Blu-rayn kapasiteetti nousi 33 gigaan
14.1.2010
Jouni
Aihealueet: PlayStation 3, Laitteet, Tekniikka
PlayStation 3:ssakin käytettävän Blu-rayn kapasiteetti on saatu kasvamaan pelkällä ohjelmistopäivityksellä. Sony ja Panasonic ovat kehittäneet uuden tekniikan, jonka avulla Blu-ray-levylle mahtuu 25 gigatavun sijasta 33,4 gigatavua dataa.
Kapasiteetin kasvattaminen ei vaadi uusia Blu-ray-asemia tai -levyjä, vaan yli kahdeksan gigatavun kasvu on toteutettavissa pelkällä Blu-ray-aseman firmware-päivityksellä.
Blu-ray Disc Association ottaa Sonyn ja Panasonicin puoskaroinnin arvioitavakseen, mutta käytännössä uuden kapasiteetin käyttöönotto lienee selvää, sillä Sonylla ja Panasocinilla on merkittävästi sananvaltaa järjestössä. Arvioiden mukaan firmware-päivitys voisi tulla saataville loppuvuodesta.
Nykyisin Blu-ray-levyille mahtuu yksikerroksisena 25 gigatavua ja kaksikerroksisena 50 gigatavua dataa. DVD:hen verrattuna moninkertaisesta määrästä huolimatta esimerkiksi PS3:n Metal Gear Solid 4 vaati jo 50 gigatavun kaksikerroksisen levyn.
Lue myös
Arvostelu: Lips: Number One Hits (Xbox 360)
Kanna kortesi kekoon ja luo jotain uutta Team Fortress 2:een
Nintendon jättitaskukonsoli DSi XL maaliskuussa
Ooh! Uudet kuvat Alan Wakesta!
Jouni Mäki-Panula
- 1.
-
Mahti päivitys, onnistunu kehitys. Voitto. Kehitti niiden välimuodon.
Vai kasvoiko kakskerroksisen tilavuus?
- 2.
-
Hienoa! Näemmä oikea veto että pääsi HD-DVD:n ohitse.
- 3.
-
Eli periaatteessa ps3:en lukunopeus nousee samalla ;). Sama datamäärä löytyy pienemmässä matkassa. Onnistunut luonti kyllä tämä blu-ray. Kastavattaa nyt 2-kerros dvd:n kapasiteetin verran tilaa pelkällä päivityksellä :D
- 4.
-
Hassua kun PS3:lle pitää (vai pitääkö enää?) asentaa pelit vaikka levyt täynnä dataa monia kymmeniä gigoja.
Mites muuten Xbox360 pelit? Paljon ne vie keskimäärin ja millä levyillä ne sitten on?
- 5.
-
@ 4, eiköhän se pleikkari lue nopeammin ne tiedot kiintolevyltä. Hassua tässä on mielestäni se että tilaa saadaan lisää päivityksellä.
- 6.
-
5@ Tottakai, mutta nyt saa ne myös nopeemmin kiintolevylle. En tiedä, mutta hienoahan tämä
- 7.
-
@4
kakskerroksiset DVD:t, eli noin 10GB umpipyöreästi, samoin kuin jo PS2:lla.
- 8.
-
Niin ja eikös melkein kaikissa Ps3-peleissä ole tuo pelidata/tai osa siitä moneen kertaan, koska Ps3:n lukunopeus on aikas ”hidas” ?
- 9.
-
@4 Boksin pelit on kaksikerroksisilla DVD-levyillä. Olisikohan keskimääräinen koko jotain 6-7 gigaa.
Onhan tuo hienoa, että kapasiteettia saadaan kasvatetua, mutta jotenkin epäilen tämän toimivuutta. Helppohan tuo pleikkarille on päivittää, kun siitä löytyy nettiyhteys, mutta mites sitten jotkut vanhemmat soittimet? Pitääkö nämä kärrätä huoltoon vai miten tämä päivitys tehdään? Vai tulevatko nämä suurikapasiteettiset levyt vain pleikkarin peleille? Ja toisaalta, eihän kaikki pleikkaritkaan ole netissä.
- 10.
-
8@ Eihän se paljon hitaampi ollut kuin boxi lukiessaan 2-kerros levyä.. Nyt tiedostot ovat vaan järkevämmin sioteltu levyille ja uusien pakkausohjelmien ja kovalevy välimuistin ansiosta esim. u2:ssa ei yhtään latauskatkosta ja ei yhtään kovalevyasennusta, mutta laiskat pelintekijät vielä asennuttavat dataa kovalevylle.. Harvassa onneksi jo.
- 11.
-
Ei ole Jouni tainut käydä äidinkielenkursseja koulussa, taikka kirjoittanut krapulassa uutisen.
Korjaisitko kirjoitusvirheesi. Kiitos!
- 12.
-
miten hitossa tuo metal geari on 50gigaa?
- 13.
-
Oho, nyt ei ollu kun reilun viikon vanha uutinen.
@9. Onhan noihin vanhoihinki soittimiin saatavilla firmware-päivityksiä ja ei se pleikkakaan nettiä omiin päivityksiinsä tartte, menee usb-tikultakin, niinkuin varmaan suurimpaan osaan soittimistakin..Ja blu-ray-meininkiinhän kuuluu online-sisältökin, monesta soittimesta löytyy verkkosovitin.
- 14.
-
@12. tarkat tekstuurit pelissä (höllästi pakatut) ja erittäin paljon HD-tasoisia välivideoita.
- 15.
-
@1: Tilankasvu on sama molemmille kerroksille. Yksikerroksisen kapasiteetti on 33,4 gigaa ja kaksikerroksisen 66,8 gigaa.
- 16.
-
”This technology - dubbed the i-MLSE (Maximum Likelihood Sequence Estimation) evaluation index - resolves previous problems with the implementation of partial response maximum likelihood (PRML) signal processing, reports Nikkei.
Its creation resolves problems with 'jitter' previously experienced by the use of PRML. Reports state that since the technology works with existing Blu-ray optics, current players and burners would only require a firmware upgrade in order to utilise it.”
Eli käytännössä tilankasvu saavutetaan parantamalla virheenkorjausalgoritmia ja hieman tiheämmällä datamäärällä.
- 17.
-
kun vielä tulisikin sitten yli 20% tiedonsiirtonopeuslisä samalla, kun vajaa 30% kasvaa kapasiteetti.
- 18.
-
korjaus: ~kolmanneksen kasvaa
- 19.
-
Väliinputoaja formaatti.
- 20.
-
Laserilla luettavat pyörivät muovinpalat laitteissa - kuulostaako vanhalta?
Toivottavasti seuraavan sukupolven pelit myydään muistikorteilla ja jos joku haluaa konsolillaan katsoa DVD- tai BD -elokuviaan, voi hankkia erillisen soittimen.
- 21.
-
@20 Eli paluu 80-luvulle? Olisihan se näppärää käyttää muistitikkuja, kunhan saadaan muistien hinnat alas. Muoviläpyskät ovat edelleen halvempaa tavaraa / gigatavu. :)
- 22.
-
@21 Niin juuri. Kestäviä, kevyitä (ja tänä päivänä) pieniä muistimoduuleita. N64:n ajoista on kehitys mennyt paljon eteenpäin.
- BD -koneisto se teki PS3:sta kalliin.
- Koneistossa on liikkuvia (kuluvia) osia => Koneisto pitää ääntä ja on vikaherkempi.
- Koneisto tuottaa lämpöä ollessaan käytössä (ja siis lisää tuuletuksen tarvetta ja sitä kautta taas ääntä + lisää sähkönkulutusta). - 23.
-
@2 Ja toi aluekoodit. Hienoa?
- 24.
-
@14
Mistä lähtien missään konsolipelissä on ollut tarkat tekstuurit? - 25.
-
@24. No korjataan. ei ollut tarkat.
- 26.
-
huvittava otsikko sinänsä,
”juttuja aiheesta
:TDK:lta 320 gigatavun Blu-ray-levy (05.10.2009, Muropaketti)” - 27.
-
@20
Miksi hankkia erillinen laite kun voi samalla laitteella hoitaa konsolin ja bd/dvd-soittimen homman?
- 28.
-
@27 Jospa konsoli ei täytä niitä vaatimuksia mitä bd/dvd -soittimelle on asettanut?






Kommentit
Keskustelut
Facebook