Battlefield vuodessa olisi kuolemaksi
6.8.2011
Jouni
Aihealueet: PC, PlayStation 3, Xbox 360, Räiskintäpelit, Toimintapelit, Henkilöt, Peliala

DICE pitää mahdottomana ajatusta vuosittaisista Battlefield-peleistä Call of Dutyn esimerkkiä noudattaen. Vanhempi tuottaja Patrick Bach on kertonut haastattelussa, että Battlefieldin muuttuminen vuosittaiseksi käytännössä tappaisi pelisarjan.
”Jos julkaisisimme jälleen merkittävän Battlefield-pelin ensi vuonna, se tarkoittaisi, että meillä olisi alle vuosi aikaa sen tekemiseen. Siispä meillä pitäisi olla toinen studio tekemässä sitä, mutta silloin peli ei saisi DICE:n hyväksyntää, joten käytännössä he joutuisivat vain julkaisemaan kopion meidän tekemästämme pelistä”, järkeili Bach.
Bachin mukaan Electronic Arts ei koskaan pakottaisi DICE:ä tekemään uutta Battlefieldiä joka vuosi, sillä se johtaisi lopulta pelisarjan tuhoon. Bach tosin pitää ajatusta kehittämisen vuorottelusta toisen studion kanssa teoriassa mahdollisena, mutta ainakin toistaiseksi EA aikoo vuorotella vuosittain Medal of Honorin ja Battlefieldin välillä.
Lähde: DICE: Annualising Battlefield would “kill the franchise.
Lue myös
Call of Juarez: The Cartel (PC, PS3, Xbox 360)
Mitä helvettiä, Sega? Komediatraileri K18-kauhuräiskinnästä?
Real Warfare 2: Northern Crusades -ensikosketus - Total Warit on pelattu, juu
Videojysäys: Deus Ex Human Revolution, Battlefield 3, Need For Speed The Run ja paljon muuta
Jouni Mäki-Panula
- 1.
-
Battlefield vuodessa -Sounds lika a plan :D
- 2.
-
näillä tyypeillä on oikea asenne toisin kun activisionilla
- 3.
-
Mielummin näkisin viiden vuoden kehityksen ennen seuraavaa BF…
Niin hienolta kun kuullostaakin bf 4, 5, 6… niin totuus on että yksi kunnon tuote voittaa korillisen paskoja.
COD:in muotikulkue ei tule jatkumaan loputtomiin.
- 4.
-
Näin tavallisena harrastelijamoninpelaajana soisin myös ettei olisi turhan usein uutta peliä tyrkyllä jolle joutuisi sitten taas alusta omaa solttua kasvattamaan. Eihän tuolla nyt oikeasti ole muuta kuin kosmeettista merkitystä, mutta onpahan sen verran silti.
Sellainen tahti tuntuisi sopivalta että nyt Battlefield kolmosen jälkeen tulisi seuraavana vuonna se Medal of Honor, ja sitä seuraavana vuonna Bad Company 3, jonka jälkeen taas MoH, ja Battlefield 4 tulisi vasta neljäntenä vuonna. Bäfäilijät saisivat rauhassa pelailla, mutta silti bisneskoneisto tuottaisi joka vuosi jotain solttupräiskintää massoille. Jos nyt kerran se bisnes on niin kamalan tärkeää sille koneistolle…
- 5.
-
Erittäin asiallista puhetta!
- 6.
-
@4
Eikös se ole vähän niin mennytkin? Ensimmäinen Battlefield 2002, osa kaksi vuonna 2005 ja kolmas nyt 2011. Siinä välissä on tullut vaikka mitä muita avaruusräiskintöjä ja lisäosia.Itse uskoisin saman linjan jatkuvan ja 2013 voi hyvinkin tulla Bad Company 3 tai suurempi lisäosa BF3:lle. Siinä nyt ei olisi mitään ideaa, jos heti kolmosen julkaisun jälkeen alettaisiin suunnitella nelososaa nopealla aikataululla.
- 7.
-
Itse asiassa EA:n uuden strategian mukaisesti BF ja MoH saavat jatkoa vuorovedoin:
http://dome.fi/pelit/uutiset/e3dome-uusi-battlefield-ja-medal-of-honor-vuorovuosin
- 8.
-
Veikkaisin, että Battlefieldin jatko on kolmosen lisäosa tai sarjan spin-off, ja varsinainen Battlefield 4 tulisi vasta toisella kierroksella. Jotenkin vaikea kuvitella, että vuosien uurastuksen jälkeen vaivalla kokoon raavittu teknologia vaihdettaisiin heti uudempaan, tai että samalla teemalla tehtäisiin Battlefield 4 Frostbite 2:lle.
- 9.
-
@7
Eihän kukaan ole muuta väittänytkään. Joka toinen vuosi DICE tekee bäfän ja Danger Close Mohin. Enempi voi spekuleerata, miten suuria päivityksiä pelisarjaan tulee kahden vuoden intervallilla. - 10.
-
@4, @6, Bad Company 3 julkaistaan jo kohta. Nimellä Battlefield 3. Turha toivo että siitä edes potentiaalista haastajaa tai jatkoa BF2:lle olisi. Sama peli se on kuin BC2 mutta uusilla aseilla ja pehmeimmillä varjon heijastuksilla.






Kommentit
Keskustelut
Facebook