Anonymous jätti Sonyn rauhaan mutta joku haxoroi BioWaren
16.6.2011
Jukka O.

Ei tainnut Anonymous tai PlayStation Networkin/Sony Onlinen haxoroinut taho aavistaa millaisen haxailu-ilmiön he ovatkaan saaneet aikaan. Scriptkiddiet ovat hyökkäilleet Sony-korporaation eri alasivustoille oikein urakalla, sitten lulzaajat aloittivat mellastamisensa ja nyt homma on karannut jo kaikkien käsistä.
Jopa hakkerikollektiivi Anonumous on todennut homman menneen jo niin säälittäväksi mellastamiseksi, että porukka päätti jättää Sonyn rauhaan.
”Sonya kiusaamalla ei voi enää saada mitään aikaan, paitsi kerätä epäsuosiota”, kollektiivin edustaja kertoi.
”Meidän alkuperäinen tarkoituksemme oli protestoida Sonyn toimia vastaan, mutta emme halunneet suinkaan kiusata pelaajia, koska me halusimme nimenomaan taistella heidän oikeuksiensa puolesta.”
Lulz Security -hakkerointipeeloille ei Anonymousilta kerry kannatusta.
”Verkkopelien ja palvelujen häiriköinti pelkän huvin vuoksi ei saa meiltä kannatusta. Anonomoys on aktivismiryhmä, joka puolustaa tiettyjä oikeuksia. Lulzin häiriköinti ei ole aktivismia minkään tarkoitusperän vuoksi.”
Samaan aikaan toisaalla: uusimpana uhrina BioWare on joutunut nettihakkerien uhriksi. Pelitalon vanhalta Neverwinter Nights -foorumilta on viety noin 18 000 käyttäjän tiedot. Tiedot sisältävät sähköpostiosoitteita ja salasanoja.
Kukaan ei ole ottanut vielä ”kunniaa” BioWaren haxauksesta, mutta teko lienee jonkin pikkupeelon aikaansaannoksia. Melkoista sankaruutta, vanhojen ja ylläpidon jo luultavasti unohtamien keskustelufoorumien murtaminen.
Samaan aikaan Lulz Securityn pässit jatkavat riehumistaan, tunkeutumalla muun muassa ihmisten Facebook-tileille ja vaihdellen ihmisten profiilikuvia nettideittisivuilla. Jos porukkaa saikin alkuun sympatiapisteitä paljastamalla suurten kaupallisten toimijoiden sivustojen haavoittuvuuksia, niin pienten pelitalojen ja yksityisihmisten kiusaaminen menee jo niin säälittävän ääliömäisyyden puolelle, ettei mitään rajaa.
Lue myös
Men of War: Assault Squad (PC)
Sony-hakkerit laajensivat tähtäintään ja suututtivat pelaajat
Steelseries Shift Cataclysm Keyset - rahat pois WoWittajilta?
Jukka O. Kauppinen
- 1.
-
”Meidän alkuperäinen tarkoituksemme oli protestoida Sonyn toimia vastaan, mutta emme halunneet suinkaan kiusata pelaajia, koska me halusimme nimenomaan taistella heidän oikeuksiensa puolesta.”
Noh tässä he epäonnistuivat 110% - 2.
-
Biowarehan on ''hyvis'', mitä kummaa kukaan niitä alkaa haksaamaan?
- 3.
-
Protestoivat sonyä vastaan, koska sony puolusti omia oikeuksiaan. Ja tässä vaiheessa se juna karkasi raiteilta.
- 4.
-
@3
Onko omien oikeuksien puolustaminen sitä, että nostaa syyteen jotakuta vastaan joka avasi OMAN konsolinsa turvasysteemit ym?
Sama, ku nostaisin sut oikeuteen koska avasit mun valmistaman mopon CDI boxin ja otit rajottimen pois. Eihän niin herranlettas saa tehä kukaa muu valmistaja ite! - 5.
-
@1
Kuka olisi aavistanut korttitalon sortuvan hiin helposti? Vahinkoja sattuu jokaiselle. - 6.
-
Yhä olen sitä mieltä, että hyvä vain. Jos tietoturva on tuolla tasolla, niin sopii tullakin murtuneeksi.
- 7.
-
Kyllä anonymous antoi Sonylle hyvän kopautuksen siitä, mitä tapahtuu kun asiakkaita aletaan kiusaamaan ja haastamaan oikeuteen naurettavin perustein. Sony itse on asentanut päivityksessä periaatteessa vakoilu viruksen konsoleille ja näin ollen voi tarkkailla konsolin sisältöä miten lystää.. Tämä laitonta? KYLLÄ! Onko mahdollista olla hyväksymättä uusien päivityksien tuomia rajotteita..? No ei tietenkään :O. Eli joudumme hyväksymään, että konsolia saa vakoilla ja nettipelit eivät toimi ellet tätä hyväksy.. mitä vit**! Ei meikäläistäkään kiinnosta jos meikäläisen tiedot katsoo, mutta väärinhän se on kun en minäkään heidän servereille saa mennä!
äh.. alkaa vaa taas ketuttamaan. Anonymoussia vastaan olevat ihmiset voisivat ottaa muutaman asian edes selvää ja sitten vasta kommentoida. Onneksi joku sentään taistelee meidänkin oikeuksista. Muuten me olisimme pohjois korea hyvin pian :D.
- 8.
-
@7 Me olemme JO pohjois Korean, Kiinan JA Australian rajamailla JOS tätä menoa mennään Sonylla (Ja muillakin firmoilla)
- 9.
-
Harvemmin kuulee että Linux tuen poisto on verrattavissa työleireihin, mielipidevankeihin ja yms oikeisiin rajoituksiin. Voi vältää Sonyn sopimukset ostamalla boxin tai pc:n. Hommahan on niin että Sony puollusti tuotettaan jonka tekemiseen on uhrattu miljoonia. Tämmöisillä tuotteilla on yleensä käyttörajoitukset jotta tuotetta pystytään suojelemaan väärinkäytöksiltä. Ja Other OS:n poistossa oli painetta Sony ulkopuolelta hyvin suurella todenäköisyydellä jos joku vain on uutisia seurannut.
- 10.
-
@9 Tosiaan hyvä neuvo. Älkää ostako sonyn p*skaa. Se ei vaan kauheesti niitä lämmitä, jotka näin ovat erehtyneet tekemään. Eikös usa:nki joku valtion laitos ostanut ps3:ia, koska niillä sai halpaa laskentatehoa? Kyllähän tuon ymmärtää, jos on siinä uskossa ostanut laitteen, että sillä voi ajaa otheros:ää, ja sen päällä jotain x sovellusta, ja sitten sony päättääkin että et muuten ajakkaan. Mitäs sä tykkäisit ku sony pistäs framelimitterin 15fps:n? Eihän ne oo mitenkää mainostanu et fps olis 30 tai enemmän.
- 11.
-
@4
höpö höpö ja huomenna lisää.
Jospa sinä tekisit ja julkaisisit konsolin jossa ei ole mitään suojauksia tai suojaksien kiertäminen olisi ihan ”ok”, katsotaan kuinka paljon saat siitä rahaa ja kuinka moni tulee tekemään sille pelejä.
Sony on toiminut täysin oikeutetusti.
Ja minua ei kiinnosta sinun moposi, ehkä on parasta että sinä jonne menet kirmaamaan sinne kesälaitumille, jotta jaksat taas opiskella. - 12.
-
@11 U mad Sony fagboy?
- 13.
-
@11 Nyt ollaan aivan hukassa. Konsoli ilman suurempia suojauksia myisi varmasti paremmin kuin kilpailijat, sillä modattavuus toimisi suurena myyntivalttina. Tämä tuli hyvin esille esimerkiksi Kinectin kohdalla. Rahalla voi sitten hankkia pelintekijöitä, jos ei muka muuten löydy.
Tarkentaisitko myös miten myyntihetkellä tarjolla olevan ominaisuuden poistaminen ilman varoituksia taikka korvausta on oikeutettua?
- 14.
-
@13. Suomessa ainakin saa korvauksen other os:n poistosta, jos olet yhtään uutisia seurannu.
- 15.
-
@13
Vai että myisi enemmän :-D ehkä, mutta kukaan voittoa tavoitteleva firma ei sijoittaisi laitteeseen penniäkään. Miten kinect liittyy tähän? sehän on vain ylikallis lisälaite.
Jos tätä otherOS ominaisuutta hyväksikäyttämällä pystyi piratisoimaan pelejä, joilla firmat tekevät sen tuoton, niin kyllä minä näen oikeutetuksi poistaa otherOS tuen. Vai onko sinun mielestä oikein jättää tukkimatta aukko joka avaa ovet piratismille?’ja turha selittää mitään emulaattoreista sun muusta linux paskasta, siihen leikkimiseen sopii tietokoneet.@12
etkö parempaa keksinyt? - 16.
-
9@ Tuo linux -tuen poistohan oli pieni raapasu tuosta kaikesta… Se oli ehkä se alotus, mutta sen jälkeen Sony alkoi haastamaan kaikkia mahdollisia tahoja oikeuteen :D ja ei antanut ihmisten asentavan omia ohjelmia konsolilleen, vaikka myyvät verosyistä sitä tietokoneena :D. Eikö tietokoneelle saa asentaa ohjelmia.. Nooh.. tätä voisi jaktaa maailman loppuun. Hyvä että pääsi sopuun ja kaikki alkaa palautumaan ”normaaliksi”
- 17.
-
”niin pienten pelitalojen ja yksityisihmisten kiusaaminen menee jo niin säälittävän ääliömäisyyden puolelle, ettei mitään rajaa.”
Kyllä tämä on ollut täysin ääliömäistä räpellystä alkaen jo niistä ensimmäisistä Anonymouksien hyökkäyksistä. Naurettavaa uhittelua jolla ei ole päästy mihinkään, eikä päästä.
- 18.
-
”niin pienten pelitalojen ja yksityisihmisten kiusaaminen menee jo niin säälittävän ääliömäisyyden puolelle, ettei mitään rajaa.”
Kyllä tämä on ollut täysin ääliömäistä räpellystä alkaen jo niistä ensimmäisistä Anonymouksien hyökkäyksistä. Naurettavaa uhittelua jolla ei ole päästy mihinkään, eikä päästä.
- 19.
-
Anteeksi mitä? Hyökkäävät Sonyn pelipalvelun kimppuun ja tarkoitus ei ollut haitata pelaajia… Kuulostaa samalta kuin se legendaarinen lausahdus: ”ei me mitään ydinvoimaa tarvita, sähköähän saa töpselistä” kuten eräs kettutyttö asian ilmaisi. Samankaltaista viisautta…tai sitten ei.
- 20.
-
Tästä asiasta voi olla monta eri mielipidettä mutta minusta asia voisi olla näin, Anonymous varmaan ajateli että psn ei olisi 28 päivää alhaalla sekä laitoi sonyllä pupun pöksyyn kun sanoi ” 2 miljoonaa luottokortti tietoa on myynissä” ehkä olikin että saisivat jonkunlaisen summan rahaa, yheltä hollantilaiselta katos rahat psn hyökäyksen aikana mutta tekijä jäi kiinni koska nosti sieltä rahat suoraan omalle tilille LoL. tosta ihme LuLzsec ryhmästä eka perjaateessa olin iloinen kun kertoivat että psn oli aukko että korjaisivat sen mutta kun luin että oli hyökännyt pienyrityksiin niin se on jo säälittävää koska mistä he 130 miljoonaa repäsee servujen suojassa pitoon?






Kommentit
Keskustelut
Facebook