Nokia N9 testissä: kelpo laite alkuongelmista huolimatta
24.10.2011
Jukka O.
Aihealueet: Laitteet, Tekniikka

Muropaketin veitikat tuolla Plazan toisella kulmalla ovat koeajaneet huolella Nokian uutta N9-älypuhelinta. Viikon mittaisen käyttötestin tulokset löytyvät oheisen linkin takaa testistä - ja jännittäväksi meneekin se, että viikon päästä Nokia esittelee ensimmäiset Windows Phone 7 -laitteensa. Ehtiikö N9 löytää oman lokeronsa, ennen kuin maailman mielenkiinto kääntyy uuteen suuntaan?
Lainauksia testistä:
Kamera
N9:ssä on Carl Zeiss -optiikalla ja laajakuvalinssillä varustettu kahdeksan megapikselin automaattitarkenteinen kamera. Kameralla otettujen kuvien resoluutio on 4:3-kuvasuhteella 3248x2448 ja 16:9-kuvasuhteella 3552x2000 pikseliä, aukon koko on f/2.2 ja polttoväli 28 mm. Kameralla otettujen kuvien laatu on hyvä, mutta ei kuitenkaan niin erinomainen kuin Nokia N8:lla. Vakioasetuksilla kuvissa on hieman kylmä ja sinertävä sävy, mutta kuvat ovat luonnollisemman näköisiä kuin esimerkiksi iPhone 4:llä, jonka kameralla kuvien värit ovat ylisaturoidut ja HTC Titanilla hieman kellertäviä. Ulkoilmassa kuvausasetuksista valitsemalla Maisema-näkymä saadaan aikaan hieman lämpimämmät värit. N9:llä kuvia ottaessa on syytä kiinnittää erityistä huomiota siihen, että sormea pidetään näytön laukaisunapilla niin kauan, kunnes kamera tarkentaa kohteeseen ja etsin muuttaa väriään siniseksi.
Kartat ja navigointi
Symbian-laitteisiin verrattuna N9:ssä navigointi on jaettu kahdeksi erilliseksi Kartat- ja Ajo-sovellukseksi, jotka ovat ilmaisia ja laitteeseen esiasennettuna. Kartat-sovellus näyttää muun muassa oman sijainnin, mitä on lähettyvillä, auttaa suunnittelemaan matkareittiä ja opastaa perille. Ajo tarjoaa navigointiin 2D-, 3D- ja satelliittinäkymät sekä päivä- ja yötilan ja laitteeseen voi ladata miehen tai naisen opastusäänen. Molemmat sovellukset ja GPS toimivat käytännön testeissä hyvin ja tarkasti ilman ongelmia. Ennakkoon vuotaneiden kuvien perusteella Ajo-sovellus tulee löytymään myös Nokian Windows Phone -puhelimista.
Ja…
Laite on suunnittelultaan yksi markkinoiden kauneimmista älypuhelimista ja käyttöliittymä on yleisesti ottaen toimiva. On luonnollista, että N9:ssä on monia pieniä bugeja ja lapsuksia, jotka normaalitilanteessa korjattaisiin käyttöjärjestelmäpäivityksellä. Nykytilanteessa MeeGo on kuitenkin Nokialle kuollut alusta ja yrityksen katseet ja voimavarat on siirretty Microsoftin Windows Phone -ekosysteemiin. N9:ssä on paljon potentiaalia ja sen perusteella MeeGo olisi voinut nousta haastamaan Android- ja iOS-käyttöjärjestelmät, mutta sen kohtaloksi koitui hidas kehitysaikataulu, synkät tulevaisuudennäkymät ja Nokian sisäinen Symbian-uskonto.
Luekoko artikkeli: Nokia N9 viikon käytössä: kuoppainen alku, kelpo laite

Muuta kiintoisaa Taskumuron ja Muropaketin artikkelirintamalta:
- AMD FX-8150 (Zambezi)
- Asus ROG MARS II
- Phanteks PH-TC14PE -prosessoricooleri ja PH-F140TS-tuulettimet
- Samsung Galaxy Tab 10.1
- Testissä Nokia 701 ja Symbian Belle
- Testissä Sony Ericsson Xperia Play ja Xperia ray
- Tilannekatsaus, syksy 2011 (AMD, Intel & NVIDIA)
Jukka O. Kauppinen
- 1.
-
”Nokia N9 testissä: kelpo laite _alkongelmista_ huolimatta”
Viinaan menevä?
- 2.
-
@1. Jukalla krapula päivä. ;)
- 3.
-
alkoholi ongelmainen laite.
- 4.
-
:D muuta hyvää kuin meego? jeps, eipä ole N8 korvaajaa tullu vieläkään. kahtellaan uudemman kerran sitten niiden Win7jen kanssa xD
- 5.
-
@4 Nyt unohtuu Nokia 701. 1GHz prossu ja S^3 Belle… Siinä jää jopa N8 taakse. Ei ole pahan hintainenkaan ;)
- 6.
-
Alkaa mennä hermot näiden muotisanojen väkisinlanseeraukseen. Voin jo lukea seuraavan lauseen tulevasta hesarista: ”Applen seuraava sormitietokone omaa myös huippulaajan ekosysteemin”. Perkele.






Kommentit
Keskustelut
Facebook