EA: The Old Republicilla menee hyvin, mutta…
2.2.2012
Miikka
Aihealueet: PC, Seikkailu- ja roolipelit, Moninpelit, Verkkopelit, Yhteisöt

EA:lla paukutellaan henkseleitä, sillä talous on kasvussa ja rahaa tulee sisään ovista ja ikkunoistakin. Firma puheli eilen osakkeenomistajilleen tilanteestaan ja mainosti The Old Republicilla menevän lujaa. Vaan vastaavatko väitteet todellisuutta?
Julkisilla yhtiöillä niin sanotut financial callit ovat oleellinen osa toimintaa. Niiden aikana firman kihot kertovat osakkeenomistajille, miten heillä oikeasti menee. Nämä ovat niitä tilaisuuksia, jolloin kuullaan aina pelien myyntilukuja ja joskus jopa kovia tipsejä tulevasta, kun kihot haluavat pönkittää osakkeenomistajiensa uskoa vaikka mainostamalla, että Grand Theft Auto 6: Mars Attacks tulee ihan kohtapuoliin pelastamaan firman talouden.
EA ei lähtenyt lupailemaan, vaan keskittyi menneeseen. Puhelun aikana kuultiin muun muassa, että Battlefield 3 myi todella hyvin ja nosti EA:n osuuden online-räiskintäpeleistä 23%:iin. Mutta ei enempää siitä, nyt puhutaan The Old Republicista. EA kun mainosti, että pelin oli ostanut yhteensä kaksi miljoonaa pelaajaa pitkin maailmaa. Todella kunnioitettava luku, jota en pätkääkään epäile. Mutta John Riccitiellon mukaan peliä pelaa yhä 1,7 miljoonaa pelaajaa. Ja tässä kohtaa kulmakarvani kohoaa, sillä väite ei korreloi empiiristen havaintojen kanssa. Tai toisin sanoen: omat silmäni kertovat toista tarinaa.
Aiemmin lähemmäs 200 aktiivipelaajaa pyöritellyt kansainvälinen kiltamme kun on kutistunut muutamaan kymmeneen aktiiviin ja samaan aikaan postilaatikkoihin sataa viestejä, joissa rukoillaan pelin jättäneitä pelaajia palaamaan takaisin. On toki mahdollista, että EA:lla ollaan todella proaktiivisia pelin jättäneiden pelaajien kosiskelussa, mutta yleensä tällaiset toimenpiteet kertovat siitä, että tilaajaluvut suuntaavat etelään hanhikurjen vauhdilla. Myös pelaajien suorittamat epäviralliset käyttäjälukumittaukset näyttäisivät kertovan, että pelin tilaajamäärästä on kadonnut noin puolet.

Missä totuus piilee? Mahdoton sanoa. Perinteisesti MMO-pyörittäjät ovat mestareita tulkitsemaan lukuja niin, että heidän pelinsä näyttää mahdollisimman hyvältä. 1,7 miljoonaa pelaajaa voi tarkoittaa sitä, että pelitilistään maksaa yhä 1,7 miljoonaa ihmistä. Tai sitä että pelistä maksoi parhaimmillaan 1,7 miljoonaa pelaajaa, joista X on jo nyt antanut tilinsä sulkeutua. Tai jotain ihan muuta. Joten tehdäänpä pieni ja epävirallinen lukijatutkimus: miten on siellä päin? Vieläkö pelaatte The Old Republicia vai joko palasitte WoWin, Skyrimin tai jonkun muun pelin pariin?
Lue myös
Assassin’s Creed: The Secret Crusade - kirja avaa pelien lorea
James Bond teki onnistuneen comebackin - arvostelussa GoldenEye 007
Keksi kuvateksti - voita mahtavaa Saint’s Row 3 -sälää
The Last of Us kulissien takaa nähtynä
Miikka Lehtonen
- 1.
-
Pelasin betassa, totesin WoWiksi Star Wars teemalla ja BioWaren tarinalla ja juttelusysteemillä enkä edes jaksanut ostaa. Tarina kiinnostais sinänsä mut itse peli tuntuu jo muuten täysin koetulta.
Joten jatkan Guild Wars 2:n odottelua.
- 2.
-
Tulihan tuota peliaikaa ostettua. Mutta sen takia, kun en ehtinyt pelata tarinaa loppuun. Empä taida enään lisää ostaa.
Eipä tuossa pelissä ole mitään muuta oikein hyvin tehty kuin tarina. Wowi on kaikilta muilta kanteilta parempi.
- 3.
-
Olen huomannut että oma pelaamiseni tämän pelin osalta tapahtuu jaksoissa, joskus pelataan pidempiäkin aikoja jonka jälkeen on pidettävä muutaman päivän, ellei viikon taukoja. Suurempien kiltatoimintojen puuttuminen syö mielenkiintoa kiltailulta ja mitään suuresti erottavaa osa-aluetta ei muihin MMO-peleihin verrattuna löydy, poislukien tietystä storyline. Mielenkiintoa olisi hyvä pitää yllä uusilla ja ihmeellisillä ominaisuuksilla :) !
- 4.
-
olen pelannut kohta 2kk ja aion jatkaa.
- 5.
-
Pelaan mutta killasta on usea lopettanut siihen asti että peli korjataan paremmaksi.
- 6.
-
Pelasin ilmaisen kuukauden enkä enää jatkanut ja suljin tilaukseni. Tuskin palaan pelin pariin enää. Lisää tekemistä Bioware peliin taatusti tekee, mutta eivät he enää pysty sitä korjaamaan että pelimekaniikassa ei ole mitään uutta.
Omasta mielestäni SWTOR ei tarjonnut oikeen kenellekkään mitään. Yksinpelaajille ja tarinasta kiinnostuneile se on liian puuduttava ja MMO-pelaajille liian puutteellinen ominaisuuksiltaan.
- 7.
-
Pelissä pysyn
- 8.
-
Onhan tuossa noita perustavaalaatua olevia suunnittelu typeryyksiä, mitkä tappaa iloa kun on kyseessä kumminkin MMO peli.
-Typerä instanssointi.
-Flashpointteihin mennään suoraa fleetistä. (Ei pääse mitään rähinöitä syntyyn instojen suu aukoille)
-Turhat siirtymistä hankaloittavat vaiheet (orbital stationit, space port juoksu jne.)
-… - 9.
-
Voiko tässä lentää vapaasti avaruudessa? Tai lennellä/ajella planeetalla vehkeillä?
Itse voisin tätä harkita jos tässä tuntee oikeasti olevansa siellä jossain(ja osa universumia), eikä vain klikkailla hölmösti/vuoropohjaisesti jotain ikoneita. - 10.
-
En ostanut. En ole Star Wars fani ja MMO:t on liian kauan sitten kaluttu läpi, että uusista en edes jaksa innostua enää.
- 11.
-
pelasin siihen asti kun oli peliaikaa ja en osta enään.
- 12.
-
Pelasin levelille 28 muistaaksein ja sammutin tilin. Tai annoin tilin sammua.
- 13.
-
Eiköhän se ensimmäinen ilmainen kuukausi riitä monelle, ja sitten katoaa pelaajat. On nähty niin monen mmo:n kanssa.
- 14.
-
Pelasin kuukauden jonka jälkeen palasin WoWiin, jota en ole pelannut kahteen vuoteen. Että semmosta… :P
- 15.
-
Pelasin 2kk betassa, tällä hetkellä aktiivinen accountti. WoWia 6vuotta takana ja paluu ei todellakaan kiinnosta. Mielestäni tällä hetkellä kevyesti luokkansa paras ja potenttiaalisin ehdokas. Viellä ei todellakan millään tavalla valmis, mutta pääsääntöisesti homma toimii. Guild Warsille haistatan pskat samaa pvp huttua mitä aiemmin ja tuohon hommaan on parempiakin ja varmasti valmiita vaihtoehtoja. Blizzu nyt ei oo peliään oikeasti kehittänyt mihinkään muuhun kuin huonoon suuntaan sitten Vanilla.
BTW jos ette ole huomanneet niin suurin osa flashpointeistä on ajettavissa myös muutenkin kuin standardi ryhmä kokoonpanolla tankki + heal +x dps. - 16.
-
Ostin aikoinaan tyhmänä kolme kuukautta peliaikaa. Nyt aiemmin kovin aktiivisesta killasta on moni lopettanut/tauolla, joten aika alkaa käymään pitkäksi.
Erittäin todennäköisesti en jaksa enää pitkään itsekään, skyrimin kutsu alkaa kaikumaan jo korvissa :P. PVE on nähty(nightmarea lukuunottamatta) ja PVP on melkoista kuraa bugeineen, nerffeineen, ilumeineen ja arpomisvarusteluineen. - 17.
-
Ennakkotilasin kun arvostin aiempia Biowaren pelejä (Mass Effect, Dragon Age), mutta pelasin vain 3 tuntia ja huomasin ettei morpit ole minulle. Puuduttavaa ja tylsää mekaniikkaa ei pelastanut minun kohdallani mikään. Ilmestymispäivänä jätin lunastamatta koko pelin, joten selvisin ilman rahallista menoa :P
Skyrimiin takaisin, vasta 400 tuntia takana…
- 18.
-
Ostin 3 kuukautta peliaikaa. Servu on ihan yhtä tyhjän tuntuinen kuin aloittaessakin (tai no, olihan silläkin ruuhkat päästä sisään ekalla viikolla), mutta killassa samat aktiivit kuin ennenkin niin mitäs muuta tarvitsee.
Samaa kökköä mekaniikkaa kuin miljoonissa muissakin nappulanhakkausmorpeissa, mutta eipä mulla ole parempaakaan tekemistä. - 19.
-
Palasin jonkun matkaa, mutta ei jaksanut ja palasin Legue of Legendsin pariin.
- 20.
-
Pelaan, mutta enää nightmare moodi osittain kesken ja muu ei oikein nappaa. Ostin halvalla briteistä peliaikakortin, joten vielä on joku 45pv jälellä. Saas nähdä, onko silloin tullut lisäsisältöä tarpeeksi vai loppuuko siihen meikän matka toistaiseksi.
- 21.
-
Mieluusti tuota pelaisi jahka saisivat bugit korjattua ja paranneltua systeemiä ylipäänsä. Hakataan nyt Aionia sen aikaa. Kattoo sitten kumpi tulee ennemmin, kiinnostava SWToR vai Guild Wars 2.
- 22.
-
Tuli ostettua.. pelasin pari viikkoa, sitte oli 3viikkoa taukoa reissun takia.
Nyt on levutus vielä kesken, ikävästi kyllä porukka vähentynyt joten on vaikeampi saada grouppia flashpointteihi ja heroic questeihi.
Kaipa tuota tulee vielä pelattua kun on killassakin porukkaa eikä mikää muukaan morppi kiinnosta (wowia 5 vuotta riitti ja peli vaan huononee patchi patchiltä).
- 23.
-
Peli ostettu jokunen viikko sitten ja toistaiseksi aikomuksena jatkaa.






Kommentit
Keskustelut
Facebook