Medal of Honorin myytävä kolme miljoonaa tai…
13.9.2010
Jouni
Aihealueet: PC, PlayStation 3, Xbox 360, Räiskintäpelit, Toimintapelit, Moninpelit

Electronic Artsin uuden Medal of Honor -toimintapelin täytyy yltää kolmen miljoonan myyntiin, tai jatkoa ei ole luvassa. Tavoitteesta kertoi tuottaja Greg Goodrich, jonka mukaan hän ei pysty tekemään toista peliä, jos kolmen miljoonan myyntiä ei saavuteta. Sanakäänteistä ei suoranaisesti voi päätellä, onko tavoite tullut ylemmältä taholta EA:n sisällä, vai onko Goodrich asettanut itse rimansa korkeuden.
Goodrich myös paljasti, että Medal of Honorille oltiin antamassa lisänimeä Anaconda, joka olisi viitannut amerikkalaisten epäonnistuneeseen operaatioon Afganistanissa vuonna 2002. Ajatuksesta kuitenkin luovuttiin ja pelin päätettiin painottavan aitoutta ja uskottavuutta, eikä niinkään tarkkuutta ja realismia.
Viime viikkojen aikainen laaja älämölö realistisesta sodinnasta ja etenkin ”vihollisten” pelaamisesta moninpelissä kuitenkin taitaa taata pelille reippaat myynnit.
Medal of Honor julkaistaan 15. lokakuuta PC:lle, PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle.
Lähde: EA: MOH must sell 3 million for sequel.
Lue myös
Outland on Ikaruga ilman avaruusaluksia
Retro City Rampage on kuin kasibittinen GTA
Jouni Mäki-Panula
- 1.
-
Eli jos jätän ostamatta, niinkuin miltei kaikki muutkin aikaisemmat medal of hanurit, niin paskojen pelien tulo loppuu?
Tuskinpa…
- 2.
-
Hetkinen, aitoutta, uskottavuutta, ei tarkkuutta tai realismia ?? Nyt on jossain paskat sekasin.
- 3.
-
Aito/uskottava = ihan mitä vaan, kunhan se on toteutettu sen verran hyvin ettet kyseenalaista sitä
Realistinen = mahdollisimman samanlainen kuin oikeassa elämässä, ei mitään skifiä
- 4.
-
@1
Eiköhän olla iha tarpeeksi kuultu näitä negatiivisä kommentteja, jos ei mitään uutta kerrottavaa niin voi pitää omana tietona. Yleensä en kommentoi täällä mitään, mut ärsyttää vaan tällänen perus negatiivisuus, jotka ei tuo mitään uutta sisältöä aiheeseen.
- 5.
-
@4: No eipä se perus positiivisuuskaan tuo mitään uutta sisältöä.
Aiheeseen liittyen en voi sanoa paljo mitään MoH sarjasta, kun en ole pelaillut. Tämän MoH:in betaan olisi ollu mahdollisuus minullakin osallistua BF:BC2:n omistajana, mutta kumman syystä en päässy kertaakaan pelaamaan, koska yhteyttä palvelimiin ei saatu. Eipä ainakaan positiivinen kuva jääny pelistä itselleen, useana päivänä yritin yhdistää, mutta turhaan.
- 6.
-
@4
Sun elämäs taitaa olla vaan pitsistä pilvereunaa. Fanipojat, pffft.Ja asiaan. Odotin tätä peliä, koska dice, kunnes näin trailerin ja innostus lopahti hieman. Ei oikein ADHD meininki kiinnosta. Toisaalta RO2:n ja BF3:n tuloon on tuskasen kauan ja BC2 rupee oleen nähty, joten jotain uutta pelattavaa kaipais. Activisionin paskeet ei ole optio. Noh ehkä se tulee tää kuitenki ostettua ja petyttyä.
- 7.
-
Täytyy sanoa että tuon bfbc2 jälkee tämä ole karmeaa paskaa! Siis toistan KARMEA PASKAA! Anteeksi jos suututin pari fani poikee.
- 8.
-
Betassa tuli oltua mukana ja ei kyllä iskeny oikeen mitenkään.
Odotin paljo enempi mutta jäi pannukakuksi.






Kommentit
Keskustelut
Facebook