Australian ääliömäiset ikärajat jarruttavat jatkossakin muuta maailmaa
10.12.2010
Jukka O.

Australiassa järjestettiin eilen suuri keskustelutilaisuus, josta etäisesti toivottiin käännekohtaa eteläisen mantereen hölmöön viihteen ikärajajärjestelmään. Australiassa ei näet tunnusteta lainkaan K18-ikärajaa, vaan kaiken viihteen - niin elokuvien kuin pelienkin - on mukauduttava K15-rajoihin, jos niitä halutaan myydä tai esittää. Toisin kuitenkin kävi, Australiassa sensuroidaan jatkossakin.
Siinä missä muualla maailmassa aikuisille suunnattuja pelejä voidaan myydä K18-ikärajalla, moisia teoksia ei voida edes maahantuoda Australiaan. Niinpä aussien ikärajat ovat usein vaikuttaneet myös muualla maailmassa julkaistujen pelien sisältöön, kun pelitalot eivät toisaalta halua menettää kokonaisen mantereen myyntituottoja, mutta toisaalta eivät halua tehdä sensuroitua erikoisversiota Australiaankaan. Lopputulos on ollut usein se, että pelistä on julkaistu yksi ainoa versio, jonka myötä Suomessakin nautitaan ausseille sopivaksi leikatusta K15-viihteestä.
Australiassa määriteltiin 1980-luvulla viihteelle ikärajaluokitukset, mutta kukaan ei tullut ajatelleeksi että pelien visuaalinen olemus voisi kehittyä vuosien mittaan. Niinpä peleille ei määritelty lainkaan K18-ikärajaa, eikä vanhoillinen videopelien ultimaaliseen pahuuteen edelleen uskova oikeusministeri Michael Atkinson ole suostunut edes harkitsemaan ikärajojen päivittämistä 2000-luvulle.
Ikärajakomitea kokoontuu seuraavan kerran vuonna 2011, jolloin pöydän ääressä on uutta verta ja mahdollisesti jopa päätöksiin kykeneviä päättäjiä.
Lähde: This Was Supposed To Be The Day Australian Gaming Grew Up
Lisää aiheesta
Australian pelisensori: kenenkään ei pidä pelata pahoinpitelypelejä
”Pelaajat ovat vaarallisempia kuin prätkäjengiläiset!”
Lue myös
FragFX Shark – PlayStation-pelihiiren paluu
Tosi, tosi hölmö lautapeli Monty Python -faneille
Uusin Harry Potter -peli on kamalaa roskaa
Jukka O. Kauppinen
- 1.
-
Tehkää hyviä pelejä ilman niin paljoa verta jos osaatte ees. BlOps juuri tälläinen fail.
- 2.
-
Itseäni nyt ei voisi vähempää kiinnostaa mikäli verta lentää lusikallinen tai sangollinen jne. Liian monet pelit takertuu nykyään splatterimaiseen menoon vaikka peli itsessään ei olisi sitä. Because we can tulee ensimmäisenä mieleen.
Se missä tuo hemmetin K15 tuntuu taas on dialogit ja yleinen ilmapiiri kun kirosanat, huumeet, prostituutio, tupakka ja viina joutuvat uhan alle. Koita siinä sit esim. jotain Falloutin tapaista peliä julkaista :)
En nyt siis tarkoita, että nuo on kielletty siinä K15, mutta pointti selvinnee. En tunne menettäväni yhtään mitään jos en näe suolenpätkää pelissä… Itseä pelottaa vain se, että tuo ajatus leviää ja kohta ei saa edes kiroilla kun joku vetää moukarilla päin pläsiä…ai niin, eihän sitäkään saa tehdä…saako antaa kukkia?
- 3.
-
Eli muualla maailmalla myytävät k-18 peli on ausseissa k-15 kamaa?
- 4.
-
Tuskin toi aussi skeida vaikuttaa pelien sisältöö. Ainakin jos mennään myyntilukuihin aussit vs muu maailma. Aika mitätön osuus se on kokonais myynnistä.
- 5.
-
@3 Nii hiukan muunneltuna jos ollenkaan. Hyvä esimerkki on esimerkiksi Carmageddonissa kun saksan versiossa ihmiset oltiin korvattu roboteilla.
Historiahan on hyvin osottanu millaiset ”huippu” hallitsijat taiteen sensuuria harrastavat.. Yleensä siinä vaiheessa on kannattanut vaihtaa maisemaa, tai viimeistään siinä vaiheessa kun teoksia aletaan tuhoamaan.
Eiköhän austraaliassakin homma muutu, kun sieltä vanhukset kuolee äänestäjien ja johto henkilöiden puolelta. Noin urpoja tuskin syntyy lisää. Dukea lainatakseni ”you're an inspiration for birth control”.
- 6.
-
4. Osuus kuitenkin. Jos valintana on, että lentääkö suoli ruudussa vai pelkkä veri vs. myyntiosuus niin kyllä aikas nopeasti vain veri lentää. Kuten sanoin, niin kauan kunhan tuo on edes jossain määrin järjellistä niin pelitalot vielä tekee ne muutokset kokonaisuuteen, mutta jos ne alkaa meneen ihan älyvapaaksi niin sitten asia on toinen.
5. Kyllä uprojen kasvateistakin tulee urpoja…Eikä tuota keskustelua auta ns. väkivaltapelien uutisoinnit maailmalla.
Onko maailmassa nyt liikaa väkivaltaa viihteessä? Kyllä, onko väkivalta oikeutettua tietyissä peleissä ja elokuvissa, kyllä. Jos nyt vaikka mietitään elokuvia, niin ei kaikissa toimintapätkissä ole pakko lentää suolet ja kädet. Sitten kun katsotaan jotain Spartaa tai Bravehearttia niin meno OLI sellaista. Kuten myös sotaelokuvissa. Itse olen sitä mieltä, että väkivallalla on oma paikkansa viihteessä, mutta on myös paikkoja missä se on täysin turhaa. Tuota turhuutta on liian paljon nykyään.
Lisätäkseni se, että jos joku valittaa jonkin terroristien vastaisesta sotapelistä, että siinä on liikaa väkivaltaa niin voipi katsoa uutiset. Kummasti siellä joku itsemurhapommittaja ja sen uhrit makaa palasina. Realismi on eri asia kuin viihde ja jos peli haluaa olla mahdollisimman realistinen niin ei se vika viihteessä ole, vaan maailmassa.
Ps. en ole kukkahattutäti…kohta varmaan kokoan zombie/apokalyptisen selviytymispakkauksen vaatekaappiin. Sitten kun pommit tippuu niin oman käden oikeus :)






Kommentit
Keskustelut
Facebook