”Maailman paras pelilehti” arkistoitiin ilmaiseksi nettimuseoksi
8.7.2012, 16.00
Miikka

Maailman parhaaksi pelilehdeksi useasti tituleerattu Computer Gaming World ei ole Suomessa tuttu kuin todelliselle hardcore-väelle, mutta Amerikassa ja muualla maailmassa sitä muistellaan yhä kyynel silmäkulmassa. Lehti on kuopattu, mutta ei unohdettu, sillä jokainen sen 268 numerosta on nyt arkistoitu ilmaisluettavaksi.
CGW oli erinomainen lehti. Se käsitteli pelejä kattavasti ja kypsästi lähtemättä liikaan fanipojitteluun tai turhaan tekotaiteellisuuteen. Loppuvuosinaan lehti tuli myös tunnetuksi erinomaisesta podcastistaan, CGW Radiosta. Niin ikään arkistojen myötä yhä elävä podcast tarjosi yhdistelmän korkeatasoista keskustelua ja tyhmää huumoria niin hyvin, ettei kukaan muu ole päässyt samalle tasolle. Giant Bombcast pääsee lähelle, mutta CGW Radio oli kulta-aikoinaan vielä parempi.
Ja nyt me voimme kaikki lukea sen lehden, jota CGW Radion pojat yrittivät meille epätoivoisesti kaupitella, jotta lehti olisi pysynyt pystyssä. Mutta eihän se pysynyt: muutenkin klassikkomatskun polkemiseen erikoistunut kustantaja Ziff-Davis teki diilin Microsofin kanssa, lehdestä tuli Games for Windows Magazine ja paria vuotta myöhemmin historiaa. RIP. Ja niin maailman ensimmäinen pelilehti kuopattiin 27 vuoden jälkeen.
Mutta! Nyt voimme lukea ne kaikki lehdet ja porukassa voivotella sitä, että tämäkin hyvä lehti siirtyi historiaan.
Lisätietoja: CGW Museum
Lisää aiheesta
Maailman ensimmäinen pelilehti kuopattiin 27 vuoden jälkeen
Lue myös
The Secret World: yhä maistuu, mutta nyt löytyy jo ongelmiakin
Total War Rome II tarjoilee ”brutaalin” sotakokemuksen
PlayStation 3 saa ensimmäisen aluelukitun pelinsä
Miikka Lehtonen
- 1.
-
Luettuani vain otsikon minulle tuli ensimmäisenä mieleen PC Gamer, mikä voi hyvinkin olla juuri se syy miksi tätä kilpailevaa lehteä ei enää ole.
- 2.
-
Jos se olisi ollut noin hyvä, niin kyllä sitä vieläkin olisi saatavilla. Ei vain ollut tarpeeksi hyvä.
- 3.
-
Tämä oli kyllä kulttuuriteko jos mikä. Kun joku vielä tekisi saman Zzap! 64:lle ja Amiga Worldille niin olisi oma nuoruus arkistossa :-)
@1: PC Gamer on sen verran nuorempi lehti (perustettu 1993), että sillä ei ole vielä samaa nostalgia-arvoa.
@2: Van Goghin taulutkaan eivät käyneet kaupaksi hänen elinaikanaan (nykyään niistä maksetaan kymmeniä miljoonia kappaleelta). Nekään eivät ilmeisesti olleet tarpeeksi hyviä?
- 4.
-
Eikös Pelit ole maailman paras pelilehti?
- 5.
-
Tekisipä Super Power myös saman.
- 6.
- 7.
-
Täällä on Edgen kannattaja, on tullut tilattu jo 15 vuotta ja kaikki tallessa :)
- 8.
-
@6 Pelaaja nyt ainakaan ei ole lähelläkään parasta Suomalaista. Idiootti Tuomas Puhalla&Toimituksella ei ole pc-pelaamisesta mitään hajua, simuista eivät näköjään edes tiedä… Miten voi väittää tekevänsä pelilehteä jos ei arvostele ajo ja lentosimuja? Ajosimut(pc:n) kuitenkin ehdottomasti tärkein peligenren.
Tietääkö ne siellä edes että esim iRacing etc on olemassa kun antavat jollekin konsoajopelille 10p ja kehuvat että paras ikinä missään?
- 9.
































Kommentit
Keskustelut
Facebook