Alice: Madness Returns: tyttö talossa ja verinen veitsi
20.9.2010
Jukka O.
Aihealueet: PC, PlayStation 3, Xbox 360, Toimintapelit, Galleria, Viihde

American McGee’s Alice on taatusti yksi pelihistorian oudoimmista ja myyttisimmistä peleistä. Huikea peli ei noussut suureksi kaupalliseksi menestykseksi, mutta legenda elää edelleen. Etenkin kun EA ja American McGee tekevät lopultakin jatkoa Liisan seikkailuille. Ja ei, pelissä ei seikkailla Tim Burtonin äskeisen elokuvan iloisissa teemoissa.
Kuten mestari Lehtonen aiemmin kirjoitteli,
Heti alkuun todettakoon, että ”rakastettu lasten satu PIMEÄNÄ, SYNKKÄNÄ JA VERISENÄ GOOTTIVERSIONA” ei ole enää mikään uusi, tuore tai edes kovin kiinnostava idea. Jo Tim Burton yksinään on takonut siitä kuolleesta heposesta pihalle viimeisetkin mehut, mutta toisaalta alkuperäinen Alice oli niitä harvoja idean oikein tajunneita tuotoksia.
Kuvien perusteella Alice: Madness jatkaa edeltäjänsä viitoittamalla linjalla, mitä nyt tällä kerralla ihmemaa hieman pääsee repeämään liitoksistaan ja valuu meidän maailmamme Lontooseen.
Nautittakoon kuvista peliä odotellessa. Laitetaan uusin trailerikin siirtymään yön yli niin, että sitä voidaan ihmetellä huomenna.





Lisää aiheesta
Alice: Madness - American McGee palaa ihmemaahan
Wiikon wanha: American McGee’s Alice
Lue myös
Bungie uusille urille pelimoottoria myöten
Dead Rising 2 -haastattelussamme legendaarinen Keiji Inafnue
Good Old Games sulkeutui … vai sulkeutuiko sittenkään?
Maanantain komediavideossa Minecraft-mies oppii, ettei tulella kannata leikkiä
Jukka O. Kauppinen
- 1.
-
Just se.
Ei näytä kyllä selväpäisen peliltä.
- 2.
-
Kivoja kuvia!
Jos kuvat olisi isompia niin tulostaisin, kehystäisin ja laittaisin seinälle!
- 3.
-
!!!
!!!
Huhhuh!
American McGee's Alice oli kyllä hieno peli! Ei välttämättä mitenkään erinomainen mutta peruslaadukas ja ainakin aivan ihastuttavan tunnelmallinen. Jatkosta on uskaltanut haaveilla vain kaikessa hiljaisuudessa ja nyt tämä! Oi oi oi, tämä on hyvä uutinen! Oikein, oikein hyvä!






Kommentit
Keskustelut
Facebook