Japanin Yakuza iskee maaliskuussa
10.12.2009
Jukka O.
Aihealueet: PlayStation 3, Kamppailupelit, Räiskintäpelit, Toimintapelit, K18
Segan Yakuza-pelisarja on erikoinen luomus. Se on, vähemmän yllättäen, erittäin suosittu Japanissa, mutta sikäläistä väkivaltaista mafiakulttuuria kuvaava teos nauttii kulttimainetta myös länsimaissa. Erikoisinta koko sarjassa on sen olemassaolo, sillä tekijöitä ei ole vieläkään löytynyt sataman pohjalta.
Japanin pelottavaa alamaailmaa kuvaavaa pelisarjaa alettiin aivan alkujaankin tekemään hyvin varoen. Yakuzan johtohahmot ovat sikäläisessä yhteiskunnassa tunnettuja, pelättyjä ja arvostettuja henkilöitä, jotka voivat vaikuttaa asioihin hyvinkin laajalti. Halutessaan. Segan pelintekijät olivatkin pelimiehiä ja tapasivat ensimmäistä Yakuzaa tehdessään eri organisaatioiden johtajia, esitellen mitä he tekevät ja anoen nöyrästi lupaa pelin tekemiseen. Ketään ei silvottu, lupa heltisi ja Yakuza-sarja se vain porskuttaa.

Ensi maaliskuussa länsimaissa julkaistava Yakuza 3 jatkaa nykypäivän Japanin alamaailman kuvaamista. Se jatkaa edellisten pelien tarinaa, päähenkilön yrittäessä luoda uutta ja rauhanomaista elämää. Mutta kuten aina, väkivaltainen historia ei jätä häntä rauhaan. Okinawan ja Tokion kadut ja kujat täyttyvät väkivaltaisista yhteenotoista, joiden lomassa pelaaja kuljeskelee tutustumassa maisemiin ja piipahtaa syöttölöissä. Välillä voidaan jopa laulaa karaokea!
Yakuza 3 ilmestyy vain PlayStation 3:lle.



Lisää aiheesta
Mitä ihmettä Yakuzalle tapahtui? Kun pelistä ensi kertaa vuosi ensi kertaa tietoa julkisuuteen, sen piti olla Japanin vastike Grand Theft Autolle, mutta paremmalla juonella varustettuna.. Useiden lykkäysten, viivästysten ja selitysten jälkeen peli on vihdoin täällä, eikä tulos muistuta juuri lainkaan alkuperäisiä lupauksia.
Levyltä paljastuu Grand Theft Japanin sijaan vauhdikkaalla juonella varustettu mätkintäpeli, jossa häpäisty yakuzan sotilas yrittää hankkia kunniansa ja elämänsä takaisin. En ole pettynyt, päinvastoin.
Useimmat tietävät Yakuzan tarkoittavan japanilaista mafiaa. Harvemmat tietävät, että samaa nimeä käytti aliarvostettu ja pelaajien pitkälti huomiotta jättämä Japanin alamaailmaan sijoittuva PS2-peli muutama vuosi sitten. Keskinkertaisista myyntiluvuista huolimatta Sega kehitti sille jatkoa, joka julkaistaan nyt – yli kaksi vuotta myöhemmin – myös länsimaissa.
Lue myös
Modern Warfare 2:n pelaaminen rinnastetaan piratismiin, nettiliittymät poikki
Post Script tekee Half-Life 2:sta filosofisen maailmanlopputarinan
Privaatti vai piraatti? Yksityiset MMO-palvelimet haastavat pelitalot
Skabaa ja voita Shattered Horizon, Avatar, fanituotepaketti, Sims 3…
Jukka O. Kauppinen
- 1.
-
Demossa on näyttävät ja brutaalit tappelut :)
Juonesta ei tajunnu mitään kun oli sitä tsing tsongia.
- 2.
-
on kyllä eeppinen pelisarja, hienoa että kolmonen tulee vihdoin meille länkkäreillekin. toivottavasti jengiä vain informoidaan tarpeeksi ettei kyseessä ole mikään GTA:Japan vaan beat-em-up/roolipeli.
Kaduilla ei saa riehua random encountereita lukuunottamatta eikä autoilla ajeta vapaasti. Experienceä grindataan uusien skillien toivossa ja itemeitä pitää näprää inventaariossa. Hakkausmekaniikka on sopivan syvällinen ja mehukkaat counter ja special liikkeet kontekstista riippuen ovat oikein miehekkäitä :D
Suosittelen kaikille toimintaroolipelien ystäville!
- 3.
-
Ykköstä tuli ps2 pelattua. En ole mätkintä peli fanboy mutta yakuza oli hyvä.
- 4.
-
Aloitin ykkösen pelaamisen hiljattain ja myös kakkonen on hyllyssä. Tämä on kyllä aivan huippusarja! \o/\o/\o/\o/\o/\o/\o/\o/\o/\o/\o/\o/\o/

Mitä ihmettä Yakuzalle tapahtui? Kun pelistä ensi kertaa vuosi ensi kertaa tietoa julkisuuteen, sen piti olla Japanin vastike Grand Theft Autolle, mutta paremmalla juonella varustettuna.. Useiden lykkäysten, viivästysten ja selitysten jälkeen peli on vihdoin täällä, eikä tulos muistuta juuri lainkaan alkuperäisiä lupauksia.
Useimmat tietävät Yakuzan tarkoittavan japanilaista mafiaa. Harvemmat tietävät, että samaa nimeä käytti aliarvostettu ja pelaajien pitkälti huomiotta jättämä Japanin alamaailmaan sijoittuva PS2-peli muutama vuosi sitten. Keskinkertaisista myyntiluvuista huolimatta Sega kehitti sille jatkoa, joka julkaistaan nyt – yli kaksi vuotta myöhemmin – myös länsimaissa.




Kommentit
Keskustelut
Facebook