Plaza

Dome

Alustat:
PC
GameCube
PlayStation 2
PlayStation 3
Xbox
Xbox 360
DS
Game Boy Advance
N-Gage
PSP
Wii
Mobiili
Linux
Mac
Kolikkopelit
Konsolit
Laitteet
Retro
Vekottimet
Viihdelaitteet

Good Old Gamesin sulkeminen olikin huono jäynä

23.9.2010
Miikka

Good Old Games, Markkinointi, Perseily, Digilevitys

Oh the humanity

Voi noita puolalaisia. Useamman vuoden pelaajia vanhoilla peleillä viihdyttänyt Good Old Games, eli kotoisammin GOG.com, näytti viime viikonloppuna kyykänneen, kun firman serverit katosivat hetkessä ja samalla saitille ilmestyi kiitos kuluneista vuosista. Kuten jo tuolloin spekuloimme, kyseessä oli tavallista huonompi jäynä ja markkinointitempaus.

Aikataulunsa mukaisesti GOG.comin taustavoimat järjestivät eilen Puolassa tiedotustilaisuuden, jossa koko juttu selitettiin. Kyse oli markkinointitempauksesta, jolla haluttiin kerätä huomiota eilen tapahtunutta varsinaista julkaisua varten. Tähän saakkahan saitti oli nimittäin virallisesti beta-asteella ja nyt mennään sitten ihan julkaisuversiolla.

Tavoite toki onnistui, mutta ei ehkä aivan sillä tavalla kuin GOGin markkinointiosaston kansankynttilät olisivat toivoneet. Silmänräpäyksessä warppiin hävinnyt saitti vei nimittäin mukanaan mahdollisuuden ladata aiemmin palvelusta ostettuja pelejä ja osoitti kertalaakista, miten heikolla pohjalla digitaalisten myyntipalveluiden varmuus pahimmillaan on. Voikin pohtia, kuinka moni pelaaja uskaltaa jatkossa sijoitella eurojaan kovin herkästi GOGin peleihin, kun seuraavalla kerralla yllättävä katkos voi olla pysyvä.

Mutta annetaan nerojen itse selittää tempauksensa.

”Haluaisimme ensinnäkin pyytää anteeksi kaikilta, jotka tuntevat olonsa petetyksi GOG.comin sulkemisen johdosta. Pienenä firmana meillä ei ole suunnatonta markkinointibudjettia, emmekä voineet jättää käyttämättä tilaisuutta ansaita hieman kuhinaa kun julkaisemme saittimme uuden version ja vielä merkittävämmin tuomme Baldur’s Gaten takaisin ulottuvillenne!”

Niin, todellakin GOG.comin uuteen julkaisuvalikoimaan kuuluu myös Biowaren legendaarinen Baldur’s Gate. Uskallatko ostaa?

Lähde: GOG.com

Lisää aiheesta

Good Old Games sulkeutui… vai sulkeutuiko sittenkään?

Miikka Lehtonen

1.

MIksen uskaltaisi? Tottakai heillä on varmennukset kaikista asiakastietokannoista yms. tärkeistä tiedoista kuten millä tahansa digitaalisella jakelukanavalla. Mikään katko ei ole pysyvä nykyään, vain tietotekniikkaa tuntemattomat olisivat voineet ajatella ettei ostoksiaan voisi saada takaisin tuon tempauksen johdosta.

Mutta monet eivät tietysti tunne näitä tekniikoita niin hyvin tai ole niistä edes kiinnostuneita. Heitä kiinnostaa vain se, että he saavat pitää ostamansa tuotteet ja oikeutensa niihin. Ja siinä Gog astuikin kuoppaan tämän stunttinsa kanssa.

Mutta saakoot anteeksi, tuleehan sen Baldur's Gaten perässä kuitenkin Planescape: Torment!

2.

Tietysti heillä on varmisteet, mutta miten se hyödyttää sinua, jos seuraava yllättävä palvelinten alasveto onkin pysyvä?

3.

Saathan sinä sen paketin sieltä koneellesi ladata ja koska tahansa ilman varmennuksia sitä pelata, joten miksei uskaltais ostaa? Paremmin tuo pysyy tallessa kuin DRM-rampautettu DVD-levy, jota ei voi edes varmuuskopioida toiselle DVD:lle tai kiintolevyllesi.

En oikeasti ymmärrä miten ihmiset näkevät DRM-vapaan digitaalipaketin jotenkin vähemmän säilyväksi kuin DRM-rampautetun fyysisen kopion? Selventäkää nyt vähän…

Jos vertauskuvaa halutaan, niin et sinä sitä fyysistä kopiotakaan jätä kauppaan ja käy siellä sitä käyttämässä. Sehän olisi idioottimaista, ei kukaan niin tekisi. Se olisi epäkäytännöllistä, vaatisi että kauppa olisi aina saatavilla, sekä turvatonta kaupan sulkemisen riskin takia.

Oikeasti. Selittäkää. (Teran kiintolevy maksaa yhden täyshintaisen konsolipelin verran, kaksi sellaista peilattuina ja mikään laillinen data ei sitä täytä tai koskaan enää häviä.)

4.

Ja tosiaan, annettakoot tuo mainostempaus tämän kerran anteeksi, ihan vain koska palvelu on vaan niin hemmetin hyvä ja DRM-vapaa toiminta ansaitsee AINA toisen mahdollisuuden. Mikäli palvelu olisi oikeasti DRM:n puutteen takia suljettu, se olisi saattanut ajaa minut taas askeleen kauemmaksi kaupallisista peleistä. Nyt on vielä toivoa siitä, että joku näyttäisi DRM-vapaan jakelun oikeasti olevan vaihtoehtoinen julkaistumethodi, ainakin vähän vanhemmille peleille joiden myyntipiikit menivät jo kauan sitten.

5.

@1 & @3
Luotan tietysti siihen, että fyysisesti pannut pysyvät tulilla ja isokaan laitteistokatastrofi ei pysyvästi estä pelien uudelleenlataamista. Sen sijaan mikään ei estä jakelijaa sammuttamasta palvelimia pysyvästi. Näin on käynyt muutamien musiikinjakelijoiden kanssa (muistaakseni M$ ja Walmart). Ei tietenkään noin yht.äkkiä, kuten GOG:n tapauksessa, mutta kuitenkin. Mielestäni yksi tärkeimpiä nettijakelun ominaisuuksia on, että ”master copy” sijaitsee siellä jakelijan palvelimilla, jolloin 1) omia varmuuskopioita ei tarvita ja 2) pelien poistaminen ja uudelleenasentaminen (etenkin uuden koneen yhteydessä) onnistuu ilman turhaa levyjen ja CD-avaimien kaivelua.

Siksi luottamus jakelijaan täytyy olla kova ja tällaiset julkisuustemput voivat saada ainakin osan porukasta takajaloilleen. Pelithän olivat lataamattomissa katkon ajan. Oletettavasti GOG:llä on suhteellisen paljon asiakkaita, joten suurella todennäköisyydellä kikkailusta johtuneesta katkoksesta johtuen jollain on jäänyt peli lataamatta/uudelleenasentamatta.

En ole vielä ostanut mitään GOG:stä, vaikka olen monesti pelivalikoimaa kuolannutkin ja voisin edelleen ryhtyä heidän asiakkaakseen, mutta kyllä tosta tempauksesta pahaa karmaa tuli.

6.

Kuitenkin katkon yhteydessä tiedotettiin, että pelinsä pääsee vielä lataamaan, joten what's the big deal? Eihän se ollut tyyliin ”laitettiin virrat poikki, heihei kaikki”. Lupaus tulevasta annettiin.

7.

@6 Eikös se juuri niin ollut ensin, ett' ”virrat poikki ja hei hei.” Ja myöhemmin tuli päivitystä, että pelit pääsee lataamaan loppuun jossain välissä.

8.

@7 Mielestäni heti alussa mainittiin, että pelit pääsee myöhemmin lataamaan, olikohan jopa puhetta torstaista.

9.

Kyllä siellä aika pitkään hiljaista oli saitin kaatumisen jälkeen ja tieto latausmahdollisuuksista lisättiin vasta myöhemmin kun Facebookin ja Twitterin kautta tullut palaute ilmeisesti kävi liian vihaiseksi.

10.

@9 I stand corrected.

Ei muuten olleet tarpeeksi varautuneet tähän uuteen avaamiseen. Saitti on taas alhaalla! =)

11.

Huh, onneksi ei ollut mitään sen vakavampaa. Annan lafkalle kyllä anteeksi kunhan 'uudistuotantoa' tulee edelleen edes 2 pelin kk-tahtia. Ja toistaiseksi ostettujen asennuspaketit on kyllä varmistettu ja tullaan varmistamaan ulkoisille vastaisuudessakin. Onhan niitä paljon isompiakin lafkoja kadonnut yhtäkkiä…

12.

@ 5

”Luotan tietysti siihen, että fyysisesti pannut pysyvät tulilla ja isokaan laitteistokatastrofi ei pysyvästi estä pelien uudelleenlataamista.”

Verrattuna pieni naarmu levyssä? Tai ylipäänsä CD:n kypsyminen ajan kanssa? Tai sen räjähtäminen asemaan? Tai hukkuminen? Tai jos koira saa sen hampaisiinsa jostain? Tai aseman / koneen yhteensopimattomuus pelin DRM:n kanssa? (Kyllä, tämä tapahtui itselle mm. Sacred Goldin kanssa, lisäksi StarForce aiheutti joidenkin pelien [mm. Diablo 2] toimimattomuuden ajurin ollessa koneella.)

Heikkokestoinen kopiosuojattu DVD/CD-levy on media jolle en IKINÄ säilöisi ainoana kopiona MITÄÄN arvokasta. Veikkaisin kaikkien aikojen heikoiten aikaa ja vahinkoja kestäväksi mediaksi. Jos pelottaa että menetät kiintolevyn pamahtaessa Gog.com -ostokset, niin sijoita pari kymppiä muutaman gigan muistitikkuun ja heivaa ne sinne. Valtaosa asennuspaketeista ei vie kuin kymmeniä tai satoja megoja.


”Mielestäni yksi tärkeimpiä nettijakelun ominaisuuksia on, että ”master copy” sijaitsee siellä jakelijan palvelimilla, jolloin 1) omia varmuuskopioita ei tarvita ja 2) pelien poistaminen ja uudelleenasentaminen (etenkin uuden koneen yhteydessä) onnistuu ilman turhaa levyjen ja CD-avaimien kaivelua.”

Eli tässä taas on oma päätöksesi, että kun fyysisessä ostoksessa säilöminen on omalla vastuulla, niin digitaalisessa se vastuu olisikin yhtäkkiä myyjän. Mikä logiikka? Jos ostat jotain, niin laitat sen talteen, mikäli mahdollisuus siihen on nimenomaan annettu. Ymmärtäisin jos kyseessä olisi Steamin kaltainen palvelu, jossa kaikki on myyjän serverillä ja pahimmassa tapauksessa jopa tarvitaan yhteys myyjään pelatakseen, mutta nyt puhutaankin kopiosuojaamattomasta tuotteesta joka toimitetaan koneelle ladatulla offline-asennuspaketilla.


”Oletettavasti GOG:llä on suhteellisen paljon asiakkaita, joten suurella todennäköisyydellä kikkailusta johtuneesta katkoksesta johtuen jollain on jäänyt peli lataamatta/uudelleenasentamatta.”

Omaa tyhmyyttään. Uuden kopion saaminen tarvittaessa on kiva etu, mutta mielestäni ei mikään velvoite, kunhan suojaamaton asennuspaketti on asiakkaalle tarjottu. (Tosin mikäli sitä ei tarjota, olisi kiva saada myös esimerkiksi lisämaksusta tuote muistitikulla tai DVD-levyllä rinnalle, jos tuotteen ostaja on onneton tunari omassa varmuuskopioinnissa.)

13.

Olihan tuo helvetin huono mainostemppu mutta annetaan anteeksi. Kyllä GOG.com sivuilta on pakko ostaa ainakin kingpin life of crime kun se kuulemma sieltä löytyy.

14.

@12a:
Ehkä ymmärsit väärin kommenttini:
”Luotan tietysti siihen, että fyysisesti pannut pysyvät tulilla ja isokaan laitteistokatastrofi ei pysyvästi estä pelien uudelleenlataamista.”
Se oli tarkoitettu vastaukseksi threadin ensimmäiseen viestiin, jossa todettiin, että jakelijan laitteistot ovat tarpeeksi järeitä ja varmistettuja, ettei dataa pääse katoamaan ja olin tästä yhtä mieltä (kunhan jakelija vaan ei vedä pannujaan linjoilta, kuten GOG teki). :) Eli vastaus ensimmäisiin kysymyksiisi: en ole sitä mieltä, että joku DRM-suojattu media olisi turvallisempi, kuin jakelijan latauspalvelu.


@12b&c:
”Eli tässä taas on oma päätöksesi, että kun fyysisessä ostoksessa säilöminen on omalla vastuulla, niin digitaalisessa se vastuu olisikin yhtäkkiä myyjän. Mikä logiikka? —”
Omaa logiikkaani:
1) Pelien latauspalveluiden (lähinnä Steam) ilmestyessä tämä oli yksi suurimmista argumenteista, jolla latauspalvelua mainostettiin (”Älä mieti enää fyysisiä medioita ja avaimia - kirjaudut palveluun omalla tunnuksellasi ja kaikki ostamasi pelit ovat käytettävissäsi”). Hinta tästä (Steamin kaltaisissa, salausta käyttävissä palveluissa) oli se, että enää et varsinaisesti Omista peliä, ainoastaan oikeuden pelata sitä.

2) Toki DRM-vapaa, koko pelin tarjoava latauspalvelu, kuten GOG on eri asia kuin Steam & co, mutta katsoppa GOG:n ”Welcome to the brand new GOG.com” -postausta:
http://www.gog.com/en/news/welcome_to_the_brand_new_gog_com/0
—Ensimmäinen kappale (tärkeät asiat boldattuna):
”We know our little game with closing down the site made some of you angry. Once again we'd like to apologize to everyone who felt deceived by us closing down GOG.com without any warning and WITHOUT GIVING YOU ACCESS TO YOUR GAMES. We apologize for that from the bottom of our hearts, it was done with the best of intentions and hopefully we can make it up to you!”
—Toinen VIDEO (kohta 0:33, alin bulletti):
*UNLIMITED RE-DOWNLOADS FROM FAST CDNS
—Ensimmäinen kommentti:
I think the biggest problem about the downtime is that they actually knew about it and didn't inform us beforehand. Other than that I actually think it is somewhat ok. But planned downtime should always be handled in a way where it causes as litlle trouble as possible. And that would mean informing the members about it.
———–
Kerro, jos olen väärässä, mutta mun silmiin sekä palvelun ylläpitäjät, että käyttäjät ajattelevat GOG:n toimivan, kuten kuka tahansa muu digijulkaisija, eli ostettu tuote on ladattavissa palvelimilta loputtomiin

3) Fyysisellä medialla oleva peli on aivan eri eläin, kuin digitaalisesti julkaistu. Fyysisen median voit myydä käytettynä (asia, jota julkaisijat tuntuvat pelkäävän kuin ruttoa); digitaalisesta ostoksesta voit myydä ainoastaan oman oikeutesi käyttää peliä, JOS palvelu tätä tukee (voit joutua myymään koko tunnuksesi kerralla). Edes GOG:n, eli salaamattomien asennuspakettien kanssa kukaan ei voi ruveta myymään niitä ”käytettynä” eteenpäin. ;) Myös julkaisijan kannalta tilanne on eri, sillä hänellä pitää olla ainoastaan yksi (toivottavasti varmistettu) kopio kyseisestä pelistä ja varsinaiset lisäkopiot ovat ilmaisia - ainoastaan itse jakelukanavan ylläpito maksaa.


Tuli vähän rautalankaa, mutta mielestäni näillä pointeilla voin osoittaa, että en ”ole vain päättänyt”, että fyysiseen mediaan pätee eri asiat kuin digitaaliseen - niinhän se asia oikeasti on ja muut tuntuvat olevan samaa mieltä. :)

15.

Ja jotta ei jää epäselväksi: toisella videolla tarkoitan ”Chapter1: What is GOG.com?”-videota. Chapter-indeksointi alkaa nollasta, joten toisen videon numero on ykkönen. :P

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi.

Takaisin ylös