Kiinapiraatit iskivät Iron Sky -elokuvaan
12.9.2011
Jukka O.
Aihealueet: Mobiili, Peliala, Viihde

Kiina, tuo tekijäoikeuksien luvattu maa. Yllätysten maasta on tällä kertaa ponnistanut vekkuli Ziiso-pelitalo, joka on tarttunut suomalais-saksalais-australialaisen elokuvatuotanto Blindspotin Iron Sky -tieteiselokuvaan.
Sentään kyse ei ole omasta, halpatuotantona rykäistystä piraattielokuvasta, mutta täysin luvattomasta Iron Sky -pelistä kuitenkin.
Applen App Storessa on näet julkaistu Iron Sky: The Last Territory (tai IRON SKY for iPad) -niminen peli, joka käyttää Iron Sky -elokuvan aluksia, hahmoja, taustatarinaa ja jopa elokuvan tunnuslausetta, kaikkia näitä täysin luvatta.
“Tämä oli odotettavissa ennemmin tai myöhemmin. Kun brändi kasvaa tarpeeksi suureksi, tällainen lokkiparvi löytää apajille. Meille kuitenkin crowd funding -joukkorahoitus ja fanituotteiden myynti on konkreettinen tapa rahoittaa elokuvan tekemistä”, totesi Iron Skyn ohjaaja Timo Vuorensola.
“Nämä tyypit yrittävät saada pelin kuulostamaan viralliselta Iron Sky -tuotteelta, he ovat esimerkiksi lisänneet pelin tiedot Wikipedia-sivullemme. Tämä ei ole ainoastaan immateriaalioikeuksien kaappaus, vaan jopa huijaus. Kyllä, meitä pätkii kanteen että nämä henkilöt ratsastavat tekemällämme rankalla työllä, ja ennen kaikkea yrittävät kahmia rahaa pahaa aavistamattomilta faneilta, joka kuvittelevat tukevansa elokuvaprojektia ostamalla pelin.”
“Meillä ei kuitenkaan ole mitään epävirallisia fanituotteita tai fanitaidetta vastaan, päin vastoin - on mahtavaa nähdä mitä kaikkea siistiä ja sekopäistä ihmiset keksivät. Se on täysin eri asia kuin rahan kerääminen faneiltamme luvattomilla Iron Sky -tuotteilla - rahan, joka oli tarkoitettu elokuvaprojektin auttamiseen.”
Luvaton peli on raportoitu Applelle ja Iron Sky -työryhmä odottaa vastausta valitukseen.
Lisätietoja: http://www.ironsky.net/
Lue myös
Diablo 3 - pahuksen hauskaa luolarymistelyä
Infinity Ward tuli järkiinsä Modern Warfare 3:n PC-moninpelin suhteen
Insomniac Games: Resistance 3 on epätoivoista henkiinjäämistaistelua
Jukka O. Kauppinen
- 1.
-
Energian väki liikkuu hieman ohuella jäällä. Toivottavasti tämä juttu ei käänny heitä vastaan.
- 2.
-
”Energian väki liikkuu hieman ohuella jäällä. Toivottavasti tämä juttu ei käänny heitä vastaan.”
Sori, mutta mitä vittua sä selität? Ympäri maailmaa isot elokuva-, musiikki- ja pelimogulit älähtävät jo pelkästään samankaltaisesta nimestä, viimeisimpänä Bethesdan naurettava vinkuminen Notchin 'Scrolls' -pelistä. Mutta sitten kun joku kiinalainen paskafirma vääntää kakkosluokan feikkirahastustuotteen (kuten nyt kiinalaisilla yleensäkin on tapana), kopioi surutta originaalin tuotteen kuvamateriaalia ja tarinaa, niin sen alunperin keksineet henkilöt ”liikkuvat ohuella jäällä” valittaessaan siitä?
- 3.
-
Naskali puhuu asiaa.
- 4.
-
Ennen kiinalaiset oli kekseliästä ja teki uutta ja hienoa ihan itse, omaa tuotantoa…nykysin tuntuu et ne vaan kopioi vaan kaikkea.
Se taito millä ne teki uutta ja hienoa on muuttunut törkeeseen kopiointiin ja paskoihin tuotoksiin…Toivon että tää asia ratkeaa nopeasti Iron Sky hyväksi.
- 5.
-
ES - Skyrimiä ei rahoiteta millään anelukampanjalla vaan riskin kantaa vain ja ainoastaan Bethesda.
Miten on Energian kanssa?
Turha napista jos leffan rahoittajatkin haluavat hyötyä leffasta.






Kommentit
Keskustelut
Facebook