Angry Birds jatkaa yhä suomalaisvedossa
23.10.2010
Miikka

Loppuviikko meni iloisesti silmiä pyöritellessä, kun pelisaitti toisensa jälkeen uutisoi, miten EA oli ostanut hittipeli Angry Birdsin muka tehneen Chillingon. Todellisuudessahan kyseessä oli vain julkaisija, jota hehkutettaessa suomalainen Rovio jäi vähälle huomiolle. Ehkä tähän oli myös hyvä syy, sillä EA ei kaupoillaan Angry Birdsiä saanut.
Tämä varmasti tiedettiinkin EA:lla, mutta muulta maailmalta se meni täysin ohi. Mobiilipelejä julkaiseva Chillingo todella vaihtoi viikolla omistajaa ja liittyi EA:n talliin 20 miljoonan arvoisissa kaupoissa. Moni saitti hehkutti, miten samalla myös Chillingon mainio Angry Birds olisi siirtynyt EA:lle. Väärin ja väärin.
Angry Birdshän on todellakin puhtaasti suomalaisen Rovion käsialaa ja tulee olemaan jatkossakin. Rovion Peter Vesterbacka – tunnetaan myös ammattinimellä Mighty Eagle – väänsi jenkkisaiteille rautalangasta mallia. ”Teimme vain ensimmäisen iPad/iPhone-version tiimoilta yhteistyötä Chillingon kanssa, mutta muuten olemme julkaisseet kaiken itse. Emme tule enää käyttämään Chillingoa. Eihän tässä mitään julkaisijoita tarvitse.”
Vesterbackan puheet on helppo uskoa, sillä Angry Birds on myynyt yli 6,5 miljoonaa kappaletta pelkästään Applen laitteilla. Pelistä julkaistiin äskettäin myös Android-versio, joka osoittautui niin suosituksi, että se kaatoi maailman suurimpiin jakelusaitteihin kuuluvan GetJARin alta aikayksikön.
Tuloillaan on myös versiot ”oikeille” konsoleille ja elokuvastakin on puhuttu. Jäämme innolla odottamaan Angry Birdsin seuraavia vaiheita.
Lisää aiheesta
Suomalainen lintupeli on miljoonahitti
Suomalaishitti Angry Birds suuntaa seuraavaksi oikeille konsoleille
Suomalaishitti Angry Birds julkaistiin Androidille - ilmaiseksi!
Suomalaispeli on Britannian pääministerin suosikki
Lue myös
Perjantaikevennys: Minecraft-kanuuna ampuu eläimiä kiertoradalle
Demon’s Souls pelasti Atluksen talouden
Arvostelu: Alan Wake: The Writer DLC (Xbox 360)
Miikka Lehtonen
- 1.
-
Kyllä elokuva..,.
- 2.
-
iPhone 0,99 eur
N900 6eurJäi N900 omistajana ostamatta.
- 3.
-
Hyvä että rovion pojat viimenään teki hittipelin. Niiden muut mobiilipelit oli sanotaako suoraa,,, skeidaa.
- 4.
-
@2 Ja Androidille: 0,00€
Priceless, kirjaimellisesti :D Ehkä paras ajantappopeli mitä olen tähän mennessä mobiililaitteilla pelannut (jos ei Nokialaisten vanhaa matopeliä lasketa).
- 5.
-
Tätä tulee tosi paljon pelattua.. Huomasin uudessa työpaikassa että varallaolo aikana neljä kaveria yleensä pelaa birdsiä.. Kolme Htc:n laitteilla ja yksi samsungin.. Tämä on suomalaista parhautta..
- 6.
-
EAten by EA. Ainaki melkein.
We are the EA. Your IP and technological distinctiveness will be added to our own. Resistance is futile.
- 7.
-
Olin tosiaan iloisesti yllättynyt kun kuulin että tämä hittipeli tulee ilmaiseen jakoon Androidille.
En kuitenkaan löytänyt samsung galaxy s:n integroidusta ”android marketista” tätä Angry Birdsiä. Julkaistaanko se siis sinne myöhemmin vai lipsahtiko ilmaispeli silmien ohi selatessa ”Two Angry Birds themes just for 0,99€” -spämmiä joka marketissa löytyi ”Angry Birds” hakusanalla?
- 8.
-
Mitä olen kuullut niin galaxy s:n 2.1 android versiolle sitä ei ole saatavilla, mutta 2.2 versiolle on. Itselläni on tuo 2.2, ja kyseinen peli näkyy marketissa. Voi tosin johtua siitä että se on asennettuna…
Todettakoon että ainakin muropaketin uutisen mukan 2.2 oltas vedetty pois, joten jos android versio on 2.1 niin sitä ei enään saa (virallisesti) päivitettyä. Eiköhän se kuitenkin tule taas jossain vaiheessa jakoon.
- 9.
-
@4
Ihan koko peli? Itsellä ainakin N900:llä kyllä ”eka episodi” on ilmainen (eli kyseessä siis shareware/demo) mutta muut joutuu kyllä ostamaan ihan Ovi storesta.
Noh, olihan tuossakin ilmaisessa jo jotain pelaamista ja ilman stylus kynää en edes lähtisi pelaamaan tätä peliä - Vähän kun yrittäisi pelata ScummVM:llä vanhoja monkey islandeja suoraan sormin, joka ei kyllä luonnistu millään… :)
- 10.
-
@7 Itse löysin sen heti ”top free games” listan kärjestä Androidin Marketista. En tiedä miksei sitä sitten searchilla löydy (en tosin itse ole edes kokeillut), mutta tuon pelilistan kautta ainaki pitäis löytyä.
- 11.
-
Siis Androidille se on ilmainen mutta mukana tulee läjä mainoksia. Ja liekö tarvii jatkuvan nettiyhteyden mainoksien päivittämiseksi? N8:lle maksaa 3 euroa eli on tuokin rahastusta… Tuli se silti ostettua, halpahan se on silti noin viihdyttäväksi peliksi.
- 12.
-
”iPhone 0,99 eur
N900 6eurJäi N900 omistajana ostamatta.”
Siis kumpi jäi ostamatta? N900 vai mikä?
- 13.
-
@11 Mainoksia tuskin huomaa, sillä ne on pidetty minimissään. Jatkuvan nettiyhteyden pakollisuudesta en osaa sanoa, mutta senhän ei pitäisi olla nykyään mikään ongelma koska jokainen modernin älypuhelimen omaava henkilö omistaa myös samaan pakettiin kiinteän matkanetin, eikö? Älypuhelimien/kämmentietokoneiden suurin potentiaalihan tulee juurikin nettisovelluksista (selaimet, sähköposti, pikaviestimet, säätiedot ja kartat) joten sehän olisi ihan typerää hankkia tällaisen laitteen ilman nettiyhteyttä.
… Ja 3 euroa on rahastusta? :D
- 14.
-
@3, huh? Oikeastiko? Wolfmoon, Darkest Fear, Dragon & Jade… onhan noita klassikoita Rovioltakin.
- 15.
-
Ainakin itselläni tuo löytyi ihan kiltisti Galaxy S:lle Android Marketista haulla, ajossa 2.1…
- 16.
-
@11
Tarvii nettiyhteyden jotta ne mainokset pyörii, mutta jos nettiyhteys on poikki niin ei ole mainoksia ollenkaan ja peli toimii silti ihan normaalisti.






Kommentit
Keskustelut
Facebook