E3dome: Sonyn lehdistötilaisuus oli melkoista sillisalaattia
16.6.2010
Miikka
Aihealueet: PlayStation 2, PlayStation 3, PSP, Laitteet, Peliala, Tapahtumat
E3 on pyörähtänyt virallisesti käyntiin, sillä viimeinenkin kolmesta konsolivalmistajasta sai oman tapahtumansa purkkiin. Sonyn leirissä paineet saattoivat olla kovat Nintendon ja Microsoftin vahvojen esitysten jälkeen, mutta toisaalta viimeiseksi kisaan lähtevällä on hyvä paikka vastata vastustajien kuvioihin. Kävikö näin?
Tilaisuus alkoi odotetusti 3D-hypetyksellä. Viime viikolla julkistettujen PSN-pelien olemassaolosta saatiin muistutus, sitten sukellettiin keskelle Killzone 3:a, jota katseltiin salissa 3D-lasit päässä. Kotonahan moisia ei toki ollut, joten Killzone 3 näytti Killzonelta. Tämä ei toki ole huono juttu, sillä pitkämuistisemmat muistavat ehkä, miten suhtauduin Killzone 2:een. Vihje: aika positiivisesti!
Sama setitys jatkui erilaisten 3D-trailerien muodossa, mutta kun ei ole käytössä tarvittavaa laitteistoa, 3D-esityksestä ei jäänyt kauheasti käteen. Ehkä toimii, ehkä ei, mutta nykyisillä hinnoilla ei kiinnosta paljon ottaa selvää.

3D-esityksen jälkeen oli itse tilaisuuden vuoro. Jack Tretton saapui lavalle linjaamaan Sonyn visiota: ”Enää ei ole kyse siitä, kauanko olet mukana ihmisten elämässä (yhdellä konsolisukupolvella), vaan miten monilla tavoilla.” Lyhyen PlayStation 2 -markkinointiesityksen jälkeen lavalle saapui luonnollisesti PlayStation Move.
Movea esiteltiin useiden pelien kanssa, joista Sorcery näytti sangen hauskalta. Velho kulkee ympäri linnaa räiskimässä mörköjä loitsuillaan, joita heitetään tekemällä Moven kanssa heittoliikkeitä kohti ruutua. Kivana yksityiskohtana pullot juotiin tekemällä Moven kanssa juomaliike.
Muut pelit olivatkin sitten kovin Wii-henkisiä. Vaikutus vain korostui, kun Move-kehittäjät saapuivat kertomaan, miten Move on ainutlaatuinen peliohjain, koska sen avulla pelaaja pääsee todella ohjaamaan peliä käsillään. Ei siis lainkaan samalla tavoin kuin Wiissä.

Vaikka olisi miten purrut hammasta, Wii-vertauksilta ei voinut välttyä, kun EA Sportsin edustaja kärrättiin lavalle hehkuttamaan, miten Tiger Woods ’11 tarjoaa 1:1-suhteen ohjaukset, tarkan puttauksen ja muuta kivaa. Juu, kivaahan se on. Tiedän itse, koska kokeilin tätä ainutlaatuista ideaa viime vuonna Wiillä.
Ja siinä oli Moven suurin ongelma: Sony esitteli laitetta ja sen pelejä, mutta ei muistanut kertoa – tai pystynyt kertomaan – mikä nostaa Moven MotionPlus-ohjaimen yläpuolelle. Pelkät grafiikat? Enemmän tarvittaisiin, sillä muuten sangen hintavat Move-ohjaimet voivat jäädä hyllyyn. Nintendo osoitti jo, että fanit eivät arvosta erikseen myytäviä ohjainkomponentteja ja 80 euroa yhdestä Move-ohjainparista on sellainen hinta, etten itse ainakaan viitsi monta ostaa. Yhden ehkä kuitenkin, pitäähän sitä kokeilla.

Seuraavaksi vuorossa oli tilaisuuden käsittämättömin osio. Sonylla oli huomattu, että PSP:llä menee vähän huonosti. Mutta hei, nyt on keksitty siihen lääkkeet! Kotikatsomossa innokkaimmat epäilivät jo PSP2:ta, mutta todellisuus oli traagisempi: uusi mainoskampanja, joka ärsytti jo parin minuutin perusteella. Laitteelle on kuitenkin tulossa ennen vuoden loppua yli 70 peliä, joten vähän enemmän olisi voinut panostaa. Silti: Patapon 3!
Tämän jälkeen siirryttiin PSN-mainostukseen. Maksullisen PlayStation Network Plus -palvelun ohella Sony halusi muistuttaa ihmisiä siitä, että PlayStation Home on yhä olemassa. Voit esimerkiksi vierailla sen avulla Sonyn virtuaalisella E3-kioskilla katsomassa peliesittelyjä. Ihailtava yritys sinänsä, mutta oikeasti: Homen juna meni jo.

Mielestäni tilaisuuden parasta antia oli seuraavaksi esitelty LittleBigPlanet2, joka sisältää kunnollisen skriptausmoottorin ja on näin paljon parempi ja laajempi pelinkehityspaketti kuin edeltäjänsä. Mediamoleculen pojat esittelivät jos jonkinlaisia LBP2:n avulla tehtyjä pelejä ja saivat ainakin minut innostumaan.
Tapahtuman suurin yllätys oli silti se, että kenties suuren rahapinon motivoimana Gabe Newell on pyörtänyt pitkät puheensa PlayStation 3 -kehityksen kannattamattomuudesta. Täten Portal 2 nähdään PlayStation 3:lla vuonna 2011, Gaben mukaan ”parhaana konsoliversiona.”
Ohjelma päätettiin kolmella yksinoikeuspelillä: Gran Turismo 5 tulee 2.11. ja näyttää hitosti Gran Turismolta. Sori, en ole autopelien asiantuntija. Infamous 2 oli esillä trailerin muodossa, lopullinen peli ilmestyy ensi vuonna. Paras viimeiseksi -periaatteella esitys päättyi David Jaffen Twisted Metal -presentaatioon, jossa esiteltiin mukavasti pelin moninpelitiloja ja jopa ajettiin lavalle ”aito” Sweet Tooth -jätskiauto. Tuuletin oikeasti tuolissani.

Vaikka asiaa yrittää tarkastella miten puolueettomasti, Sonyn lehdistötilaisuus jätti jälkeensä vaisun kuvan ja tuntui miltei pettymykseltä. PlayStation Move näyttää ihan hauskalta idealta, mutta tämän päivän jälkeen en tiedä siitä mitään, mitä en tiennyt jo viime vuonna. Lisäksi Sony ei tuonut laitteesta esiin mitään, mikä erottaisi sen Wiimotesta. Käykö tässä vielä niin, että Moven avulla saa Wii-pelikokemuksia paremmilla grafiikoilla?
Kokeilematta on tietysti mahdoton sanoa mitään lopullista, mutta sivusta seurattuna Kinect vei tämän kisan reilusti. Move näyttää hauskalta, mutta nyt jo tutulta pelikokemukselta, Microsoftin näkemys taas tekee oikeasti jotain, mitä muut eivät ole ennen yrittäneet. Mutta toki: pelit ratkaisevat. Ei tätä kisaa vielä ole ajettu loppuun.
Samalla teemalla toinen lehdistötilaisuuden suurista ongelmista oli se, että vaikka näytillä oli jos jonkinlaista peliä, niistä valtaosa on saatavilla ihan yhtä hyvin myös Xbox 360:lle. Niiden esittelemisen ja typerien Coca-Cola-kampanjaesittelyjen sijaan olisin mielelläni nähnyt enemmän materiaalia niistä peleistä, joiden takia jonkun kannattaisi konsolia harkitessaan ostaa juuri PlayStation 3. Toivottavasti niitä on sentään kehitteillä vähän enemmän kuin nyt nähtiin!

Tyhjiössä Sonyn lehdistötilaisuus olisi voinut olla sinänsä ihan pätevä, mutta nyt ei valitettavasti olla tyhjiössä: Microsoft esitteli aivan uuden tavan pelata pelejä, Nintendo taas vastasi faniensa syvimpiin ja hartaimpiin unelmiin. Tällä asteikolla Sonyn olisi pitänyt pystyä parempaan. Ne nähdyt yksinoikeuspelit olivat hyviä, mutta niitä oli lähetyksestä niin kovin vähän.
Lue myös
E3dome: Nintendo räjäytti potin lehdistötilaisuudessaan
E3dome: Microsoft tykitti lehdistötilaisuudessaan urakalla
E3dome: Twisted Metal tulee taas! Woohoo!
E3dome: Valven E3-yllätys paljastui: Portal 2 myös PlayStation 3:lle
E3dome: Sony julkisti maksullisen PlayStation Networkin
Miikka Lehtonen
- 1.
-
Oho, itse odotin maisteri Lehtoselta päinvastaista suhtautumista. Mutta perusteltuahan tuo on, mitään ihmeellistä ei esitetty.
- 2.
-
Mmmmh, ehkä vähän aiheen ohi, mutta mistä tuo viimeinen kuva on
- 3.
-
#2: Twisted Metalista.
- 4.
-
Toivottavasti ps3:n ja PC:n puzzlet ovat portal 2:ssa edes osittain erinlaisia. Ettei puzzlet olisi liian helppoja PC pelaajille, kun tasoitusta tehty PS3:n ohjaimelle tai päinvastaisesti ettei olisi liian vaikea ps3:lle kun PC ukkojenkin käet menee solmuun hiiren kanssa.
- 5.
-
Taas PSP:tä mainostetaan? Kyllähän DS:säkin samana pysyy. Saisi jo uusista konsoleista jotain kuulla.
- 6.
-
Nyt kyllä haiskahtaa xbox fanitus tästä artikkelista. Journalistin pitäisi olla näissä asioissa puolueeton, mutta onhan se vaikeaa, ymmärrän.
- 7.
-
Haiskahtaa #6:lla PS3-fanitus. Hyvä juttu toimittajalta eikä yhtään puolueellinen: pelit ratkaisee ja tässä vaiheessa kaikki on vielä mahdollista!
- 8.
-
7. Niin niin, tietenkin. Paskoja olivat kaikki 3 mutta Nintendo vei voiton, ihan vaan 3DS:n takia.
Ja nyt sitten olen Nintendo-fanipoika, vaikken ole nintendon konsolia ikinä omistanutkaan (GBC lukuunottamatta), kyllä kyllä.
Ei vain voi olla kyse siitä, että tässä ei nyt olla niin puolueettomia kuin pitäisi. Mutta kritiikkiin on aina parasta vastata haukkumalla vastapuolta, näinhän se menee.
- 9.
-
Kaikki esitykset olivat ihan hyviä, mutta väittäisin, että Microsoft ja Nintendo veivät tänä vuonna voiton Sonylta.
Viime vuonnahan Nintendo jäi auttamattomasti kahden muun kilpailijan jalkoihin typerällä myyntivoittohypetyspaskanjauhannallaan. Kuten jo monesti todettua pelit ja tekniset sovellukset on ne, mitkä merkkaavat eniten.
Niin ja jottei tule näitä fanipoika syytöksiä, niin omistan PS3:n, Wiin ja PC:n, ja mielestäni osaan kyllä melko puolueettomasti arvioida eri konsoleiden välisiä vahvuuksia ja heikkouksia. =)
- 10.
-
älkää ny, KB rulez ok! :D
- 11.
-
LittleBigPlanet 2:n kohdalla viisari värähty mutta eivät nuo erilaiset alipelijutut sillä tapaa kiinnosta. Portal 2 on toki kova kaappaus ja luulenpa, että infamous 2 ja killzone 3 ovat varmasti hyviä pelejä. Hirveä puffailu markkinointikammpiksista kertoi kuitenkin karua totuutta: firmalla ei ollut todellisuudessa paljoakaan annettavaa. Move ei vakuuttanut eikä 3D kiinnosta. Lopputulos: paljon melua vähän antia.
- 12.
-
@2 Rumat graffat.
Portal on tylsä.
- 13.
-
Ai et oikeasti huomannut miten ohjain eroaa Wiimotesta? Et ole ilmeisesti Ikinä pelannut Wiillä. Vertaapa ohjausta esim. Nintendon Zelda-esitykseen. Tarkkuus on aivan eri luokkaa.
- 14.
-
Kamaan Betelgeuz, kritiikki oli aika perusteltua. Emme nähneet mitään erityistä Sony-konferenssissa.
- 15.
-
13.
”Esittelyä varjostivat tekniset ongelmat, kun suuressa hallissa Miyamoton Wiimote otti häiriötä jostain. Mies vakuutti kuitenkin, että demoasemilla peli toimii paremmin.”
En ihmettelisi olenkaan jos Sony olisi aiheuttanut tuon häiriön.







Kommentit
Keskustelut
Facebook