Mass Effect 3:n yksinpelilaajennus Leviathanin julkaisupäivä on nyt selvillä
16.8.2012, 12.45
Tero
Aihealueet: PC, PlayStation 3, Seikkailu- ja roolipelit, Ilmiöt

Bioware on tukenut erinomaisen Mass Effect 3 -pelinsä mainioksi ja todella suosituksi osoittautunutta moninpelikomponenttia varsin ahkerasti uusilla kartoilla, aseilla, hahmoluokilla ja erilaisilla joka toinen viikko järjestettävillä kampanjoilla. Samalla monille tärkeämmän yksinpeliosion laajentaminen on unohtunut. Alkukuusta julkistettu Leviathan-DLC kuitenkin korjaa tilanteen.
Bioware on nimittäin ilmoittanut, että Leviathan julkaistaan Euroopassa tiistaina 28.8 PC:lle ja Xbox 360:lle, PS3-pelaajat joutuvat odottamaan 29. päivään asti. Leviathan on uusia tähtijärjestelmiä, Citadelin alueita ja muuta mukavaa lupaava laajennus, joka vie Shepardin mystisen Leviathan-olennon jäljille. Luvassa pitäisi olla melkoisesti paljastuksia sekä Reapereistä itsestään että näiden luojista, ensimmäisistä olennoista jotka nämä koskaan ”harvestoivat”. Lisäksi Leviathan tarjoaa ainakin uutta dialogia, ellei jopa muutoksia pelin mieliptieitä jakaneeseen ja sittemmin laajennettuun loppuun.
Melkoinen paketti toivottavatsi luvassa, ja täällä ainakin odotellaan jo kuola suunpielistä valuen.
Lähde: Bioware
Lisää aiheesta
Reapereiden jalanjäljillä - Mass Effect 3 saa kauan kaivatun yksinpelilaajennuksen ja muuta mukavaa
Lue myös
Might & Magic: Raiders on ilmaispelattava hack’n’slash-seikkailu
Hyvän pelimainoksen ainekset: Penelope ja Monica Cruz minishortseissa
Kehittäjä väittää: pelaajat tahtovat maksaa DLC-paketeista
Tero Lehtiniemi
- 1.
-
No onpa ny jokasessa uutisessa joka koskee ME3:sta hirvee hypetystä kuinka hyvä peli se on :D kuinkahan paljon Domen pojat sai rahaa pelin kehumisesta. Peli ei mitenkään huono ole, mutta kun joka uutisessa käytetään ainakin neljää viittä adjektiivia jotka kuvaavat kuinka ME3 on jokin messiaspeli, alkaa vähän epäilykset heräämään.
- 2.
-
@1, no ei latin latia. Hohhoijaa ja herätys :D
- 3.
-
@2 Vooi, vauva luulee että pelijournalistit arvostelee peliä itsessään. Ei ei, kyllä se on ihan normikäytäntö näinä päivinä että arvostellaan se rahanippu joka arvostelijalle tuupataan käteen.
Anteeksi että pitää rikkoa vaaleanpunaiset ja suojelevat pörrölasit. :3
- 4.
-
@3, on myös normikäytäntö esittää jotain näyttöä asian eteen. Aika happoisia kuvitelmia, että jollain press releasen rellaamisella tulee setelinippu kouraan :D Juttusi nauratti alun alkaenkin sen takia, kun ajattelin ettei kaltaisiasi trolleja enää ole - eikö tuo koko rahaläppä ole vähän passé nykypäivinä? :D
Eipä nyt itselle ole ainakaan vielä eteen tullut (10 vuotta pelialalla) yhtään tapausta suomen pelitoimittajakatraassa, jossa diilattaisiin rahaa uutisien eteen. Onhan niitä reissuja, mutta niiden varjopuolista voi lukea ympäri nettiä - aloittaen vaikka domen pelitoimituksen blogista.
Varsinaisesta jutusta vielä sen verran, että en nyt näe mikä ihme tossa uutisessa niitä kierroksia nostaa? :D ME3:n moninpeli on hyvä ja vieläpä aika odottamaton feature, varsinkin kun se on sidottu yksinpelikamppikseen (vaikkakin tuo osa voisi olla paremminkin tehty). Ja lisää pelattavaa ylipäätään - mikäs siinä. ME2:ssa oli yksi parhaista DLC-pätkistä ikinä niin en ihmettele, jos tätäkin ihmiset odottavat.
- 5.
-
@4 Ja tämän takia Suomea pidetään takapajulana. Hurray!
- 6.
-
*golfclap*
- 7.
-
*Teen toiminnon pienten tähtien välissä*
Ei vittu.
- 8.
-
No kyllähän sitä vähän taputtaa pitää kuin noin selvästi vastasit :D Haluaisitko nyt kuitenkin näyttää vähän sitä paljon puhuttua ”normikäytäntöä” ja heittää jotain valokuvia tms. missä Lehtiniemi tapaa Biowaren jätkät saaden samalla käteensä tukullisen rahaa ja A4 mihin on printattu rellu? Vai jatketaanko tällä trollinnussimislinjalla vielä pitkäänkin? :-D
- 9.
-
Ei viitti, mie lopetan. Turhaanpa koitan ulvoa tyypille jolla ei näköjään yhtään omat aivot tikitä. Peace out.
- 10.
-
Kiitos, mitäpä se trolli muuta voi kuin ulvoa.
- 11.
-
Jätän ostamatta. Mun ME3 loppuu siihen kun kaveri uhrautuu.
































Kommentit
Keskustelut
Facebook