Mass Effect 3 vaatii Originin, ei ilmesty Steamissä
16.1.2012
Jukka O.
Aihealueet: PC, PlayStation 3, Xbox 360, Seikkailu- ja roolipelit, Tasohyppelyt, Peliala

Sori, EA. Olen kovasti odottanut Mass Effect 3 -roolipeliä, mutta nyt meni juttu uudestaan harkintaan. Olen ostanut ja pelannut aiemmat Mass Effectini Steam-palvelun kautta - ja ollut kovin tyytyväinen sen palveluun. Mutta koska en ole pelannut sen enempää The Old Republicia tai Battlefield 3:sta, niin Originia koneeltani ei löydy.
Siksi taidan jättäytyä toistaiseksi Mass Effect 3 -kelkasta.
BioWaren Chris Priestlyn mukaan muutaman kuukauden kuluttua ilmestyvä roolipeli näet vaatii Origin-palvelun, oli peli hankittu sitten kaupan hyllyltä tai ladattu netistä.
Lisäksi peliä ei julkaista lainkaan Steamin kautta.
BioWaren mukaan Steamin ehdot rajoittavat sitä, miten he voivat olla yhteydessä kuluttajiin ja jakaa päivityksiä.
”Haluamme tarjota pelaajillemme parhaan mahdollisen pelikokemuksen, ja teemme mielellämme yhteistyötä minkä tahansa jakelukanavan kanssa, joka ei rajoita suoraa yhteydenpitoamme asiakkaisiimme.”
Kumma juttu miten aiempien Mass Effectien kohdalla tällaisia ongelmia ei ole ollut.
Lähde: Origin and Mass Effect 3
Lisää aiheesta
Mass Effect 3 - ennakkotilaushypegalleria
Raskaan sarjan Hollywood-säveltäjät luovat Mass Effect 3:n soundtrackin
Mass Effect 3 - scifijättiläisen tekijät haastattelussa
Lue myös
Microsoft perui Xbox-television
Seuraava Call of Duty on Black Ops 2?
Vuoden 2011 epäonnistujat: Flatout 3 oli huonoin peli
Jukka O. Kauppinen
- 1.
-
Sama homma, pysyn kyllä steamissa. Tuntuu olevan ainoa noista palveluista joka ei ”huoraa” käyttäjäänsä millään epäolennaisella. Jotenkin tuntuu, että kaikki nuo käyttöehdot, mistä valitetaan on näitä, jotka suojaavat kuluttajaa spämmiltä ja yleiseltä häröilyltä.
- 2.
-
EI VITAMIINIT!
höyry palvelu on perseestä, mutta pakko oli asentaa skyrimin takia,
origin taasen vielä huonompi, ei onnistu sitä vähääkään, ja sekin oli pakko asentaa battlefailin takia.
(steam ja origin, kivat on päivitykset, niistä ilmoittamiset ja kuristamiset, lisäksi tekee kevyistäkin peleistä raskaita….)kohta lopetan pc-pelaamisen ja siirryn gameboyhin!
- 3.
-
Eikö noi steamit ja originit ole ihan ohjelmia, onko niin kauheaa asentaa yksi lisää, kun muuta softaa on 666kpl. Ja on rekisteröity satoihin palveluihin.
- 4.
-
En ymmärrä tätä ainaista origin kitinää, mutta vapaassa maassa vapaat mielipiteet… Origin on toiminut ihan yhtä hyvin kuin steam tähän asti. Pelitarjonta ei ehkä ole samaa tasoa, mutta sehän kasvaa koko ajan.
- 5.
-
@3 kyllä se varmaan muuten olisi, mutta kun köyhänä opiskelijana ei ole varaa niin isoon ssd:hen että hyvä jos pasianssi mahtuu steamin, ja originin jälkeen
65 gb ssd, ihan helevetin hyvä, ja varmasti otan toiste, mutta sitten kun maksaa vähemmän!
ja steam ei lähinnä kolahda, ainahan se on huono, kun ei saa jotain konkreettisesti käteensä josta rahaa on maksanut, sama asia mulle ku habbo kolikot! spurdo spärdö,ebin
- 6.
-
Kuinkahan paljon EA menettää tuloja Originillaan? Tuo oman pelialustan käyttämisen vaatiminen on ihan samaa paskaa kuin GTA4:sen social club. Turhaa.
- 7.
-
@4
Itsekään en ymmärrä tätä itkuvinkua Originista. Digijakelukanava sekin on siinä missä Steamikin. Minulla ei ole vielä Originia vaativia pelejä hankittuna, mutta ei se Origin silti ole mikään este.
Kaitpa se on sitä kun EA:n haukkuminen on niin pirun muodikasta.
- 8.
-
silmälappuheebojen versio ei varmaan originia tartte.
itsekin haluan että digipelini ovat yhdessä paikassa (steam) - 9.
-
Samaa mieltä 4 ja 7 kanssa. Tietty monopolithan on aina ollu niin pirun hauskoja…
- 10.
-
Itseasiassa steami ei rajoita paljoakaan.
Muut nettikaupat on vaan saanu EAlta yksinoikeus DLC - schaissea, mikä taas on tökkiny steamin säännöissä.EA on siis se pahis, ei Valve / Steam.
- 11.
-
@5 Suosittelen hankkimaan HDD kovon siihen SSD:n rinnalle. Sitten voit asentaa ne steamit ja origininty ja niiden pelit sinne HDD:lle. Yksittäiset pelit on myös mahdollista asentaa sinne SSD:lle vaikka itse palvelu olisi toisella kovolla. Siis jos latausajat pelottavat.
Mielestäni tuo Origin on kyllä ollut huomattavasti huonompi kuin tämän päivän Steam. Tosin onhan tuo Origin uudempi eikä Steaminkaan alkuajat mitään juhlaa ole. Ja vähän tuntuu, että tuo Steamikin alkanut takkuamaan viimeisen vuoden aikana…
Itsekkään en kyllä olisi hankkinut mielelläni koko Originia, mutta kauheana BF-fanboyna se oli pakko. Onhan tuo BF3 kuitenkin aivan mahtava peli. - 12.
-
@7 Ainakin Originin selain on niin perseestä kuin olla voi. (tökkii helvetisti, ei vähää väliä lataa sivuja ollenkaan, ja missä on välilehdet?
Voin sanoa että on kivaa varsinkin sillon, kun pitäs serveriä moderoida mutta pitää ravata winkkarin ja pelin välillä, kun originin selaimessa ei voi tehdä paljoa paskaakaan.
Peli kyllä kiittää siitä ravaamisesta kohta kaatumalla. - 13.
-
@4 @7 @9
Taisitte unohtaa sen pikku jutun, että nämä pelit tulevat VAIN Originiin. Minulla ei todellakaan ole mitään Originia vastaan, mutta edelleen ostaisin pelini mieluiten sieltä, mistä itse haluan, enkä sieltä, mistä julkaisija käskee. Samaa tietysti harrastetaan Steaminkin kanssa, mutta siellä sentään mukana tulee tiettyjä etuja Steamworksin muodossa ja muutenkin paremmassa palvelussa. Yleisesti ottaen jonkun tietyn ostokanavan pakottaminen on kuitenkin perseestä, varsinkin kun EA:lla ei selvästi taaskaan ole mielessä mikään muu, kuin pakolla hommata palvelulleen lisää käyttäjiä.Surullistahan tässä jälleen kerran on se, että tämäkin tulee myymään kuin häkä, syöttipä EA kuluttajalle mitä paskaa tahansa. Omalta osaltani jää kyllä tämän takia kaupan hyllylle.
- 14.
- 15.
-
Kummaa vinkumista Originista tosiaan. Ne jotka ovat jättämässä originin takia ME3:sen kauppoihin, niin ovat sitten hakemassa sitä torrent-kaupasta ilmaiseksi.
Onko se nyt niin kauheaa, jos joutuu ME3:sta varten originin asentamaan… - 16.
-
Tästä tiedosta johtuen ME:n waretus pomppaa, enköhän tuon itsekin wareta. Steamissa olisi vielä mennytkin missä lähes kaikki pelit jo on, mutta mihinkään toiseen palveluun en pelejäni enää lähde haalimaan.
- 17.
-
Olisikohan oikea syy se, että ME3 ja Battlefield 3 ovat niitä harvoja pelejä, joilla on momentumia saada ihmisiä Originiin.
- 18.
-
@16 Kostowaretus on aina hieno asia :)
Xboxille tulee hommattua.
- 19.
-
Ihme itkemistä. Sama se mistä sen ostaa, kuhan vain pääsee pelaamaan. Se että tarvii Origin taustalle ei ole sen kummoisempaa kuin jos olisi Steam taustalla. Monopoli aseman suosiminen on kyllä ihmeellistä touhua.
- 20.
-
Itsellä asennettuna sekä Steam että Origin. Kummatkin pakosta. Kumpikaan softa ei bootissa käynnisty vaan käynnistä ja sammutan ne sen mukaan miten pelejä pelaan. Steamin kikkare on rakennettu IE:n päälle (hyi) ja Origin on muuten vaan vastenmielinen jätti-ikkuna, jossa on kaikki samassa sumpussa.
Eivät nämä digijakelukanavien softat minua pelejä estä pelaamasta. Pidän ne vaan poissa kaiken muun tieltä.
- 21.
-
Ei helvetti, en sitten osta :C Täytyypi pelata sitten kakkonen uudelleen läpi..
- 22.
-
Onneksi on piratismi.
- 23.
-
Vois se steami antaa periksi ja antaa myydä pelinsisällä kamaa jos tuo kiista on oikeasti siitä kiinni. ffs
- 24.
-
Bah. Ostan kaupasta ja cräkkään.
- 25.
-
te jotka käytätte originia niin suosittelen lukemaan ne käyttäjäehdot niin valaistutte ja ymmärrätte minkä takia me muut 50% emme käytä sitä ohjelmaa.
- 26.
-
Aivan sama, oli steam tai origin niin DRM:ää ei täällä tueta.
- 27.
-
Pitää kyl olla ihan helvetin typerä aivovammainen idiootti, jos jättää yhen ohjelman takia ostamatta.
- 28.
-
Tosimiehet koodaa itte omat pelinsä niin ei tartte mitään höyryjä tai alkuperiä. Saakeli on näin juu.
- 29.
-
Älkää nyt viitsikö isot miehet nillittää jostain originista. Jos tosiaan jätätte pelin sen takia pelaamatta niin ette ansaitse Pelaajan-arvonimeä. Ette te pelaajia ole, te olette nillittäjiä. Jätätte myös varmaan monet hyvät konsolipelit pelaamatta koska se ilmestyy väärällä konsolilla? ”Vitsi, toi ois kyl tosi kiva pelata mutta ku se ilmestyy konsolilla X niin en voi pelata tuota koskaan sillä minä kuolen jos kosken tuohon surkaman konsolin Y ohjaimeen”
Get A Life people. Oikeasti. Ei se origin niin paha ole käynnistää aina kun peliä haluat pelata.
Itsellä Battlefield 3 ja origin, naps origin päälle, naps, BF 3 päälle. TOsi vaikee. TOSI.
Mitä, meneekö koneenne solmuun vai mikä siinä on? Ymmärrän kyllä, olisin itsekin mielelläni ottanut BF3:n steamiin jolloin kaikki olisi näppärästi ”saman katon alla”, vaan ei se ainakaan omaa maailmaani kaatanut kun originin asensin. Niin, ja alunperin asensin originin että sain ilmaiseksi Shift 2:n lisäsisällön ladattua originista.
Nillitys ja itku. Minä ainakin pelaan kaikkia pelejä alustasta ja ohjelmasta riippumatta. Olen pelaaja ja rakastan pelejä.
- 30.
-
@29 sori nyt vaan mutta en halua että ea tarkistaa mun pornoelokuvia kovolta.
- 31.
-
No voi hellanlettas sentään. Oman jääräpäisyyden takia jättää pelaamatta pelin joka päättää eeppisen trilogian. Ei voi muuta sanoa, kuin että hajoa ongelmiisi.
Sama mistä tuutista se tulee, kunhan itse peli on laadukas. No ei siinä, laadukkaammat revikat ulkomaisilla sivustoilla on joka tapauksessa, joten ei haittaa jos Dome jättää ME3:n väliin.
- 32.
-
Ei originissa sinänsä mitään pahaa ole, mutta 1. ea:n rahastus/tapa hankkia käyttäjiä originin käyttöpakolla on persiistä. 2. käyttäjäehdot mitä paskemmat, asenna origin saat mukaan EA:n tekemän 'troijalaisen' keekee 3. tahmea vieläkin, samoin oli steam alkuaikoina ja ale aikoina tätäkin on. Mutta EA on nähnyt koko steamin syntypolun ja mikäs sen parempaa, kuin ottaa siitä malliaosta originiin, et pysty m, mutta ottivatkin vain sen paskan puolen: yymään tai pelaamaan ilman sitä ( sama siis steamissa ).
- 33.
-
Tämä jäi väliin. Steam:a olen käyttänyt jo monta vuotta tiettyjen pelien pakosta. Muuten olisin pysynyt kaukana. Voi niitä aikoja kun voisi ostaa pelin kaupasta, levy sisään, asennus ja siitä sitten pelaamaan. Nyt on kaikenlaista kirjautumista ja asiaa missä homma voi tökkiä ja vaaditaan internet yhteyksiä vaikka kyseessä olisi single player sessio?! Tämä on hienosti peitelty suojaus kuten steam sun muut ja taas aliarvioidaan, että peliä ei sitten waretettaisi. Pari päivää ja joka mantereella tuhansia ketkä pelaavat sitä ilman mitään purkka origin skeipaa. Se on ainoa oikea tapa käsitellä ahneen EA:n tekosia!
- 34.
-
Uutiseen pieni korjaus: SWTOR ei vaadi eikä pyydä originia. Nyt BF3:a hieman pelattuanu voin kyllä sanoa, että kun rustasin originin taustalla häsläämästä, niin pelin suorituskykykin parani.
Battlelogi on kyllä hieman yllättäen tosin parempi, kuin yksikään EA:n BF -sarjan sisäinen peliselain konsanaan.
@29:
Minua ei haittaisi vaikka pelit pitäisi ostaa originista, kunhan originia ei tarvitse asentaa koneelle…
”Jätätte myös varmaan monet hyvät konsolipelit pelaamatta koska se ilmestyy väärällä konsolilla?”
Takuuvarmasti jos minulla ei ole kyseistä konsolia.
Et sitäpaitsi tunnu tajuavan, että origin ei toimi iha ”naps” tuosta vaan kaikilla edes. Tämäkin johtuu BF3:ssa lähinnä siitä, että peli käynnistetään originin kautta, jolloin origin käynnistää battlelogin, jonka kautta BF3 peli käynnistetään.
Olisi sen kyllä helpomminkin voinut tehdä, eikö?
”Taisitte unohtaa sen pikku jutun, että nämä pelit tulevat VAIN Originiin. Minulla ei todellakaan ole mitään Originia vastaan, mutta edelleen ostaisin pelini mieluiten sieltä, mistä itse haluan, enkä sieltä, mistä julkaisija käskee.”
Taisit unohtaa semmoisen pienen jutun, että moni peli vaatii steamin asentuakseen. Myös BF3. Niin, aivan. Vaikka ostit sen kaupasta.
- 35.
-
Kaikki muut palvelut todellakin ovat huoranneet jotain muuta kylkeen tai yrittäneet tyrkyttää paskaa kippi ylhäällä jo toisin kun Steam. Onhan Steamissakin ongelmia, mutta vähiten. Origin myös valitti joskus Afterburnerista ja lukuisista muista softista alla. Ei todellakaan kiinnosta pelata koneella, joka toimii vain ”juuri asennetulla winukalla”. Pitäkööt tunkkisa perkele! Tekisi melkein mieli yllyttää kostovarettamaan satoja kertoja, että voivat hajoilla kun ME3 on vuoden varetetuin peli, mutta tälläseenhän en toki syyllisty.
- 36.
-
Wanha ja ei haittaa kun tulee hankittua boksille.
- 37.
-
@29
”Jätätte myös varmaan monet hyvät konsolipelit pelaamatta koska se ilmestyy väärällä konsolilla?”
Niin jättäsinkin, koska en osta yhden pelin takia konsolia… aika uuno saa mun mielestä olla että laittaa useita satasia yhteen peliin. Kyllä niitä pelejä on kuitenkin enemmän kuin ehtii pelata ja hyvin voin ostaa toisen.Vähä eri fiiliksiä on saanu lukea originin toiminnasta esim bf3:n julkaisun aikoihin… kuin mitä tässä monet origin fanit tuntuu tuputtavan. Samaa mieltä toki tuosta, että on väärin sitoa peli tiettyyn palveluun, oli se sitten origin tai steam, vaikka steamistä itse pidänkin niin ymmärrän toki, ettei se ole kaikkien mieleen.
Kevennykseksi vielä http://www.youtube.com/watch?v=1oPndPSo_HU&feature=related
- 38.
-
Valittavana on siis Origin tai Pirate Bay. Päätöksiä päätöksiä..
- 39.
-
@34
”Taisit unohtaa semmoisen pienen jutun, että moni peli vaatii steamin asentuakseen. Myös BF3. Niin, aivan. Vaikka ostit sen kaupasta.”Niin ja sanoin, että steamin pakottaminen on yleisesti ottaen ihan yhtä perseestä, paitsi erityistapauksissa, kuten Valven omat pelit, ja esim. Total Warit, jotka käyttävät Steamworksia aika olennaisena osana moninpelikokemusta. Selvensikö kantaani?
Origin taas ei tarjoa mitään erityistä kirjautumisen vastineeksi. Sitä tyrkytetään näihin isoihin peleihin vain ja ainoastaan sen takia, että palvelu saisi käyttäjiä, kun muita valtteja ei hihassa ole.
- 40.
-
Eipä Old Republic tarvii Originin käynnissä oloa.. tarviiko sitä ees ollenkaa siinä?
- 41.
-
Tää nyt on muutenkin konsolipeli, eli boxille kun ostaa ei mistään origineistä tarvitse välittää.
- 42.
-
Pikkasen menee yli tämä itku jostain originistä? Eikö se peli ole kuitenkin pääasiassa. Itse olisin tyytyväinen jos steam saisi edes jonkinlaista kilpailua, tuollainen dominointi ei ole pitkällä aikavälillä hyväksi.
Ja ainahan on se pääkalloversio mikäli joku origin on noin ylitsepääsemätön este…
- 43.
-
”Itse olisin tyytyväinen jos steam saisi edes jonkinlaista kilpailua, tuollainen dominointi ei ole pitkällä aikavälillä hyväksi.”
Totta
- 44.
-
Näen tässä itse ongelmana sen että piraattiversiot tarjoaa parempaa palvelua.
Yleensä tulee nätissä paketissä jossa kaikki tarvittava ja aikaa ei mene sen kummemmin kuin asennan+copy pastaat.Vrt siihen online kikkare virittelyyn ja netti on poikki, mokkula itkee ja peli ei käynnisty vaikka olet juuri käyttänyt sen melkein 50€ fyysiseen levyyn joka hurraa koneessa hoosiannaa. Ja peleistä jotka vaativat tosissaan siihen single playeriin aina netin että voit käynnistää sen pelin.. ei ssaaatttaana!!
Niin pitkään kun aidon pelin asentamisen jälkeen minun pitää crackätä peli että voin pelata sitä ilman nettiyhteyttä (persekorvessa sen katkeaminen ei ole harvinaista) niin aiheuttaa hampaiden kiristystä ko firman tukeminen. Tai ylimääräisen ohjelmankin asennus.
Saisivat ottaa Gogista mallia. Witcher 1&2 hankittuna ja toimii kuin junan vessa.
- 45.
-
”Pelataakseen Mass Effect 3:n yksinpeliä, tulee versio hyväksyttää Originin kautta kerran. Hyväksymiskerroilla ei ole rajaa, mutta moninpelin pelaaminen vaatii jatkuvan yhteyden internetiin.”
Lähde: http://www.pelaajalehti.com/uutiset/mass-effect-3-ei-saavu-steamiin
Jos tuo pitää paikkansa, kyseessä on pelkkä online aktivointi.
Itse en erityisesti drm räpellyksistä pidä, mutta jotkut pelit vaan on pakko hommata kuten esim. Skyrim.
- 46.
-
En osta, wareen menee jos ei steamiin tule.. sama mulle menettääkö asiakkaita
- 47.
-
Siis kyseessähän on vain kerta-aktivointi, vain moninpeli vaatii originin. Origin ei itseäni kovin paljoa haittaa, tuli EA download manageria paljon käytettyä aiemmin. BF3:n kanssakin, Battlelogista haen serverin, origin päälle, joinaan serveriin, serverissä, selain pois ja originin prosessi tappoon.
- 48.
-
Originin asennus = en osta
Se taas ei sano sitä että jääkö ME3 pelaamatta, vai… jotain muuta.
Ehkäpä sitä pitää käydä Elisan netillä pyörähtämässä PB:ssä ihan vaan tupla kiusana. Taustalle vois laittaa soimaan Judas Priestiä, Breaking the Law.mp3
http://www.youtube.com/watch?v=GyxLGSMtqtMTai sitten vaan skippaan koko homman, liikaa vaivaa :)






Kommentit
Keskustelut
Facebook