Plaza

Dome

Alustat:
PC
GameCube
PlayStation 2
PlayStation 3
Xbox
Xbox 360
DS
Game Boy Advance
N-Gage
PSP
Wii
Mobiili
Linux
Mac
Kolikkopelit
Konsolit
Laitteet
Retro
Vekottimet
Viihdelaitteet

E3dome: Pino infoa Left 4 Dead 2:sta

2.6.2009
Miikka

Aihealueet: PC, Xbox 360, Räiskintäpelit, Moninpelit, Tapahtumat, Verkkopelit

E3Dome, E3 2009, E3, Left 4 Dead 2, EA

Kun Microsoft julkisti eilen lehdistötilaisuudessaan Left 4 Dead 2:n, moni saattoi yllättyä. Vaikka pelistä oli jo huhuttu ennakkoon, kaikki eivät suostuneet uskomaan, että Valve iskisi samaan rautaan toista kertaa vuoden sisään. Näin kuitenkin kävi ja nyt tiedämme pelistä jo enemmän.

Rock, Paper, Shotgunin hilpeät veikot ovat päässeet käsiksi Left 4 Dead 2:een ja kohteliaasti pistivät tietonsa jakoon myös nettiin. Trailerin murteiden perusteella olisi voinut päätellä pelin sijoittuvan Yhdysvaltojen eteläosiin ja näinhän siinä myös kävi.

Saitin tietojen mukaan tarjolla tulee olemaan viisi uutta kampanjaa, jotka sijoittuvat New Orleansin ja Savannahin lähimaastoihin. Tällä kertaa pelistä löytyy myös ykkösosaa yhtenäisempi tarina, joka selittää, miten pelin neljä uutta hahmoa - lukion futisvalmentaja, naispuolinen uutistoimittaja, mekaanikko ja huijari - kulkeutuvat kaupungista toiseen.

Uudet hahmot saavat käyttöönsä myös uusia aseita. Kuten jo aiemmin ounasteltiin, pelistä löytyy meleeaseita, kuten paistinpannuja, moottorisahoja ja kirveitä, joista terävämpien mainostetaan irroittavan zombeilta raajoja. Tuliasevalikoima saa tuekseen uuden puoliautomaattisen haulikon ja toisen tarkkuuskiväärin.

Klikkaa kuva isommaksi

Uusia aseita pääsee kokeilemaan uudenlaisissa olosuhteissa, sillä pelin kehuttua ohjaaja-tekoälyä on paranneltu reippaasti. Zombien lisäksi tekoäly ohjaa nyt myös kenttien fyysistä suunnittelua ja niissä vallitsevia sääolosuhteita. Ykkösosasta tutut epätoivoiset viivytystaistelut saavat rinnalleen myös uudenlaisia huippuhetkiä, joissa pelaajien pitää selviytyä nopeasti tavallista tiukemman tilanteen toiselle puolelle. Esimerkkinä mainitaan New Orleans -kentässä oleva pitkä, kapea silta, joka suorastaan lainehtii epäkuolleista. Pelaajien pitää edetä tiiminä ja hyödyntää maastoa edukseen, jos he aikovat selvitä hengissä toiselle puolelle.

Rock, Paper, Shotgunista löytyy vielä enemmänkin infoa, sekä myös podcast, jossa saitin toimittajat pääsivät jututtamaan pelin tuottajaa. Kannattaa tutustua.

 

Lisää E3 2009 -messujen tarinoita: E3dome-uutiset

Lisää aiheesta

Huhupartio: Left 4 Dead 2 esittellään ensi viikolla

Left 4 Dead (PC)

Lue myös

E3dome: StarCraft II todennäköisesti tänä vuonna

E3dome: Microsoft biletti Beatlesien, Spielbergin, Alan Waken ja yksinoikeuspelien tahtiin

E3dome: Microsoft vie liikeohjauksen uudelle tasolle

E3dome: Seuraava Metal Gear -peli Xbox 360:lle

E3dome: Monkey Island kutsuu taas!

Miikka Lehtonen

1.

tämä olisi voinut olla vain lisäosa… enpä itse ole ostannut tätä ensimmäistä osaa.

2.

….

3.

UUH kun näyttää hyvältä. pitääpä laittaa eka l4d tilaukseen niin oon sit vähän pohjaa tälle toiselle osalle. source engine ei ihan suosikkejani ole, mutta jos zombeista on kyse niin sekään ei haittaa

4.

Videossa TF2 meininkiä :)

5.

Niceeeee! =)

6.

^4

Joo selvästi, tulee mielee heavy tost moottorisaha tyypist :D

7.

MEEEDIIIC!!!

8.

Tankki hieman muuttunut ekasta osasta? :D

Jos siis tuo käsipuoli maajussihahmo oli L4D2:sen tankki.

9.

Kerrassaan upeata. Tällä kertaa nuo taitavat olla jo ihan oikeita zombeja.

10.

@8 Se on uusi bossi nimeltään Charger. Lisäinfoa löytyy vaikka sieltä Rock, Paper, Shotgun -sivulta, vaikuttaa hassulta kaverilta. Podcastin mukaan Valve ei myöskään hylkää L4D:iä vaan jatkaa sen päivittämistä yhä.

11.

”Jos siis tuo käsipuoli maajussihahmo oli L4D2:sen tankki.”

Itse asiassa se on Charger: http://left4dead.wikia.com/wiki/The_Charger

-

Toivottavasti tuossa on enemmän ”zombeja” kuin ekassa osassa, ja jonkinlainen tarina olisi myös hyvä olla.

12.

Jos myytäs, niin ostasin välittömästi. Odottavan aika on kovaa…

13.

@11

Chet Falizchekin mukaan siinä on kampanjasta toiseen jatkuva tarina juu.

14.

Mitähän maksaa?

15.

Boonk!

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi.

Takaisin ylös