Huhupartio: Sony yrittää herätellä PSPgo:ta henkiin
2.2.2010
Miikka
Aihealueet: PSP, Laitteet, Viihdelaitteet, Tekniikka
Sonyn viime syksynä julkaisema PSPgo-käsikonsoli on monta asiaa, näistä tärkeimpänä - valitettavasti - melkoinen floppi. Useiden onnettomien seikkojen yhteensattumana konsolit pölyttyvät kauppojen hyllyillä ja Sonyn digivallankumous jäi vain haaveeksi. Firma ei kuitenkaan ole valmis kuoppaamaan käsikonsoliaan, vaan suunnittelee kovia otteita. Jos siis huhuihin on uskominen.
Tarjoilemme teille useiden mutkien kautta kuulemamme tiedot, joiden mukaan ainakin minulle tuntematon Gamervision-saitti on kuullut ”Sonya lähellä olevilta lähteiltä”, että firma aikoo julkaista PSPgo-käsikonsolinsa uusiksi. Tavoitteena on herättää pelaajien kiinnostus vähälle huomiolle jäänyttä laitetta kohtaan hinnanpudotuksilla ja raflaavalla markkinointikampanjalla. Saitin mukaan asiasta kuultaneen lisää maaliskuussa järjestettävässä GDC-tapahtumassa.
Siinäpä se sisältö sitten oli, mutta uskoisiko huhuja? Ainakin alkupuoli on totta, sillä PSPgo on floppi. Kun Sonyn kovasti himoitseva siirtyminen puhtaaseen digijulkaisuun jäi vapaaehtoiseksi ominaisuudeksi ja laitteen myyntiluvut vaisuiksi, moni julkaisija päätti tunkea pelinsä yhä markkinoille UMD-muodossa, leikaten näin konsolit kokonaan pois pelikentältään, mikä ei auttanut pätkääkään normaalia PSP:tä kalliimpaa mallia.
Hankalammin hakkeroitava PSPgo sopii myös hyvin yksiin muinaisen teorian kanssa, jonka mukaan PSP myi niin hyvin, koska laitteelle oli jumalattoman helppo piratisoida pelejä. Ja pelien myyntiluvuthan olivat yleensä heikot ja suuri syy sille, miksi Sony olisi halunnut siirtyä digitaaliseen levitykseen.
Tämä kaikki on sangen harmillista, sillä PSPgo on mainio vehje. Kevyt, entistä paremmin käteen sopiva ja näppärän näköinen laite on mitä mainiointa vaihtelua kaakelitiilen aerodynamiikalla varustetulle PSP:lle. Toivottavasti firma keksii vielä keinot antaa sille mahdollisuuksia uuteen elämään.
Lähde: Gamervision
Lisää aiheesta
Kauppaketju hylkii uutta PSP:tä ja usuttaa kuluttajia boikottiin
PSPgo korkattiin mutta homebrewiä on turha toivoa vielä
PSP Go - Sonyn uusi taskukonsoli ensitestissä
Lue myös
Arvostelu: Darksiders (PS3, Xbox 360)
Haluatko huutaa vihollisesi hautaan? Tämä on peli sinulle!
Blizzard julkaisi pinon hiekkaisia Diablo III -kuvia
Miikka Lehtonen
- 1.
-
Kyllä tämä laite itelle kelpais, mutta kun tuota rahaa ei tahdo olla tarpeeksi. Mutta hinnanalennus ei tietenkään olisi yhtään huonompi asia.
- 2.
-
En omista käsikonsolia, mutta ostaisin tämän välittömästi, kun hinta laskisi normi PSP:n alapuolelle.
- 3.
-
Enpä tiedä. Mulla on ainakin tapana ostaa alkuperäiset pelit parhaat säästän. Ne mihin kyllästyn myyn jollekkin. Go:lla toi ei ole mahdollista. Että imekööt sony munaa.
- 4.
-
IMO toi oli liian kallis verrattuna vanhaan versioon. Hinta ratkaisee melko paljon….jos nintendosta ei puhuta.
- 5.
-
No jos ne laskee hinnan jonnekkin 10€ pintaan ja pelit netistä 1€ kpl niin saatan harkita. Paljo toi nyt maksaa???
- 6.
-
Poor Sony
- 7.
-
@11 Ja päätit sitten 4:nnen viestin pistää perään.
Ainut asia IMO tuossa mättää on hinta.
- 8.
-
Vanha psp pölyttyy kotona hyllyssä joten taidan jättää go:n suosiolla pölyttymään kaupan hyllyyn.
- 9.
-
11@ go:n mukana tulee Donkey Kong jr. Jos pelaat sen läpi alle 10sek. Saat ilmasiksi Donkey Kong sr.
- 10.
-
On kyllä pahasti ylihinnoiteltu ja aika turha vehje muutenkin (vanhemmat PSP mallit ajavat saman asian puoleen hintaan).
Offtopic: Milloin saadaan eDomen kommentit vain rekisteröityneille? Sais ees jotain tasoa näihin.
- 11.
-
@12, mikä malli? Jos se on ehjä niin paljolla myyt?
- 12.
-
PSP 2000/3000:n saa reilulla huntilla :P jos tän hinta tippuis sinne 150e tienoille niin aletaan jo oleen kiinnostuneita.
- 13.
-
PsPGo:n hinta tuskin on niin suuri ongelma, mutta ladattavien pelien pitäisi olla halvempia. Siitä syystähän piratismikin alkoi; kun ei haluttaisi maksaa siasta säkissä jos paskaa saa ilmaiseksikin. Eikä sitä nyt välttämättä hyvää peliäkään halua enää ostaa kun on ilmaiseksi pelannut läpi… Jos olisivat vain halvempia, niin ei juuri haittaisi pistää vähän rahaa menemään.
Steamin toiminta hyvänä esimerkkinä: alennukset ja muut tempaukset tuovat ostovoimaa.
- 14.
-
PSPGon suurin ongelma ei mun mielestä ole välttämättä se pelien hinta, vaan pelien määrä. Suurinta osaa jo julkaistuista mielenkiintoisista peleistä ei ole julkaistu vieläkään PSN versiota.
- 15.
-
Minua ainakin pelottaisi ostaa kone jolle saa pelejä vain nettikaupasta. Tämä ei hirveästi mahdollista kilpailua. Pienenä esimerkkinä Xboxin games on demand valikoima jossa kaupasta alle 20e maksavia pelejä kaupitellaan 30e hintaan. Eikös sen ladatun pelin toimittaminen pitäisi kuitenkin olla halvempaa kun paketissa olevan?






Kommentit
Keskustelut
Facebook