EA haluaa, että ostat Mass Effect 2:n uutena
26.1.2010
Jukka O.
Aihealueet: PC, Xbox 360, Seikkailu- ja roolipelit, Toimintapelit, Peliala
Moni pelitalo on testaillut viime vuosien aikana houkuttimia, joiden avulla kuluttajia houkutellaan ostamaan pelinsä uutena. Tästä taktiikasta tuoreimpia esimerkkejä löytyy erityisesti EA:n tuotannosta, mainittavimpina esimerkkeinä Dragon Age: Origins ja The Saboteur. Kohtpuoliin ilmestyvässä Mass Effect 2:ssa pelinsä uutena ja käytettyinä ostavien välinen kuilu on venytetty entistäkin leveämmäksi.
Mass Effect 2:ssa näet pelin maksulliset ja ilmaiset lisäsisällöt ovat ainoastaan pelinsä upouutena ostavien ulottuvilla. Jokaisen pelin mukana tulee koodi, jonka avulla pelaajat pääsevät BioWaren The Cerberus Network –palveluun, jonka kautta pelin DLC-lisärit ladataan.
No, ei hätää. Kyllä käytetynkin pelin ostajat pääsevät palveluun. Lisämaksun pulitettuaan.
Saivathan Saboteurin ja Dragon Age: Originsin käytettyinä ostaneet hommattua maksusta itselleen uusien pelien ohessa tulleet ilmaissälät, mutta ME2:ssa lisäsisältö ei ilmeisesti pääse edes tirkistelemään ennen kuin käyttäjä on avannut rahalla Cerberus-palvelun.
Nähtäväksi jää miten houkuttelevaksi Cerberus sitten nähdään. Sen kautta kun lupaillaan niin ilmaista sisältöherkkua, päivittäisiä uutisia ja viestintää. Ovatko lisäherkut riittävän kiinnostavia ja miten pelaajakunta ylipäätään reagoi tähän tuoreimpaan koukkuun, jolla kuluttajia houkutellaan – tai melkeinpä jo painostetaan – pelikauppojen uutuushyllyille. Saboteurin ja Dragon Agen tapauksessa sentään houkuttimena olivat nuo ihmisolentojen lisäkkeistä mielenkiintoisimmat, nettiladattavat tissit.
Lähteet: Pre-owned penalty for Mass Effect 2 - BioWare Unveils The Cerberus Network
Lisää aiheesta
Dragon Age: Origins (PC, PS3, Xbox 360)
Tehoaako tissiherutus käytetyn pelin ostajaan?
The Saboteur (PC, PS3, Xbox 360)
Lue myös
Bad Company 2:een dedikoituja palvelimia rajoitetusti
eDomen arvosteluviikko: testissä 10 peliä – kuka onnistui, kuka ei?
Ja niin kaatui myös viimeinen: PlayStation 3:n suojaukset murrettiin
MAG - raskaan sarjan nettisotaa PS3:lla - osa 1
Jukka O. Kauppinen
- 1.
-
Parasta sitten äidinmaidon, Eurogamerin mielestä, 10/10.
- 2.
-
play.comin alekopasta ens kuussa 30e hintalapulla uutena sitten…
- 3.
-
Taittaa jäädä kaikki tällä tyylillä myytävät pelit mätänemään kaupan hyllyyn.
P.S: DLC on huono keksintö.
- 4.
-
@3. jep, oli paljon kivempaa pelata bugisia ja lyhyitä pelejä pleikkarilla aikoinaan, kyl tyhmää maksaa pari euroa lisää jotta saa peliin lisä hohtoa kun kuudella kymppillä saa ihan uuden pelin!
- 5.
-
Aijai kun Unreal Tournamentiinkin sai joskus ilmaisia bonus packeja, Total Annihilationiinkin lisää mappeja ja yksiköitä jne. Onneksi sentään Valve jatkaa ainakin toistaiseksi ilmaisten lisäysten kanssa vaikkapa TF2:n kohdalla, toivottavasti eivät liputa L4D2:n tulevaa dlc:tä maksulliseksi :-/
- 6.
-
Eli saa maksaa lisää siitä että peliä ei julkaista kokonaisena? Ainakaan Dragon Agen DLS:ssä mikä tuli kylkiäisenä ei ollut paljoa kehumista.
- 7.
-
@6 Ontuvaa. Jos uuden auton ostajalle tarjotaan pienellä lisähinnalla talvirenkaat mukaan niin mielestäsi autoa ei myyty kokonaisena????
- 8.
-
Alkaa vituttaa jo siihen malliin että taitaa jäädä koko pelin hyllyyn
- 9.
-
Jos meinaatte ostaa pelin uutena niin miksi te sen tuon takia kauppaan jättäisitte? Koska ette halua ilmaista lisäsisältöä? Pöljät
- 10.
-
En ymmärrä, mikä tässä on ongelma. Pelin uutena ostavat, ajankohdasta riippumatta, saavat lisätauhkan ilmaiseksi. Vain käytetyn pelin ostavat joutuvat maskamaan extraa.
- 11.
-
:D :D :D Kuka oikeest ostaa pelei 70-60€ :D Pitää olla aika sekasin. Oiskohan tässäkin pikkuhiljaa miettimist, et kannattaisko vähä laskee hintoi nii sais ehkä jotaa myytyäkin.
- 12.
-
@9
Tuo ylenpalttinen rahastus ainakin on yksi mikä ärsyttää.
Korjatkaa jos olen väärässä mutta sisältyykö tuo ilmainen lisätauhka myös normaaliin peliin eikä vain siihen keräily tai ennakkopainokseen? - 13.
-
Käytännössä kyse on vain siitä, että pelin kehittäjä nappaa siivun käytetyn pelin myyntihinnasta. Jälleenmyyntiarvosta tippuu uuden ostajalle ilmaisen dlc:n arvon verran ja tämä raha siirtyy kehittäjälle.
Periaatteessa ihan näppärä ratkaisu tähän ”käytettyjen pelien ongelmaan”, käytettyjen kauppaa ei kielletä, mutta pelin tekijä tulee tietyllä osuudella mukaan jaolle.
- 14.
-
Minkään ”sisällön” pitäminen ilmaisena on varsin naiivia. Eihän se ilmaista ole.
En aio minäkään tätä kusetusta ostaa täydellä hinnalla. Kattellaan ensi joulun Steam alesta sitten.
- 15.
-
@14
Siihen mennessä sanot täysin saman kommentin Mass Effect 3:sta.
- 16.
-
11) Mikään ei pakota moiseen, jos katsoo ja odottaa niin kyllähän esim. Diablo II + lisäriä vielä myydään alle 10€ ja ihan uutena. Moni peli sekä elokuva tai sarja, kun odottaa kuukauden tai pari niitä saa huomattavasti halvemmalla ja kun odottaa pidempään niitä saa jopa alle sen 10€ ihan uutena.
Kyse taitaa olla enempikin siitä että joidenkin on ihan pakko saada ne pelit, sarjat tai elokuvat jo ennenkuin ne ilmestyvät myyntiin ja silloin heikkona tekosyynä käytetään sitä kun ne olisivat niin kalliita.. Hyvää peliä kuitenkin pelaa ja sen pariin palaa useita vuosia. Kannattaa siis odottaa hetki niin kyllä ne hinnat tulevat alaspäin. Samalla bugikorjaukset tulee tehtyä peleihin ja näkee myöskin meneekö ko. lafka konkurssiin jolloin sitä mahdollista luvattua ”ikuista serveriä ja monien vuosien päivityksiä” ei ehkä tulekaan mikä varmasti vaikuttaisi monen kohdalla ostopäätökseen (miksi maksaa se 50+€ jostain mikä ei sitten enää kohta toimi ollenkaan kun firma menee konkurssiin ja palvelimet kiinni. Tai EA:n tapauksessa päättävät että 2009 pelejä ei enää tarvitse online pelata)
- 17.
-
Yksinpelit eivät ole aikaansidottuja. Ostetaan tämä parin vuoden päästä alennuksella. Pelistä voi varmasti nauttia myös silloin ja todennäköisesti mukana tulevat nuo ladattavat sisällötkin.
- 18.
-
huomenna kolahtaa peli postiluukusta!
- 19.
-
@12
Cerberus Networkin kautta ladattavat DLC:t ovat ilmaisia kaikille. Oli kyseessä normaaliversio tai CE, pelin mukana toimitetaan kertakäyttöinen sarjanumero, jolla saa käyttöoikeuden Cerberus Networkiin.
Jo tuon sarjanumeron saa uuden pelin mukana, osti pelin heti ilmestyessään tai vaikka vuoden päästä halpiksena, kunhan ostaa uutena. Käytetyn pelin ostavat joutuvat ostamaan sisäänpääsyn Cerberus Networkiin erikseen. Siitä tässä on kyse nekä edelleenkään ymmärrä, mitä vittua oikein porukka edelleen itkee siitä.
- 20.
-
Metacritic-hehkutus on lapsellista, mutta paskat, olen ihan liian hypeissäni välittääkseni!
http://www.metacritic.com/games/platforms/xbox360/masseffect2#usercomments
Eli keskiarvo tällä hetkellä 97. Ette te voi valittaa sellaisen pelin, kuin Mass Effect 2:n DLC:istä.
- 21.
-
Röyhkein temppu mitä on tehty pelihistoriassa ikinä oli kyllä Prince of Persia siinä uudessa oli se että pelin tarinasta jätettiin pois loppuhuipennus joka pitää ostaa 10 € erikseen.
Mielummin ne lisä kentät, mutta tarinan haluan koko paketissa kokonaan.
- 22.
-
Jee, sitä joutuu sitten maksamaan lisää jotta pääsee maksamaan.
- 23.
-
21. Häh? Alkuperäinen loppu oli dramaattisempi, epilogi ainoastaan jälkilämmittelyä sille.
- 24.
-
Mitäköhän v*ttua porukka taas itkee. Ei tarvii maksaa yhtään lisää, ei, peli ei myöskään ole vajaa(ei ollut DAOkaan, peli saatiin valmiiksi vuotta ennen konsolikäännöstä ja sinäaikana tehtiin esim Shale dlc mikä pistettiin ilmaiseksi kun saivat valmiiksi samaan aikaan konsolikäännöksen kanssa)
@14. Hyvinkin oikeassa, jos te idiootit luulette että devit tekee lisää matskua peliin ilmaiseksi niin terve. Muusikotkaan ei elä sillä puhtaalla artistin sielulla jos ette ole sattuneet huomaamaan. Tämä on hyvä keino jolla jälleenmyynnistä(huom, vaikka ostat pelin käytettynä mikään ei pakota ostamaan lisämatskua) tekijät saavan hieman fyffeä takaisin, mikä mahdollistaa, ettei ko lafka kaadu ja voi tuottaa lisää huippupelejä(BioWare tunnetusti yksi parhaista joka lunastaa laadun kyllä joka kerta)
Taitaa olla näitten 14 vuotiaiden joilla ei viikkorahat riitä peleihin, itkua täällä suurimmaksi osaksi, luulevat, että ruokakin on ilmaista kun sitä on äidin ja isukin jääkaapissa aina.
- 25.
-
”Saboteurin ja Dragon Agen tapauksessa sentään houkuttimena olivat nuo ihmisolentojen lisäkkeistä mielenkiintoisimmat, nettiladattavat tissit.”
Dragon Agen tapauksessa taisi kylläkin olla Shale-golem ilmainen DLC uutena ostaville, eikä tissit. :p
- 26.
-
Pitää monesti miettiä onko lisäsisältö todella jotain jälkeenpäin tullutta uutta lisäsisältöä vai vain pelistä pois jätettyä sisältöä. Jos lisäsisältöä tulee julkaisusta usean kuukauden kuluttua niin silloin se voi olla pelin valmistumisen jälkeen tehtyä uutta sisältöä, mutta jos ”lisäsisältö” tulee muutaman viikon sisällä julkaisusta niin voi olettaa että se on vain pelistä pois jätettyä sisältöä.
Miksi pelifirmojen pitäisi saada rahastaa uudestaan tuotteellla josta he ovat saaneet jo osuutensa? Olisihan se tosi hölmöä jos käytettyjen autojen kaupastakin joutuisi osan pulittamaan autotehtaille, joten miksi pelien osalta asia olisi jotenkin erilainen?
- 27.
-
”EA haluaa, että ostat Mass Effect 2:n uutena” —> En osta Mass Effect 2:sta ollenkaan. En tosiaankaan aio pelleillä minkään !#¤%n koodien kanssa saadakseni koko pelin.
- 28.
-
Haist vittu, EA.
- 29.
-
27.
Koodin laitto ei ole sen vaikeampaa kuin cd-keyn laitto pc pelien asennuksessa lisäksi, tämä lisäsisältö ei ole millään tavalla pakollinen tai merkittävä että se pelin sisällön arvoa nostaisi huomattavasti.
- 30.
-
Taas pitää kitistä; Vaikuttaa vähän siltä että EA on menetellyt näin:
1Tehdään valmis peli,
2 Otetaan pelistä lisäosaksi sopiva kohta ja napataan se ”lisäsisällöksi”
3 Uutena ostavat saavat ”kokonaisen” pelin joka kuitenkin pitää kasata näpyttämällä kilometrin pituinen sarja numeroita.
(3) käytettynä ostavat joutuvat maksamaan kauppapaikalla kusetusmaksun noista ”lisäosista”. - 31.
-
@15 Jeps. Ja pelaan ME2:sta.
@19 Näe nyt vähän nenääsi pidemmälle. On monia mahdollisia ”tilanteita”, joissa yhdellä levyllä ja lisenssillä olisi tarkoitus pelata useampi henkilö, esimerkkinä vaikka minä itse vuorollani ja poikani omalla vuorollaan. Ostin Crysiksen aikanaan jostain hevosen perseen EA lataamosta ja ottaa jonkin verran päähän logata sisään aina siihen romuun jos poika haluaa Crysistä pelata. Samalla tietysti saa vapaan pääsyn rellestää accountillani EAn tsydeemeissä.






Kommentit
Keskustelut
Facebook