EA vahvisti: Dead Space 2 tulossa!
8.12.2009
Miikka
Aihealueet: PC, PlayStation 3, Xbox 360, K18
Jos olet kuin minä, listannet Dead Spacen vuoden 2008 suosikkipeliesi joukkoon. Tässä tapauksessa olet varmasti myös iloinen kuullessasi, että alkuperäinen tiimi työstää jo kovaa kyytiä jatko-osaa viime vuosien parhaisiin kauhukokemuksiin kuuluneelle pelille.
Netissä on huhuttu jo pitkään, että Dead Space 2 olisi kehityksen alla. Jopa kehitystiimi itse on silmää iskien antanut ymmärtää, että näin on. Nyt ei tarvitse enää vinkkailla tai vihjailla pilke silmäkulmassa, sillä EA julkisti myöhään eilisiltana Dead Space 2:n. Tarjolla tulee luonnollisesti olemaan uusia aseita, uusia Necromorpheja ja hyytäväksi kehuttua juonenkuljetusta. Lehdistötiedote vihjaisee myös, että tällä kertaa Isaacilla on mielessään muutakin kuin selviytyminen, sillä nyt hän on johdossa. Ooh, mystistä!
Siinäpä olikin sitten virallinen uutisosiomme asiasta, nyt siirrytään hypeen!
”Olemme riemuissamme päästessämme pureutumaan Isaacin matkan seuraavaan vaiheeseen”, kertoo pelin tuottaja Steve Papoutsis. ”Necormorphit leviävät pitkin avaruutta ja sankarimme tuntuu olevan ainoa, joka voi tehdä asialle jotain. Tapettavia Necromorpheja siis piisaa. Kaikki ei kuitenkaan ole niin kuin se näyttäisi olevan, vaan voit odottaa juonenkäänteitä ja yllättäviä paljastuksia.”
Ja meikäläinenhän myös odottaa! Odotuksesta voi tosin tulla pitkä, sillä mitään julkaisupäivää pelille ei vielä annettu. Se kerrottiin, että seikkailu jatkuu PC:llä, PlayStation 3:lla ja Xbox 360:lla. Jos haluat pysyä kärryillä Dead Spacen viimeisimmästä kehityksestä, EA on lyönyt pystyyn pelille omistetun Twitter-feedin ja Facebook-sivun.
Lisää aiheesta
Dead Spacen tuottaja miettii peliään ja jatko-osaa
Lue myös
Arvostelu: Tales of Monkey Island Episode 5: Rise of the Pirate God (PC, Wii)
Legendaarinen M.U.L.E. potkii taas
Miikka Lehtonen
- 1.
-
Dead Space oli outo peli. Jännittävyyden takia sitä ei millään tahtonut alkaa pelaamaan, mutta sitten kun antoi mennä, niin useita tunteja tuli putkeen tahkottua. Mahtava peli kyllä.
- 2.
-
Saakelin hyvä peli videotykillä, pimeässä kellarissa ja kovalla äänentoistolla.:D Helkkarin pelottava.
- 3.
-
Mielenkiintoinen peli jäi pelaamatta täysin pilatun ohjattavuuden ja kuvakulman takia (PC-versio).
- 4.
-
Mielenkiintoinen peli, hyvä ohjattavuus & kuvakulma. (PS3-versio). Tarinasta puhumattakaan.
- 5.
-
@4
Samaa mieltä, itseä kuvakulma miellytti myös, ja usein esim. Fallout 3:ssa asetan kameran mahdollisimman samalla tavalla. Ohjattavuuskin toimi todella hyvin myös näin Xbox 360 puolella.
- 6.
-
PCllä pelasin kans. Kuvakulma ei liiemmin haitannut, koska olihan se ihan perus 3rd person kuvakulma, mutta ohjaaminen oli hieman tuskaista. Salamannopeisiin liikkeisiin tottuneena jäi vähän häiritsemään se, että ei voinut heittää tähtäintä nopeasti haluttuun kohtaan. Kait peli olisi silloin ollut helpompi kuin mitä se oli.
Eniten minua kuitenkin jäi kalvamaan se, etten saanut vaikuttaa parin raivostuttavan henkilön kohtaloon. Olisi itse halunnut ampua plasmaleikkurillani heiltä raajat irti, mutta kun ei, vaan oli pakko jonkun örkin hoitaa se homma.
Loppullinen fiilis oli suurin piirtein sama kuin joku olisi näyttänyt keskaria tai läväyttänyt nyrkillä päin naamaa. Kait mä sen jatko-osankin pelaan läpi. - 7.
-
Ei PC-version ohjattavuudessa ollut mitään vikaa. Tosi hyvin toimi näppäimistön- ja hiiren avulla. Odotan tätä peliä paljon, koska ensimmäinen osa oli mahtava.
- 8.
-
Ei kai onnistu jollet osaa.
Peli oli kyl pirun hyvä, äänimaailmaa olisi voitu hiota hieman paremmaksi niin kaikki olisi ollut täydellistä. Toivotaan että 2:sta tulisi vähintään yhtä hyvä. - 9.
-
Mahtavuutta!
En yleensä pidä räiskinnöistä konsolilla, mutta Dead Space on eri maata. Kuvakulma luo mahtavan tunnelman. Ihanan inhottava peli.
- 10.
-
könkkö ohjattuvuus ja outo kuva kulma tuki tunnelmaa, hieno peli mutta jäi kesken kuten niin monimuukin peli nykyään.
- 11.
-
Ded Speis oli mun henkilökohtanen vuoden peli 2008. Surround äänillä ihan tajuton :D
- 12.
-
Hyyvä peli, mutta pc versio oli aika kehno käännös –> kontrollit no good
- 13.
-
Tätä peliä on kiva pelata hmmm…
1.50 Tuumasella plasma tv:lla
2. HD Ääni
3.Pimeässä
4.Yksin kotona
5.Kuulokkeet korvilla ;)(Täysi volume)Toivottavasti kakkonen sisältää vähemmän räiskimistä ja enemmän kauhua :D ja lisää pimeitä huoneita






Kommentit
Keskustelut
Facebook