Old Republic edelleen tulossa tänä vuonna
9.9.2011
Jouni
Aihealueet: PC, Seikkailu- ja roolipelit, Moninpelit
Electronic Arts pyrkii edelleen julkaisemaan Star Wars: The Old Republic -massiiviroolipelin kalenterivuoden 2011 puolella.

EA:n talousjohtaja Eric Brown on paljastanut, että yhtiö on asettanut kuluvan vuoden viimeiseltä neljännekseltä löytyvän päivämäärän sisäiseksi tavoitteeksi Old Republicin julkaisemiselle. Päivämäärään liittyy kuitenkin toistaiseksi paljon oletuksia, eikä sitä voida vielä lyödä lukkoon julkisesti. Pelin betatesti on pahasti vaiheessa, ja myös siitä saatava palaute voi vaikuttaa ratkaisevasti aikatauluun.
Koska ilmoitusta julkaisupäivästä sopii sitten odottaa? Brownin mukaan myöhemmin tässä kuussa tai jossain vaiheessa lokakuuta. Minkäänlaiseen hätäilyyn ei haluta sortua.
Viime kuussa EA:n Frank Gibeau kertoi, että Old Republic pyritään saamaan ulos ennen joulua, mutta viivästymiseen ensi vuoden puolelle on varauduttu. Tällä viikolla BioWare on lykännyt pelin betatestirupeamaa Euroopassa.
Lähde: The Old Republic still targeting 2011 release
Lue myös
The Legend of Zelda on liian vaikea peli Eiji Aonumalle
Tältä näyttää toimiva Pipboy 3000!
Voita matka Jordaniaan - osallistu Uncharted: Aarteenmetsästäjä -kilpailuun
Warhammer 40K: Space Marine (PC, PS3, Xbox 360)
Jouni Mäki-Panula
- 1.
-
Olen 110% varma että peli viivästyy ensi vuodelle. Itse veikkaan myöhäistä kevättä tai alkukesää 2012 julkaisuajankohdaksi.
- 2.
-
Sama homma, kehtaan veikata 2012 Q2-Q3. Älytöntä tehdä vuosikausia jäätävällä budjetilla massiivista peliä ja failata puskemalla se keskeneräisenä ulos. Ei Biowaren sakki niin sekasin ole.
- 3.
-
@2 Ehkei Bioware, mutta EA saattaisi olla. Tosin tässä pelissä on niin paljoo rahaa kiinni, että kuten sanoit, niin tätä ei ole varaa puskea keskeneräisenä pihalle.
- 4.
-
”Sama homma, kehtaan veikata 2012 Q2-Q3. Älytöntä tehdä vuosikausia jäätävällä budjetilla massiivista peliä ja failata puskemalla se keskeneräisenä ulos. Ei Biowaren sakki niin sekasin ole.”
Ei olisi ensimmäinen kerta historiassa.
Blizzard puski Wrath of the Lich Kingin ulos vuonna 2008 ihan keskeneräisenä (lisärissä oli vain copy-pastettu naxxramas ”kunnon” raidina kun se julkaistiin). Tämä siis heti sen jälkeen kun firms mergesi Activisionin kanssa.
Oli täysin toinen ääni kellossa vielä 2007 kun TBC julkaistiin, hommaa lykättiin alkuvuoden puolelle ihan rohkeasti kun peli ei vain yksinkertaisesti ollut valmis.Eli ihan hyvin saattaa iso paha EA pakottaa pelin joulumarkkinoille.
- 5.
-
Kun vaan malttaisivat puristaa paskasta timantin. toisin kuin moni moni muu keskeneräisenä ja käsittämättömillä kehitysratkaisuilla kuorrutettuna julkaistu ”wowin tappajana”
- 6.
-
Aika kaukana on jo ns. keskeneräisestä tämä peli tällähetkellä, vois ennemmin sanoa että alkaa oleen aika valmis.






Kommentit
Keskustelut
Facebook