Gran Turismot: 300 polygonista 500 000 polygonin autoihin
18.1.2010
Jukka O.
Aihealueet: PlayStation 2, PlayStation 3, Ajopelit, Simulaattorit, Retro, Haastattelut, Henkilöt
VentureBeat-sivusto on julkaissut Gran Turismo -pelisarjan historiaa viidettä osaa käsittelevän haastattelun, jossa syyniin saatiin vallan koko pelisarjan isähahmo, Kazunori Yamauchi. Yamauchin ensimmäinen peli Skyblazer julkaistiin vuonna 1993, mutta todelliseen megasarjaan hän astui 1997 julkaistulla ensimmäisellä Gran Turismo -autopelillään.
Gran Turismon kehitystyö kuitenkin alkoi jo 1992, kun PlayStation-konsoli oli vasta kehitteillä.
Herra muistelee muun muassa pelisarjan kehittymistä tekniseltä kannalta.
”Ensimmäisessä pelissämme autot koostuivat ehkä noin 300 polygonista. Nykyään jokaisessa autossa on ehkä noin 500 000 polygonia. Alkujaan autojen osat olivat melkeinpä kuin symboleita, nykyään ne ovat aitoja ja niissä on heijastuksetkin.”
Ensimmäinen GT erottui muista ajopeleistä ennen kaikkea aitoudellaan.
”Halusimme laittaa peliimme oikeita autoja. Se oli silloin kummallista. Eikä (konsoleille) ollut simulaatiopohjaisia kilpa-ajo-pelejä. Useimmat olivat vain arcadeajeluita. Gran Turismo oli ihmisille jotain uutta.”
Lue koko haastattelu täältä:
Lisää herrasta itsestään: http://en.wikipedia.org/wiki/Kazunori_Yamauchi
Lue myös
Arvostelu: Dark Void (PC, PS3, Xbox 360)
Neuvostoliitto raivostui Suomelle: Raid Over Moscow oli räikeä provokaatio
Star Wars: The Old Republic vasta 2011
Trials HD myynyt yli puoli miljoonaa
Jukka O. Kauppinen
- 1.
-
uudessa on hyvä kraffa mutta vanhoissa on aika huono
- 2.
-
uudessa on hyvä kraffa mutta vanhoissa on aika huono
- 3.
-
Koostuuko myös kuvassa oleva mies polygoneista?
- 4.
-
onko gran turismo peli?
- 5.
-
Onks viljoo näkyny?
- 6.
-
Kraffa uudessa vanha hyvä.
- 7.
-
#3 Ei, vaan pikseleistä
- 8.
-
Kyllä on noita pelejä tullu pelattua! Likee
- 9.
-
No onpas ylläri että kehitystä on tapahtunut. Ilmaista mainosta jälleen kerran…
- 10.
-
#9, Mistä tiedät että on ilmasta?
- 11.
-
sit ku se peli vielä joskus tulis :( eikä granturismot enää oo niin jeesuspelejä kun tosiaan kilpailua on pirusti nykyään.
- 12.
-
@9
Omasta mielestä oli tossa uutisessa jotai mielenkiintosta.. reilut 1 000 kertaa enemmän polygoneja.. niihän tietotekniikka toimii, hetkessä nousee luvut ykkösestä tuhansiin.. - 13.
-
ei graffat peliä tee %D
- 14.
-
@9
Niin perhana! Pleikan pelit saa aina hirveetä ylimainostusta täällä, ihan paska paikka, hö :-(
- 15.
-
Niin niin. Äijä sai aikaan kyllä 4 GT:tä seitsemässä vuodessa, suosio ei perustunut täysin puhtaasti pelin laatuun, vaan PS2-suosioon ja tätä kautta sitten padiajelijat olettivat pelaavansa ainoaa oikeaa autopeliä. Kaikki 4 GT:tä pohjasi vain paranneltuun ensimmäiseen osaan. Nyt kun olisi tehtävä uutta, tuhraantuu 5v että saadaan yksi hikinen autopeli ulos. Ja hype kasvaa vuosi vuodelta kunnes tod.näk. toteamme, ettei se koskaan niin kova sarja sitten ollutkaan.
- 16.
-
@15
Onneksi forza on niin kovin ylivoimainen muihin autopeleihin nähden.. : ))) - 17.
-
@17
Totta töriset, tällä hetkellä konsolipuolella mittatikku muille yrittäjille. Tekivät samalla 2 kpl sentään tätä odotellessa. Niin se menee kun määrittelee päivän standardin ja tietää mitä on tekemässä. - 18.
-
gt5/-p/forza3/etc. konsolikura ei ole simulaattoria nähnytkään
LFS <3 - 19.
-
”Nyt kun olisi tehtävä uutta, tuhraantuu 5v että saadaan yksi hikinen autopeli ulos.”
Tourist Trophy, GT5 Prologue, GT PSP. Eli se siitä kommentista.
- 20.
-
@19
Eihän nuo ole edes hikisiä autopelejä, vaan olemattomia. - 21.
-
@16
simbinin pelit, rfactor, LFS…just sayin
- 22.
-
@18
Onhan.






Kommentit
Keskustelut
Facebook