MUBI-elokuvapalvelu tuo indie- ja klassikkoelokuvia PS3:lle
26.5.2010
Jukka O.
Aihealueet: PlayStation 3, Internet, Viihde

Sony tuo PS3-konsolilleen uuden MUBI-elokuvapalvelun, jonka kautta leffaviihteestä nauttiville tarjotaan vaihteeksi jotain muutakin kuin vain tuoreimpia valkokangaselämyksiä. MUBI näet tarjoilee uutuushittien sijaan klassikko-, indie- ja kulttielokuvia.
MUBI on maksuton, ladattava palvelu, joka on Sonyn mukaan….
”…Pullollaan unohtuneita helmiä, taide-elokuvia, kansainvälisiä mestariteoksia ja esimerkiksi Cannesin juhlilla nähtyjä klassikkoja, joiden löytäminen voisi muuten olla haastavaa. Mukana on lukuisien maailmankuulujen ohjaajien, kuten Coen Brothersin ja Tarantinon tuotantoa. MUBI tarjoaa heti lanseerauksessa yli 300 elokuvan kirjaston, ja sen sisältöä tullaan laajentamaan jatkuvasti.
MUBI ei kuitenkaan ole vain kattava elokuvakirjasto, vaan se on myös elokuvien ystävien oma yhteisö, jossa elokuvien ilot voi jakaa samanhenkisten ihmisten kanssa.
MUBI toimii oman, PSN-kaupasta ladattavan ilmaisen sovellutuksen kautta. Ilmaisten elokuvien lisäksi saatavilla on vuokraelokuvia. Tilaamalla kuukausipalvelun elokuvia voi katsella rajattomasti.”
Palvelu kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta laajennukselta konsolien elokuvatarjontaan. Nykyisellään hittileffoihin keskittyvät PS3:n ja Xbox 360:n leffapalvelut kärsivät aika tavalla siitä, ettei niitä kaikesta huolimatta voi katsoa kaikkein uusimpia teatterilevityksessä olevia elokuvia. Askel aivan toiseen suuntaan voikin ilahduttaa monia elokuvien ystäviä.
MUBI laseerataan syksyllä 2010.
Lisätietoja: www.eu.playstation.com/mubi


Lue myös
Arvostelu: Infinite Space (DS)
Insomniac Gamesin seuraava peli myös Xbox 360:lle
Sairaan kaunista fantasiaa CryEngine 2:lla
Jukka O. Kauppinen
- 1.
-
Palveluun voi jo rekisteröityä webissä ja katsoa PC:llä leffojen valikoimaa.
Harmillisesti tässäkin on toki maa-rajoitukset joten esimerkiksi Tarantinoja ei paljon Suomessa katsella…ainakaan vielä
Hyvältä vaikuttaa kuitenkin!
- 2.
-
Jahas, kuva nro 3 on Jarmuschin Coffee & Cigarettesista. Jos palvelu sisältää tuon ja muita yhtä laadukkaita elokuvia, sehän on kerrankin sulka PS3:n hattuun.






Kommentit
Keskustelut
Facebook