Game of Thronesista myös roolipeli
4.10.2011
Jouni
Aihealueet: PC, Seikkailu- ja roolipelit, Konsolit, Ilmiöt

Keväällä Yhdysvalloissa esitetyn Game of Thrones -televisiosarjan suosio alkaa näkyä myös pelipuolella. Luvassa on jälleen uusi Valtaistuinpeliin perustuva tuotanto.
Myös uudesta pelistä vastaa ranskalainen Cyanide, joka hankki lisenssin George R.R. Martinin Tulen ja jään lauluun hyvissä ajoin jo kesällä 2009. Tulossa on PC:lle ja konsoleille julkaistava roolipeli, jonka tapahtumat sijoittuvat televisiosarjan ensimmäiselle tuotantokaudelle. Cyanide pyrkii saamaan tv:stä tutut näyttelijät lainaamaan äänensä myös pelissä esiintyville hahmoille.
Game of Thrones -roolipelin taistelujärjestelmän kerrotaan perustuvan vahvasti Knights of the Old Republiciin. Näin taistelun alkaessa aika hidastuu ja pelaajalle jää enemmän aikaa komentojen antamiseen. Joillakin valinnoilla on seurauksia, mutta Cyanidea johtavan Yves Bordeleaun mukaan kyseessä on enemmän KOTOR kuin Mass Effect. Peli on tulossa alkuvuodesta 2012.
Cyanide on juuri saanut valmiiksi A Game of Thrones: Genesis -strategiapelin PC:lle.
Lähde: A Game of Thrones RPG in the works
Lue myös
Mass Effect 3:n moninpelistä todisteita?
PlayStation Vita 3G:ssä rajoituksia
Jouni Mäki-Panula
- 1.
-
Itseasiass KOTOR tyylinen peli Game of Throne maailmassa vaikuttaa kiinnostavalta, mutta en millään jaksa uskoa että tähän jaksetaan panostaa tarpeeksi, että saataisiin edes keskinkertainen peli ulos.. Harmi.
- 2.
-
@1 Jotenkin nyt jäi kyllä uutisesta sellainen maku että koitetaan äkkiä puskea lisää GoT-matskua ulos rahan toivossa. No mutta toivotaan että tulossa on toimiva ja hyvä peli eikä mikään keskeneräinen vasemmalla kädellä hutaistu lisenssirahastus.
- 3.
-
Tämä kuulosti niin pitkään hyvältä kunnes tuo pirun Cyanide mainittiin :<
- 4.
-
Mietin hetken aikaa, että eikös se roolipeli tullut jo ajat sitten, mutta kysehän olikin tietokoneroolipelistä :D Nämä viimeaikaiset lautapeliarvostelut ovat selkeästi siirtäneet omaa ajatusmaailmaani edomesta pelkästä tietokonepelisaitista lähemmäs kaikkia pelejä kattavaa saittia - mikä ei kuitenkaan taida pitää paikkaansa :)
- 5.
-
”Cyanide pyrkii saamaan tv:stä tutut näyttelijät lainaamaan äänensä myös pelissä esiintyville hahmoille.”
Voi heittää hyvästit minkäänlaiselle laadulle tämän pelin suhteen. Lisenssipaskaa tulossa…
- 6.
-
En ole Game of Thrones -fani, mutta siinä vaiheessa kun KOTOR mainittiin, alkoi todella kiinnostaa. Toivottavasti saavat jotain järkevää aikaan, että saataisiin ihan kunnon roolipeli näiden konsolisukupolven adhd-räiskintäroolipelien rinnalle.






Kommentit
Keskustelut
Facebook