EA: ”WoWin pelaaminen on kuin lukisi ostoslistaa”
16.3.2011
Tero
Aihealueet: PC, Seikkailu- ja roolipelit, Moninpelit

World of Warcraftin ylivalta verkkoroolipelimarkkinoilla on kiistaton, joten potentiaalisten kilpailijoiden tulisi pyrkiä joko erottautumaan siitä tai tekemään asiat huomattavasti paremmin. Eroavaisuuden polulle lähteneen Star Wars -morppi The Old Republicin julkaisevan Electronic Artsin pomo Frank Gibeau onkin verrannut nyt WoWia ostosten tekemiseen, ja esittelee vastakohdaksi oman firmansa pelin.
Mikäli uskomme, IndustryGamers-sivustolle antamassaan haastattelussa Gibeau kyllä myöntää pitävänsä Warcraftista, ja miksi emme uskoisi, mutta näkee sen pelaamisen kaavamaisena tehtävien tekemisenä ja paikasta toiseen sinkoilemisena, ihan kuin lukisi supermarketissa ostoslistaa. Kehittyvään tarinaan nojaavassa The Old Republicissa pelaajat sen sijaan suorittavat tehtäviä, matkustavat paikasta toiseen, jututtavat henkilöitä ja sinkoilevat paikasta toiseen, ihan kuin… tarinavetoisessa verkkoroolipelissä! Tietysti Gibeau lisäsi tähän myös tarinan tunteisiin vetoavan puolen ja kaikkea muuta jännittävää, mutta Domen toimituksessa tuskin ollaan ainoita joita selitys ei nyt ihan täysin vakuuttanut.
Muualla haastattelussa Gibeau puolustaa myös huhuja ohitetuista deadlineistä ja kasvaneista tuotantokustannuksista. Nämnä huhut hän kuittaa sillä, että Bioware pyrkii yksinkertaisesti tekemään parhaan mahdollisen pelin. Tämä kuulostaa jo hieman paremmalta, mikään kun ei ole niin ääliömäistä kuin keskeneräisen MMORPG:n julkaiseminen. Varsinkaan jos takana Biowaren tasoinen nimi.
Tämän ymmärtää myös Gibeau: ”Kyllä, se on myöhässä. Kyllä, se on kallis. Mutta nämä ovat sellaisia pelejä, että ne on pakko tehdä hyvin. Sitä ei voi julkaista ennenaikaisesti. Sen on oltava Bioware-laatua - ja se tulee olemaan.”
Mikäli peli ei myöhästy vielä lisää, tällä hetkellä The Old Republicia luvataan julkaistavaksi tämän vuoden viimeisellä puoliskolla.
Lähde: WoW ’feels like shopping list’ says EA
Lisää aiheesta
The Old Republic on EA:n kallein peli
The Old Republic ei tule konsoleille - piste
Lue myös
de Blob 2 (PS3, Xbox 360, Wii)
Dragon Age II:n pääsuunnittelija puolustaa peliään
Angry Birds -kehittäjä: konsolipelit kuolemassa
Tero Lehtiniemi
- 1.
-
”Sen on oltava Bioware-laatua - ja se tulee olemaan.”
Hö hö hö hö. Jees nyt kyl en ainakaan osta tuota. - 2.
-
@1
Jaa mikset? Kerro mulle yksikin paska BioWaren peli, lukuunottamatta DA2 ( itse en ole pelannut mutta ei tuokaan paska taida olla ).
- 3.
-
Oma WoW kokeiluni ei kantanut pitkälle ja olen Biowaren pelien ystävä mutta toivoisin sydämestäni että nämä EA:n markkinapamput pitäisi turpansa kiinni. Onko se sitten amerikkalaisten tapa vain muiden kustannuksella tuputtaa oman tuotteen erinomaisuutta - huolimatta siitä että hän on loppujen lopuksi oikeassa.
- 4.
-
@3 Periamerikkalaista käytäntöä hehkuttaa aivan kaikki maasta taivaaseen markkinoidessa tuotetta. Etkö oo koskaan ostos-tv:tä kattonu?
- 5.
-
Bioware on biojätettä, tällä hetkellä.
@2
ME2. Se on melko paska. Virtaviivaistus toimii, mutta juoni ja tekeminen ei yllä mielenkiinnostavuudessa ykkösen tasolle. Osa parhaasta sisällöstä vain DLC:nä, mistä pitkä miinus. Juoni sama kuin neverwinter nights kakkosessa.
DA1 on melko paska. Synkkä, aikuinen fantasiamaailma my ass. Juoni sama kuin neverwinternights kakkosessa.
KOTOR: tylsä, tunnelmaton.
Neverwinternight 1 & 2: melko tylsiä.
Jade Empire: siinä hyvä ja mielenkiintoinen peli. Ei ihme, että jatko-osaa ei tullut.
- 6.
-
2. kaikki paskoja ja olen pelannut kaikki BioWaren pelit läpi.
- 7.
-
BioWaren haukkujat vois hankkia paremman pelimaun.
- 8.
-
DA2 on vähän kökkö, mutta kyllä esim. KotOR, ME1 ja DA:O ovat olleet aivan loistavia pelejä. ME2 otti ehkä vähän takapakkia, mutta oli silti ehdottomasti muutaman läpipeluun arvoinen. Kaikki ovat mielestäni onnistuneet siinä mihin pyrkivät. Origins oli hyvä rpg, vaikka fantasiamaailma jäikin kaipaamaan vähän lisää synkkyyttä. KotOR oli Star Warsia parhaimmillaan (ja tämä tulee SW-fanin suusta) ja ME:t vähän vauhdikkaampaa SciFi-actionia roolipelielementeillä. En näe mitään syytä miksi TOR ei onnistuisi myös olemaan loistava morppi, varsinkaan tuollaisten investointien jälkeen.
- 9.
-
KotOR, ME1 ja DA:O omistajana voin sanoa et ei paljoa tarvitse kyseistä pökälettä odotella. Yhtään yllämainituista ole jaksanut läpi pelata, juonet on keskinkertaista paskaa ja pelattavuus pää-asiassa vielä surkeampaa.
Että GL vaan StarWars-MMO, saattaa tulla kallis floppi jos laatu on samaa paskaa kuin yllämainituissa.
- 10.
-
KotOR, ME1 ja DA:O omistajana voin sanoa et ei paljoa tarvitse kyseistä pökälettä odotella. Yhtään yllämainituista ole jaksanut läpi pelata, juonet on keskinkertaista paskaa ja pelattavuus pää-asiassa vielä surkeampaa.
Että GL vaan StarWars-MMO, saattaa tulla kallis floppi jos laatu on samaa paskaa kuin yllämainituissa.
- 11.
-
Hienoa nähdä kuinka ihmiset taas laukovat omia mielipiteitään yleisinä totuuksina. Pelin haukkuminen yksinkertaisesti paskaksi, kertoo vain että teillä ei ole minkäänlaista kykyä katsoa peliä objektiivisesti arvostellen pelin onnistumista tavoitteessaan. Se, että peli ei teihin uppoa, ei automaattisesti tarkoita sen olevan huono, mikä tuntuu olevan harvinaisen vaikeaa sisäistää monille.
http://www.metacritic.com/company/bioware?page=2
Sieltä voi jokainen yrittää etsiä niitä BioWaren ”huonoja” pelejä. Dragon Age II on ehkä paras esimerkki siitä erosta pelaajien ja objektiivisten arvostelijoiden välillä. Vihaiset pelaajan ovat haukkuneet pelin, kun se ei ollutkaan sitä mitä he halusivat, kun taas kriitikot ovat osanneet arvostella peliä sen perusteella mitä se tarjoaa, ei sen perusteella mitä se olisi voinut tarjota. - 12.
-
BioWaren vihaajat voivat mennä vaikka pelaamaan sitä Black Opsia tai muuta paskaa
- 13.
-
Ihmettelen kyllä suuresti kaikkia ihmisiä joiden mielestä DA:O on hyvä peli
- 14.
-
@ yhdyn tähän
- 15.
-
@12 yhdyn tähän voi perkele
- 16.
-
DA2 on roskaa, DA:O on voittoa.
- 17.
-
Kyllähän nämä konsolirampautetut entise PC-pelit on kaameita tekeleitä. Jos tuo Dragon Age 1:nenkään ei ollut kovinkaan tömisevä peli niin 2:nen on aivan kuraa. Siis pelinä nimen omaan. ME1:nen oli omalla tavallaan hyvä mutta ME2:nen jo luisui sinne osastolle jossa majailee ne paskat pelit. Toki kaikki mainitsemani pelit on ihan läpi pelattavia pelejä sinänsä mutta se loistokkuus niistä puuttuu. Mitä tulee tähän MMO Star Wars peliin niin ainakaan se 15 minuutin pelin esittely video ei saanut minua vakuuttuneeksi. Sellainen DejáVu tuli kyllä sitä katsoessa että taidan jättää väliin. Pelissä tekeminen oli kyllä niin perus huttua alá WoW tai DA/ME. Odottamaan jään edelleen sitä oikeaa Star Wars maailmaa jossa olisi ihan oikea meinki. Lasermiekka jossa ei ole tehoa latistaa tunnelman…kuten tulevassa SW:MMO:ssa tuntuu käyneen. Toki pelin tekijöillä on vielä kosolti aikaa hioa sitä mutta pahoin pelkään että se tehdään juuri sellaiseksi mättö turpaanveto peliksi kuten kaikki muutkin MMO:t. Syvyyttähän näissä ei ole juurikaan ellei lasketa LOTR:s onlinea mukaa jossa sitä sitten riittääkin ihan mukavasti. Raidaamien on perseestä!!!






Kommentit
Keskustelut
Facebook