta ehkäpä natalin myötä tilanne helpottuu ja strategia peleistäkin tulee pelattavia konsoleilla. Uskon että natalista tulee loppujen lopuksi hyvä tuote ja siitä on iloa pelaajille. On myös mukavaa että microsoft kehittää meille uusia palveluja. Toivottavasti tulee menestyvä vuosi :)
- 5.
-
samaa mieltä ku 1
- 6.
-
”Uudet sosiaaliset ominaisuudet kuten Facebook, Twitter ja 1080p elokuvien suoratoisto, ovat olleet huikea menestys.”
1080p? Eikös Xbox ollut 720p konsoli? - 7.
-
@1,2,3 & 4
ootte vaan kaikki ps3 fanboys
Revetkää trophyillenne . - 8.
-
7@ Luitko kirjoitukseni loppuun? -et tainnut.
- 9.
-
Höpölöpö. Vuosi 2010 on PS3:n vuosi, X360 menestys hyytyy.
Sony myi hurjasti pleikkaria joulun aikaan, kohta tulee GT5 ja muuta kivaa kehitetään jatkuvasti lisää. Pelistudiot on oppineet pikkuhiljaa hyödyntämään konsolin ominaisuuksia paremmin. - 10.
-
@9 haha tuo sun mainospuheesi kyllä hieman kalpenee uutisen rinnalla :D
- 11.
-
@6
Hyvin oot seurannut asioita taas.
Juu XBox260 oli 720p…vuonna 2005.
1080p tuki on ollut jo vuodeta….2007… - 12.
-
#6 1080p? Eikös Xbox ollut 720p konsoli?
No ei todellakaan. XO:lla on jopa monet pelit 1080p toisin kuin PS3:lla.
- 13.
-
”tulee GT5 ja muuta kivaa”
vakuuttavan kuulosta :D:DD
- 14.
-
@6. Alunperin näyttöreso oli rajoitettu 1080i:hin mutta 1080p-päivitys siihen tuli ensimmäisen vuoden aikana. Suurin osa peleistä on 500-720p:tä, samoin kuin pleikallakin. Itse ainakin otan mieluummin 60 FPS pienemmällä resolla kuin <30 FPS tarkemmalla.
- 15.
-
Täytyy kyllä myöntää että pleikan pelitarjonta tulevaks vuodeks vaikuttaa huomattavasti paremmalta, jos tässä kirjoituksessa oli mainittu ne boksin parhaat.
- 16.
-
Vuosi 2010 tullaan muistamaan xboxin viimeisenä pullistuksena, tai paremminkin sen yrityksenä. Playstation vie.
- 17.
-
Olkaa nyt hei fanipojat hiljaa, jookosta. Alkaa toimittajiakin varmaan jo ahdistaa, kun aina kun otsikossa on konsolin nimi niin heti alkaa kamala flamewar.
- 18.
-
@15
Mitäs hyvii sieltä on tulossa? - 19.
-
natalissa on sitten 33ms inputlagia boksin oman lagin lisäksi.
- 20.
-
Xbox ei sentään tuota tappiota Microsoftille toisin kuin eräät nimeltämainitsemattomat konsolit .. Monta Xbox titteliä innolla odottelen <33
- 21.
-
On kyllä hieno mainos. MS varmasti kiittää eDomea.
- 22.
-
Pelivuosi tulee olemaan kovaa heti vuoden alusta saakka. Jokaiselle kuulle riittää jotain hankittavaa :P
- 23.
-
@21
Mikä v*tun mainos? Entäpä jos kyse olisi ollut PS3:sta? Olisiko sekin ollut silloin mainos? Tai onko kaikki Wiitä koskevat uutiset mainoksia?Jos IL:n uutisen otsikko on ”Mies ajoi ferrari-merkkisellä urheiluautollaan poliisin tutkaan xxx km/h” niin onko sekin mielestäsi pelkkä mainos, josta ferrari on maksanut IL:lle? Nyt se pää pois perseestä, oikeesti.
Ja kyllä, tartuin trolliin :<
- 24.
-
@6
Taitaa olla 360 Fanipoika kun tuli noin kateelliseksi kommenteista. Häpeä! - 25.
-
Tarkoitin @7 ei @6 Sori HD
- 26.
-
No jaa, ainoat pelit mitkä noista vähääkään kiinostaa on Alan Wake, Mass Effect 2 varauksella ja Fable 3
PS3:lle on taas tulos esim. GT5, MAG, GOW 3, Heavy Rain, Agent, The Last Guardian ja Mod Nation Racers
- 27.
-
Mutta vuosi on Xboxin. Viis peleistä tai tarvikkeista
- 28.
-
@9 Taasko? Tuleeko jälleen PS3:n vuosi? Monesko jo peräkkäin? 'Sitten kun' -konsoli feilaa varmasti tänäkin vuonna kuten se on jo tehnyt useana edellisenä. Miksikö? Koska se ei vieläkään anna rahoille vastinetta. Eikä se ole enää paras edes BD -soittimena.
Joskus ajattelin että ostan PS3:n kun hinta on 199 €. Nyt maksaisin siitä 149 € vaikka en keksi sille tässä varsinaisesti tekemistä. Harkitsin sitä BD -soittimeksi mutta en viitsi avata telkkaria joka kerta kun haluan kuunnella musiikkia CD:ltä. - 29.
-
Project Natal hiiren korvikkeena strategia peleissä. Hmm… Voisi ehkä toimiakin. Ainakin mielenkiintoinen ajatus. Itsekin kaipaisin kunnon strategia pelejä konsolille.
- 30.
-
Olen huono ihminen..PS3 on varmasti rahan arvoinen jos omistaja on sitä mieltä. Perun puheeni. Ja tämä ei ole sarkasmia.
- 31.
-
Takuuvarmoja konsolisota uutisia, kommentoit miten tahansa sinut leimataan fanipojaksi.
Mutta mitä itse uutiseen, pelitarjonta tähän mennessä näyttää lupaavammalta ps3 leirissä, jos todellakin infamous2, resistance3 ja killzone3 ovat tulossa kaiken muun tarjonnan lisäksi.
Sitten tuosta natalin herutuksesta,,, Rehellisesti sanottuna en näe kummoista potentiaalia ohjaimettomalla kontrolloinnilla kunnon peleissä. En näe myöskään kummoista potentiaaliä sonyn taikasauvoille, mutta niitä sentään voi käyttää paljon monipuolisemmin.
Kaikin puolin ei tuo 2010 vuoden hehkutus kummoiselta kuulostanut MS suunnalta. - 32.
-
ps3 is gay
- 33.
-
@31
Eipä kukaan nähnyt potentiaalia myöskään Wiimotelle ja ”typerälle” TV:n edessä sähläämiselle mutta kuinkas kävikään. Ja ei natalilla tee yksinään mitään vaan pelit tulevat pitkälti määräämään onko tuotos onnistunut vai ei. - 34.
-
@33
Sepä siinä se oli wiin idea kokonaan luoda uusi pelityyli, mutta nyt toi Natalie on jo vähän niin kuin menneen talven lumia. Ja jos on tosiaan kiinostunut siinä televison edessä hillusmisesta niin ovat he varmaan jo wiin hankineet, näin olen nämä perus konsolin omistajat eivät nää asia mitään hyödyllistä. - 35.
-
luulisin ps3.n ja xboxin olevan yhtä vahvoja 2010. Molemmille tulossa kovia pelejä tänä vuonna, mutta nintendo putoaa… Vain oma ennuste :)
- 36.
-
”ekslusiivisten hittipelien valikoima. Ensimmäisellä vuosipuoliskolla kauppoihin saapuvat Splinter Cell Conviction(PC,360), Crackdown 2(PC,360), Mass Effect 2(PC,360)”
MS kusettaa minkä kerkeää
- 37.
-
@ 12, 28
EPIC MEGAFAIL
Nyt sain sellaset naurut, että pitää mennä vaihtamaan housut.
- 38.
-
”@15
Mitäs hyvii sieltä on tulossa?”Mod Nation Racers tuntuu nousevan hyvin esiin joka puolella Pleikan ensi vuoden kovimpien listalla. En vain ymmärrä miksi, Live Arcadeen julkaistaan vastaavaa materiaalia noin 20-30 peliä vuodessa. GT5 on ainoa joka kannattaa oikeasti mainita, ei siksi että olisi varmasti tulossa jumalpeli, vaan vain siksi että nää on odottaneet sitä 5v.
- 39.
-
@36
Siis KONSOLI yksinoikeus. PC:tä ei oteta huomioon.
- 40.
-
PS3:sen vuosi tää kyl on.
- 41.
-
Hyvää laatikkovuotta 2010 kaikille!






Kommentit
Keskustelut
Facebook