Bioware jatkaa tähdissä: Star Wars: The Old Republic
22.10.2008
Jukka O.
Aihealueet: PC, Seikkailu- ja roolipelit, Verkkopelit
Kas näin! Yhdysvaltalainen roolipelimaailman kirkkahin tähti BioWare, pelitalo vailla vertaa, paljasti pitkään arvuutellun mysteeriprojektinsa. Ja monien arvaukset osuivat oikeaan: Tähtien sotaahan sieltä tulee. Ei kuitenkaan Knights of the Old Republic III:sta, vaan ihan vain The Old Republic.
Myös arvailut BioWaren suuntaamisesta massiivimoninpelien maailmaan osuivat oikeaan, sillä Star Wars: The Old Republic on PC:lle julkaistava verkkoseikkailu.
Peli sijoittuu Tähtien sota -saagan varhaisempaan ajanjakson, vanhan kunnon tasavallan aikakauteen, kun miehet olivat vielä miehiä, avaruusalukset tehty puusta ja jeditkin elivät keskuudessamme.

Pelaaja voi aloittaa matkansa galaksissa jedihahmona, sithinä tai monena muuna hahmoluokkana. Luvassa on voiman kirkkaampaa ja pimeämpää puolta, virtuaalisen elämän rakentamista, taisteluja, seikkailuja ja tietysti ”dynaamista Star Wars -taistelua”.
Tarkemmat pelidetaljit jäivät vielä hämärän peittoon mutta lisää tietoa on luvassa hiljalleen. Julkaisuaikaa ei kerrottu.
Jäämme odottamaan mielenkiinnolla - ja vähän jännityksellä. Tämä kun ei ole ainoa Star Wars -nettiseikkailu, vaan myös Star Wars Galaxies kituuttaa ilmeisesti hiljalleen netin uumenissa. Verantin luoma nettiseikkailu kuitenkin on jäänyt vain haileaksi varjoksi muiden morppien seurassa, vaikka ilmeisesti peli on kohentunut jonkin verran jokusen vuoden takaisesta aallonpohjastaan. BioWaren tuntien The Old Republic tulee kuitenkin saamaan aikamoisen pelaajaryöpsähdyksen alkuvaiheessa, oli peli millainen tahansa.


BioWare on vuonna 1995 perustettu roolipeleihin erikoistunut pelistudio, joka toimii nykyään Electronic Artsin hellässä suojeluksessa. BioWaren viimeisimmät julkaistut pelit Mass Effect (PC, Xbox 360) ja Sonic Chronicles: The Dark Brotherhood (DS) ovat saaneet pelaajilta ja kriitikoilta suitsutusta. Mass Effect lienee syypää harvinaisen monen Xbox 360 -konsolin myyntiin. BioWaren aiempia pelejä ovat muun muassa Baldur’s Gatet, Neverwinter Nights ja Jade Empire.
Lisätietoja: http://www.starwarstheoldrepublic.com/
Lisää aiheesta
Bioware ja Pandemic assimiloitu – EA röyhtäisi tyytyväisenä
Bioware kehittää massiivimoninpeliä
Bioware työstää jatko-osaa Jade Empirelle?
BioWaren Dragon Age -roolipeli myös konsoleille
Knights of the Old Republic II: The Sith Lords (pc, Xbox)
LucasArts ja BioWare pistävät kimpsut yhteen ja tekevät jonkin pelin
Tällainen on Biowaren tuleva Sonic-roolipeli - katso kuvat

Lue myös
Alan Wake – katso upouusi traileri ja kuvat!
Arvostelu: Hellboy: The Science of Evil (PS3, 360)
Mila Kunis - maagia kerrakseen
Bioware jatkaa tähdissä: Star Wars: The Old Republic
Jukka O. Kauppinen
Kuvagalleria
- 1.
-
Olen virallisesti pettynyt. KOTOR III Biowarelta olisi ollut upea asia, mutta tämä ei kiinnosta lainkaan.
Ja Sonic Chronicles ei ansaitse suitsutusta. :)
- 2.
-
Toivottavasti on yhtä monipuolinen mitä Galaxies oli alkuvaiheessa. Odotan innolla!
- 3.
-
Jaa. Laitan tuon, katekoreaan testataan sitten joskus
- 4.
-
We need KotOR 3!
- 5.
-
Ei hemmetti Tähtien sota on niiiiiin tyhjäksi lypsetty. Ei voi kiinnosta enää mikään siihen liittyvä oli sitten leffa tai peli. Hohhhhhoooooooija nukahdin.
- 6.
-
jeps, eipä kiinnosta pätkääkään. olisivat vaa teheneet sen kotor kolmosen.
- 7.
-
Trilogialle päätös - KOTOR3 olisi maistunut, mutta jos Bioware saa pelin kotisivujen puheissa lupaaman tarinakehyksen upotettua peliin edes kohtalaisesti, mitä en epäilisi täysin kyynisesti koska kyseessä on Bioware, niin olen valmis nielemään pettymyksen.
Onneksi meille jää vielä Mass Effect. Toiveet KOTOR 3 joudutaan varmaan hautaamaan viimeistään tämän jälkeen kokonaan.
- 8.
-
Ihan mielenkiintoista nähdä millaisen pelin rakentavat, jos massiiviset multitoilailut on tavoitteena. Hienoja sanoja, dynaamiset taistelut ja muut vastaavat, mutta ei vielä niillä lämpene.
Huvittaa kyllä nämä ”ei kiinnosta pätkääkään jos ei ole kotor” kommentit. Kahta ei Star Wars fanipelaaja vaihda, toinen on Kotor…
- 9.
-
Liekö sitten kyseessä konsolihorden nillitykset, kun PC:tä voi vaikka joutua päivittämään jos haluaa pelata.
- 10.
-
jaahas se siitä sitten. parastahan kotorissa oli tarina, hahmolla ”leijuminen” ja tunne siitä, että galaksin kohtalo on omissa käsissä. mitäs nyt kun vieressä juoksee pari sataa muutakin ”pelastajaa” tai ”valloittajaa” :(
- 11.
-
On tämä biowaren touhu kyllä aika hupaisaa. Ei kyllä ollut Mass effect ollenkaan kotorin veroinen. Hirveä hypetys ja peli olikin tylsää aivot off räiskintää ja putkijuoksua. Näitä massiivimoninpelejä tulee markkinoille ihan liikaa, ei kiinnosta moiset. Enempi tarinavetoisia pelejä kehiin, jätetään nämä massiivimoninpelit wow:ia pelaaville aivottomille teineille.
- 12.
-
Surkeaa että noin upea maailma on kärsinyt pitkään SWG:n kynsissä. On oikeus ja kohtuus että markkinoille tulee ajantasalle päivitetty uusi mahdollisuus eläytyä Star Warsin maailmaan MMORPG:n muodossa. Jos joskus tulen pelaamaan kahta morppia yhtä aikaa niin tämä on aikalailla kärkisijoilla toiseksi.
- 13.
-
Voi Hubbabubba - taidat olla sitten se aivoton esiteini.
- 14.
-
Moderni Star Wars morppi Biowaren tekemänä? Kyllä kiitos!
…toisaalta brändillä yms ole mitään merkitystä, jos peli on huono. Morpista on hävyttömän vaikea saada hyvää ja massoihin vetoavaa.
Henk.koht. väitän että maailmassa on vielä reilusti tilaa morpeille, yksikään morppi ei perustu puhtaasti hahmon- ja varusteiden keräilyyn, á la Diablo 2. Tuolta pohjalta minä lähtisin morppia rakentamaan.
- 15.
-
Yksinpelit ei kiinnosta pätkääkään mutta olen aivan tavaton Star wars fani joten, kyllä nyt passaa poijjaan hymyillä! Tiesin kyllä että Kotor mmo se tuele olemaan mutta joulultahan tämä silti tuntuu. Toivottavasti ei julkaise ennen vuotta 2017 notta tulee loppuun hiottu timantti jota ei tarvitse jättää koskaan!
- 16.
-
Jaaha, toinen star wars aiheinen mmorpg. Toivottavasti menestyy. Bioware voisi olla toinen laadun jatkaja blizzardin ohella, mutta vain roolipelirintamalla. On vain pieni pelko pierettimessä, että EA voi tehdä sonyt eli ottaa projektin haltuunsa ja sössiä koko homman. (kuten kävi mm. eq2 josta lähti porukkaa vanguardin pariin. Myöhemmin sony ilmoitti ajoissa kostoksi vanguardin tehneelle porukalle etteivät jatka suunnittelijoiden palkkanauhoja, jolloin tiimi haki töitä luonnollisesti muualta ja monen vuoden työ meni käytännössä hukkaan.)
- 17.
-
Viimeinkin nämä kovatasoiset pelitalot lähtevät kaatamaan tätä yksinäistä jättiläistä, Blizzardia. Toivoan onnea Biowarelle. Kovat on puheet, mutta toivottavasti aseet ovat vielä kovemmat. :D
- 18.
-
Tosin ei se EA onnistunut täysin WARiakaan sössimään, että mahdollisuuksia on…
- 19.
-
pakko myöntää, että sen jälkeen kun kävin kotorin nettisivuilla tämä uusi projekti alkoi jopa kiinnostaa. ehkä annamme biowarelle tilaisuuden? onhan meillä yhä mass effect ;)
- 20.
-
Kaikki merkit viittas moninpeliin mutta sormet ristissä odotin kotor 3 yksinpeliä, no ei voi mittään. Kotor3 yksinpeliä ei varmaan koskaan tehdä. Siitä huolimatta, virallisilta sivuilta sain sellaisen kuvan että ehkä kannattais tutustua peliin kunhan se joskus tulee. Osaisko joku selittää miten toi käytännössä toimii kun pelin FAQ:ssa sanotaan että suurin osa pelistä on mahdollista pelata yksin? Kyse on kuitenkin MMO:sta. Miten eroaa tavis yksinpelistä, siis jos pelaan sitä yksin siitä huolimatta että peli on MMO?
- 21.
-
Kotor 3 sp ois ollut unelmien täyttymys. Harmi, ettei sitä taida koskaan tulla.
MMO:hon ei ole koskaan rahaa, eikä aikaa eikä ennenkaikkea innostusta. Pienempänä kokeilin, kun oli vielä täysylläpito kotona.
- 22.
-
EA:n käsissä kyllä hyväkin idea vaipuu unohduksiin. Siis juurikin tämä massatuotanto tekee hallaa pelistudiolille, kun pitäisi puolessa vuodessa tehdä tajunnan räjäyttävä MMO. Eihän siitä mitään tule! WAR:n kanssa kävi samalla lailla. Puoli vuotta lisää hienosäätöä ja olisi voinut tulla kaikien aikojen launch. Otetaan nyt huomioon ,että WAR:a on tehty jo vuosia!
Kyllä ainakin itse keskittyisin ennemmin KOTOR 3:n, aiemmat ainakin olivat ainoita SW-pelejä, mitä jaksoi jauhaa. MMO:t kyllä järkiään jäävät WOW:n varjoon, onhan sitä jo viimeistelty useita vuosia. Itse ainakin olen oppinut, että EA+MMO=läjä sekajätettä.
- 23.
-
Minä tykkään ideasta. Luulisi BioWaren tekevän huippuhyvän nettiroolipelin. Vaikkei STAR WARS kiinnostakkaan, odotan peliä innolla!
- 24.
-
JEE! JEE! JEE!




















Kommentit
Keskustelut
Facebook