
Minecraft on ohittanut Call of Duty: Black Opsin Xbox Liven suosituimpien pelien joukossa. Aivan kärkeen Minecraft ei kuitenkaan vielä yltänyt.

LucasArts aikoo julkistaa salaisen peliprojektinsa kaikelle kansalle kesäkuun E3:ssa. Pelistä tiedetään toistaiseksi vain, että sen kehitystyö on jo käynnissä. Mistä sitten voisi olla kyse?

Julkisena pörssiyhtiönä Take-Two Interactiven on annettana talousnäkymistään rehellisiä ennusteita, joiden perusteella analyytikot ovat nyt päätelleet Grand Theft Auto V:n julkaisuajankohdan.
![]()
Meikäläinen tykkää muutamista asioista. Pienten kissojen ja saksalaisten panssarien ohella asteikolle kelpaavat retrohenkiset pelit, pikseligrafiikka ja seikkailupelit. Sekä myös oudot kokeilut. Hei, nythän nämä kaikki löytyisivät samasta paketista kiitos McPixelin! Veikeää!

Näppäimistöt ja vesi. Perinteisesti huono yhdistelmä! Itsekin olen pimentänyt jokusen näppiksen kippaamalla vahingossa vaikka kupillisen teetä niiden päälle. Toisaalta erään puhelimeni donkkasin kerran maalijämiä täynnä olevaan vesilasiin ja hyvin se siitä tokeni. Vaan miten on Steelseriesin näppiksen laita? Janne testasi – vahingossa!

Capcom pyrkii jatkossa julkaisemaan uuden osan keskeisimpiin pelisarjoihinsa 2,5 vuoden välein, kun nykyisellään aikaa saattaa vierähtää neljäkin vuotta.

Max Payne oli aikanaan suomalaisten vientituotteiden kärkeä. Todellinen helmi, josta moni kilpaileva tuote ammensi inspiraatiota. Vaan Max Payne 3 onkin Rockstarin omaa käsialaa. Onko Max enää Max vai jäikö jenkkien syleilyn jälkeen jäljelle vain 3rd person shooter -ranka?

Mitenköhän tämäkin on päässyt lipsahtamaan ohi tutkamme? Törmäsin äskettäin sattumalta erittäin mielenkiintoiseen Kickstarter-projektiin, jonka arvelin kiinnostavan myös monia saitin lukijoita. Kinetic Void kun tarjoilee erittäin mielenkiintoisen näköistä ja tuoretta avaruustoimintaa. Ainakin jos se saa rahoituksensa kasaan.

Nytpä löytyi sangen kova tärppi! Ilmainen nettitelevisio-ohjelma, jossa käsitellään humoristisesti pelaamista ja erityisesti ammattipelaamista! Kovan luokan erikoistehosteet, ammattitiimi taustalla ja hyvää menoa ämpärikaupalla. Niin, ja mainitsinko, että se oli ilmainen?